Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


06.04.2008   |   Kirsi Monni

Janne Marja-Aho: Matka urbaanin ja arkaaisen välissä

Kirsi Monni – ”Yritän raottaa urbaanin roolittuneeseen maailmaan aukkoa, joka johtaa toiseen tilaan – tilaan jossa ei olla niin riippuvaisia urbaanin maailman säännöistä ja käyttäytymismalleista. Loitsut vievät minut toimintaan ja liikkeeseen ja se taas vie minut kosketuksiin arkaaisen – eläinihmisen tai ihmiseläimen kokemusmaailman kanssa”, kertoo Janne Marja-Aho koreografisesta debyytistään My Shoes -soolossa.


Janne Marja-Aho
Haastattelun toimitti julkaistavaksi Zodiak – Uuden tanssin keskus.

Matka urbaanin ja arkaaisen välissä

Sinut tunnetaan lahjakkaana, musikaalisena ja muuntamiskykyisenä esiintyvänä taiteilijana, tanssijana, laulajana ja drag-tähtenä teatterissa ja tanssinäyttämöillä. Nyt olet tekemässä ensimmäistä kokonaan omaa koreografiaasi, sooloa My Shoes. Mitä mietit nyt?

Aikamoista vuoristoratahaan tämä on, kuten aina ennen ensi-iltaa [4.8.2008]. Nyt kun olen itse vastuussa koko teoksesta, koen tämän tilanteen voimakkaammin kuin ennen. Toisaalta teoksen valmistumisen kynnyksellä on jännittävää huomata, kuinka sen lähtöajatus on pysynyt aika samana nämä puolitoista vuotta, jotka ovat kuluneet teoksen ensimmäisestä ideasta tähän päivään. Jopa tietyt näynomaisesti silloin mieleen tulleet kohtaukset ja teoksen yllätyksellinen rakenne ovat säilyneet.

Esiinnyt sekä tanssijana että laulajana. Halusitko tietoisesti teokseesi mukaan nämä molemmat puolet itsestäsi?

Kyllä, halusin sekä hakea uusia tapoja yhdistää laulua ja nykytanssia että tuoda omasta persoonastani nämä molemmat puolet esiin itselleni uudella tavalla.

Miten työstit teosta ja miten löysit tiesi kansanrunouden ja loitsujen pariin?

Aluksi kerroin sooloajatuksestani Asserille, eli säveltäjä Markus Fageruddille. Hän tarjoutui säveltämään lauluja teokseen. Haimme tekstejä, mutta huomasin heti, että kovin arkipäiväinen tekstimaailma ei nyt puhuttele. Sitten ajattelin omaa suomalaista perinnettämme ja loitsujen maailmaa. Sitä kautta hakeuduin Suomen kansanrunouden arkistojen aarteiden pariin. On hienoa, että tämä maailman laajin kansanrunouden arkisto on saatavilla netissä. Ei muuta kuin hakemaan sanoilla: mies, kipu, kohtaus, rakkaus, hyi! ja niin edelleen.

Tekstejä tuli esiin valtavasti ja ryhdyin lukemaan niitä sillä silmällä, että mikä herättää minut, mikä koskettaa ja puhuttelee. Lopulta teokseen valikoitui mm. ”rakastusluku”, ”kipuloitsu” ja ”kirousloitsu”. Pian minulle valkeni myös se, että voimme käyttää tekstejä läpi koko teoksen myös puhuttuna ja äänisuunnittelun pohjana. Tällä hetkellä koko Jarkko Kantalan tekemä äänisuunnittelu pohjaa erilaisiin muokattuihin ääni- ja lauluimprovisaatioihin. Muusikko Matti Kallio tuli mukaan alun perin pianistiksi, mutta kun tajusin, että hän soittaa myös harmonikkaa, se tuntuikin paremmalta ratkaisulta.

Teoksesi kuljettaa katsojaa hyvinkin erilaisiin paikkoihin, mielenmaisemiin ja persoonallisuuden eri puoliin. Teoksesi nimi on My Shoes. Kuljetko eri paikkoihin eri kengissä, metaforisesti puhuen?

Kyllä. Teoksen myötä yritän löytää erilaisia puolia itsestäni, tuoda ne näyttämölle ja hyväksyä ne, jopa pelleillä niillä. Yritän raottaa urbaanin roolittuneeseen maailmaan aukkoa, joka johtaa toiseen tilaan – tilaan jossa ei olla niin riippuvaisia urbaanin maailman säännöistä ja käyttäytymismalleista. Loitsut vievät minut toimintaan ja liikkeeseen ja se taas vie minut kosketuksiin arkaaisen – eläinihmisen tai ihmiseläimen kokemusmaailman kanssa.

Kengät ovat rooleja, mutta ne ovat myös avaimia persoonan eri puoliin. Yritän hyväksyä ne osana itseäni, osana moniulotteista miehen kuvaa tai ideaa. Mies on urbaani, mutta myös arkaainen, roolittunut, mutta myös yhteydessä loitsujen voimaan ja toiseen maailmaan.

Kirsi Monni