Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


29.09.2007   |   Olli Ahlroos

Tanssija haastattelussa: Freelancer Eero Vesterinen

Eero Vesterinen, haastattelu
Olli Ahlroos – ”Sydäntäni lähellä on kehon musikaalisten laatujen esille tuominen; tavallaan aika perinteinen tanssimisen tapa, jossa tehdään liikkeitä musikaalisesti. Nykyään se tuntuu olevan vähemmistössä,” sanoo freelance-tanssija Eero Vesterinen.


Kuvat: Olli Ahlroos

Eero Vesterinen, tanssija

Liikelaatujen maistelija

Eero Vesterinen on tuttu kasvo monien nimekkäiden koreografien, muiden muassa Jenni Kivelän ja Tommi Kitin teoksista. Eeroa on liikkeellisesti luonnehdittu lahjakkuudeksi, jolle, ja josta liike pulppuaa aivan erityisen luonnollisella ja välittömällä tavalla.

Itseään ja kiinnostuksensa kohdetta tanssijana Eero luonnehtii seuraavasti:

”Minun sydäntäni lähellä on kehon musikaalisten laatujen esille tuominen; tavallaan aika perinteinen tanssimisen tapa, jossa tehdään liikkeitä musikaalisesti. Nykyään se tuntuu olevan vähemmistössä. Nykyään älyllistäminen on tanssissa vahvasti läsnä. Se tuntuu jotenkin itselleni vieraammalta. Se ei ole se, mikä minua tanssissa perimmältään kiinnostaa, vaikka sillä ajatuksia saataisiinkin liikkeelle. Toisen kehon empaattinen lukeminen ja siitä ’kiksien’ saaminen on se juttu, jota haluaisin vastaisuudessakin tehdä.”

Eeron tie tanssijaksi ei tunnu noudattelevan aivan perinteisiä uria, vaikka hän kertookin lapsena olleensa Helsingissä Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa. Tanssijan ammatti ei ollut impulsiiviselle Eerolle mikään lapsuuden haave, eikä pitkäjänteisesti harkittu valinta:

”Se oli vähän niin kuin sattumien summa. Minä en tiedä onko se kauhean yleistä, että ei ole koskaan ajatellut tästä itselleen ammattia. Pienenä minä harrastin balettia ja se oli ihan kivaa ja hauskaa”, Eero kertoo.

Eero kertoo harrastaneensa jalkapalloa ja yleisurheilua ennen balettiharrastuksen alkamista. Jalkapallo oli joukkuelajina omapäiselle Eerolle kuitenkin hankalaa ja yleisurheilu tuntui liian suoraviivaiselta. Eero kertoo, kuinka lopulta hänen savolainen puuseppä-isänsä vei hänet balettitunnille rauhoittumaan, kun ajatteli että siellä olisi pojalle monipuolisempaa tekemistä. Baletti tuntuikin Eerosta aikansa mukavalta harrastukselta hyvän opettajan ansiosta. Harjoituksiin kuului akrobatiaa, ”itämaisia keppien heiluttelu -leikkejä”, taistelulajien hyppyjä ja muita nuoria poikia kiinnostavia juttuja. Eero paljastaa Jackie Chan -elokuvien olevan edelleen lähellä sydäntä juuri kehollisuuden ja liikkeiden ihmeellisyyden vuoksi.

Balettikoulussa opettaja pian kuitenkin vaihtui ja kiinnostus balettiin loppui. Eero kertoo uuden opettajansa mm. lyöneen häntä. ”En tiedä oliko se paras mahdollinen ratkaisu”, Eero pohtii entisen opettajansa toimintaa.

Kommunikointi uuden opettajan kanssa tuntui vaikealta, eikä Eeroa innostanut jäädä odottelemaan
seuraava avokämmenellistä.

”Sitten unohdin koko tanssimisen viideksi vuodeksi, eikä baletti mitenkään ollut minun juttuni, vaikka sitä harrastinkin. Sitten lukiossa kävin tanssitunneilla ja siellä oli ihan mielettömän hyviä opettajia. Minä luulen, että varsinainen innostus tanssiin on lähtenyt heistä”.

Kallion ilmaisutaidon lukiossa opettaneista ja lopulta Eeron ammatinvalintaankin vaikuttaneista opettajista Eero mainitsee Mirva Mäkisen, Leena Hahlin ja Hanna Brotheruksen.

”Ne oli ainoita opettajia joiden kanssa aina jäi juttelemaan. Varsinkin Mirvan kanssa jäätiin aina tuntien jälkeen juttelemaan esimerkiksi siitä, miltä tuntuu kun joku liike löytyy. Kirkassilmäisenä pystyin käymään näiden opettajien kanssa keskustelua omista lähtökohdistani ja liikkeen tunteesta”, Eero kertoo.

”Ehkä sen takia minua kiinnostaakin nimenomaan tanssitaidetekniikka, eikä koreografia tai jokin muu. Kiinnostus tanssiin on nimenomaan lähtenyt vahvasta omasta liikkeen kokemuksesta ja ikään kuin eri liikkeellisten laatujen maistelemisesta ja siitä miten niitä voi kokea kropalla… ja siinä mielessä jollainlailla aika hedonistisista lähtökohdista”.

Tanssin tai ”liikelaatujen maistelun” löytäminen omasta kehosta ja sen liikkeistä vaikutti suuresti nuoreen ilmaisutaidon lukiossa opiskelevaan nuoreen:

”Siitä sai ihan hirveästi kiksejä, kun pystyi löytämään sellaisia asioita, joista selvästikin sai vahvoja tunteita. Joku näistä opettajista sitten ehdotti Teatterikorkeakoulua ja että sinne kannattaisi hakea, jos tämä tanssi kiinnostaa. En minä ollut kuullutkaan koko tanssitaiteen laitoksesta siinä vaiheessa. Ihan vitsillä hain. Minulla oli suunnitelmissa mennä lukemaan kirjallisuustieteitä tai kieliä yliopistoon”, Eero paljastaa.

