Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


15.12.2007   |   Jenni Sainio

Tanssia katsomassa Krista Kosonen

Krista Kosonen, otsikkokuva
Jenni Sainio – Näyttelijä Krista Kosonen pohtii nykytanssin olemusta.
”Alpo itsessään oli jo statement. Olisin voinut katsoa häntä vaikka kuinka pitkään.”


Kuva: Noomi Ljungdell

Krista Kosonen, näyttelijä

”Alpo itsessään oli jo statement”

Lokakuu on alkanut ja syksy taas täällä, kun näyttelijä Krista Kosonen, 24, saapuu Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoan aulaan. Tervehdimme, ja Kosonen muistelee, onko tuleva juttu menossa Liikekieleen vaiko Tanssi-lehteen. Tarkennan asian, ja istuudumme sohvannurkkaan. Kosonen viittaa naurahtaen levottomaan luonteeseensa ja hakee itselleen vielä viime hetken kahvin ennen esityksen alkua.

Ilta on Alpo Aaltokoski Companyn. Ensin nähdään ryhmäteos Trio. Väliajan jälkeen vuorossa on taiteilijaprofessori Aaltokosken itsensä tanssiman soolon ja Milla Moilasen videoteoksen yhdistelmä Deep. Käsiohjelman mukaan Trion aiheena on aistihavaintojen ja kommunikaation kautta tapahtuva oppiminen, Deepin sanotaan kulkevan samantyyppisellä linjalla: teos näkemisestä ja näkemään oppimisesta. Saa siis nähdä. Mitä Kosonen ajattelee väliajalla Trion nähtyään?

”Nyt huomasin, mistä nautin tanssia katsoessa. Tajusin, että se on puhtaasti esteettistä. On ihanaa nähdä kauniita vartaloita ja erityistaidon osaamista. Mutta mistä se oikein kertoi? En osaa sanoa.” Teoksen kertovuutta hakiessaan Kosonen on ymmällään. Hän toteaa nauttineensa liikkeestä sinänsä. ”Nautin myös kuullessani tanssijoiden hengittävän äänekkäästi ja lattian natisevan.”

Liikettä hän kuvaa seuraavasti: ”Tanssi oli sulavaa ja soljuvaa. Liike suuntautui ympäristöön. Jokainen kolmesta tanssijasta tanssi pääasiassa yksinään, ja siksi olikin suurta kun he yhtäkkiä menivätkin käsi kädessä.”

Teoksen äänimaailman hän kuuli olevan kesää sirityksineen ja muine luontoäänineen. Kysyessäni millaisina hän näki kolme miestanssijaa, Joona Halosen, Pekka Hiltusen ja Eero Vesterisen, Kosonen toteaa: ”En nähnyt heidän nousevan persoonina esiin.” Itse koin Vesterisen liikkeen dynamiikan vahvana, kun taas Hiltunen puolestaan jäi selvästi ilmaisussaan muiden varjoon.

”Ajattelin tätä katsoessani, millaistakohan on tanssitaiteen sisäinen huumori. Että näkeekö sellaista teoksissa jos tuntee tanssia. Ja ajattelin myös, mitäköhän sinä ajattelit teoksesta”, Kosonen heittää viitaten minuun.

Hän sanoo käyvänsä katsomassa nykytanssia ”hävettävän vähän”. ”Useinkaan en tiedä esityksistä mitään etukäteen. Ehkä se on syy miksen lähde noin vain tanssikatsomoon.” Aaltokoskikin on hänelle uusi tuttavuus. Viimeksi nähtyjä ovat kuitenkin Jyrki Karttusen Human Imitations, Tero Saarisen HUNT, Nigel Charnockin teokset sekä Panu Varstalan koreografia Jyväskylän kesässä – lisäksi hän seuraa Teatterikorkeakoulun tanssipuolen esityksiä. Miten niin hävettävän vähän!

”Koulussa on ollut jonkin verran tanssia, muun muassa Martin Heslop on siellä lehtorina. Heslop käyttää paljon mielikuvia opetuksessa, mikä sopii näyttelijöille. Ollaan tehty omia koreografioita kontakti-impron pohjalta.” Kosonen on myös tanssinut salsaa, R&B-tanssia, argentiinalaista tangoa ja harrastaa parhaillaan vatsatanssia. ”Eli vähän etnisemmät lajit kiinnostaa.”

Tällä hetkellä Kosonen kirjoittaa kouluun kirjallista lopputyötään. Se tulee käsittelemään näyttelijäntyötä ja siihen liittyvää julkisuutta – ehkä myös äänenkäyttöä ja musiikin osuutta teatterissa – kolmen eri roolityön kautta.

Väliaika on lopuillaan ja me siirymme takaisin katsomon penkkeihin. Toisen teoksen jälkeen jäämme vielä hetkesi yleisökeskusteluun. Kosonen osallistuu innokkaasti kysymyksillä, ja kokee tärkeänä mm. Aaltokosken mainitseman kehollisen empatian tanssiteoksen välittymisessä katsojalle.

Stoasta suuntaamme metroon ja sillä Kamppiin läheiseen baariin purkamaan Deepin jättämiä jälkiä. Kosonen pulppuaa puhetta innoissaan.

Deepissä oli taituruutta. Ja Aaltokoskella äärimmäisyyteen treenattu kroppa! Liikemateriaalissa oli paljon eläinten liikettä. Tuli hieno tunne, kun tunnistin ne eläimet: tunnistin mitä hän tanssii.”

Kosonen kehuu Moilasen videota vuolain sanoin. Mustavalkokuvaa, eläinaiheita ja vihreää kasvillisuutta sekä laihan ihmisvartalon liikettä kuvaava opetusvideonomainen kokonaisuus on rytmitetty hauskasti. ”Sen huumori upposi minuun. Video kuvasi mielestäni ihmisen eläimellisyyttä, ihmisen ja eläinten eroja sekä yhtäläisyyksiä. Näin sen sisällön kiinteästi tanssijan ammattiin liittyvänä juuri ihmisen liikkeellisyyden kautta.”

Erotessamme Kosonen jää pohtimaan ihmiskehon herkkyyttä. Lopuksi hän toteaa Deep-teoksesta:

”Alpo itsessään oli jo statement. Olisin voinut katsoa häntä vaikka kuinka pitkään.”Jenni Sainio

Jenni Sainio

Kirjoittaja opiskelee esittävää taidetta Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Hänen sydäntään lähellä on fyysinen teatteri, nykytanssi ja liike kaikissa muodoissaan.