”Sitten vaan palaset loksahti paikalleen, kun olin juuri löytänyt tanssin tavallaan uudestaan. Aina olen ollut fyysisesti kauhean aktiivinen ja tykännyt leikkiä, pyöriä ja temppuilla. Sitten minä tajusin, että perhana, tätähän voi tehdä ihan ajatuksen kanssa ja tähdätä sen kanssa johonkin”.

Alkaneen innostuksensa voimalla Eero pääsi kuin pääsikin heti ensimmäisellä yrittämällä Teatterikorkeakouluun sisään. ”No kun se asia oli just löytynyt ja menin sitten sinne pääsykokeisiin ja olin siellä ihan silmät hohtavana kiekumassa”, Eero kuvailee pääsykoekokemustaan.

Opiskeluaikaansa ja opintojaan Teatterikorkeakoulussa Eero kuvailee melkein yksinomaan hauskaksi.

”Se lähti niin mahdottomasta innostuksesta. Oli vaan kivaa kun pääsi tekemään. Minulla ei ollut kauhean pitkää historiaa siinä takana. Minulle oli paljon apua siitä, ettei ollut käsitystä siitä millaista käytännön harjoittelu on. Minulle kaikki oli kauhean uutta. Saatoin innostua ihan vilpittömästi melkein mistä tahansa samalla kun joku, joka oli käynyt pienestä pitäen nykytanssitunneilla, saattoi sanoa, että tämä on jo vanha juttu”, Eero kertoo.

”Minulle se oli vähän niin kuin leikkimistä. Varsinkin ensimmäinen vuosi oli esimerkiksi opettajille varmasti aika rankkaa, kun en ottanut kaikkea niin vakavasti tai mitenkään pitkäjänteisesti. Niin kauan kun oli hauskaa ja tuntui hyvältä, oli kauheasti energiaa mutta sitten kun oli joku juttu, joka ei heti sujunut – vaikka joku rauhallisempi liikelaatu tai hienovaraisempi juttu, minulla saattoi mennä hermot heti”, Eero muistelee.

”Vuosien myötä se muuttui. Alku meni tanssimaan oppimisen opettelussa. Joskus vasta kolmantena vuonna tajusin alkaa tarkkailemaan vähän rauhallisemmilla silmillä koko asiaa. Vasta koulun jälkeen sitten tajusin työn raadolliset puolet, niin kuin esimerkiksi työaikojen rankkuuden ja rahahuolet. Ne oli asioita, joita ei varmaankaan kouluaikana tullut mietittyä. Ei ne edelleenkään päällimmäisenä mielessä ole. Kyllä tämä on edelleen ihan unelma-ammatti”, Eero naurahtaa.

Koreografeista joiden kanssa Eero on päässyt työskentelemään ja jotka erityisesti ovat tehneet vaikutuksen, Eero mainitsee kaksi:

”Tommi Kittiä on vaikea olla mainitsematta tässä yhteydessä, hänhän on mestari omalla alallaan ja työskentely hänen kanssaan on joka kerta yhtä jännittävää. Hänen hienovireinen ja sanoisinko viisas lähestymisensä kehollisuuteen, on jotain, josta oppiminen ei lopu aivan heti. Hänellä on myös erittäin humaani lähestyminen harjoitteluun ja tanssijoihin, joka tekee helpoksi keskittyä olennaiseen, eli laatujen maisteluun. Myös Jyrki Karttusen kanssa oli erittäin hyviä kokemuksia. Olin juuri koulun lopettanut ja pääsin tekemään teosta [Digital Duende (1998)], josta olin pitänyt valtavasti kun olin nähnyt sen nelisen vuotta aiemmin ennen kuin olin tanssimista täysin vakavasti harkinnutkaan ammatiksi.”

Eeron mukaan oppiminen ei siis ole ohi, vaikka varsinainen opiskeluaika onkin jo takana:

”Pirskahteleva suhde tanssiin on löytänyt myös rauhallisempia ilmaisumuotoja ja yksityiskohtiin kiinnostus lisääntynyt kovin. Tietyllä tapaa voisi kuvitella näkökentän tavallaan kaventuneen ja tarkentuneen. En koe enää tärkeänä jatkuvasti havaita kaikkea mitä tapahtuu lavalla, vaan
tärkeämpää on tiedostaa mikä on kullakin hetkellä olennaisin asia pitää mielen pintakerroksissa, asia kerrallaan. Selkeät, yksinkertaiset ratkaisut tuntuvat toimivan paremmin kuin ennen. Pinnan alla oleviin aisteihin luotto tuntuu lisääntyneen.”

Eeron kiinnostus kirjallisuuteen ei kuulemma ole hiipunut, vaikkei mistään kovin systemaattisesta harrastuksesta olekaan kyse. Kirjallisuudesta keskustelu kääntyy taiteeseen ja taiteilijuuteen yleisemminkin ja erityisesti tietenkin tanssijan taiteilijuuteen.

”Joskus se tuntuu vaikealta ajatukselta. On niin monta tapaa olla tanssija”, Eero kertoo. ”Se riippuu paljon teoksesta ja siitä, onko lähtökohtana joku dominoiva koreografi, joka tekee kaiken liikkeen ja joka sitten vaan toteutetaan, vai lähestytäänkö jotain asiaa omassa itsessä. Esimerkiksi jotain tunnetta jota lähdetään viemään ja työstämään eteenpäin”, Eero pohtii… ”mutta enimmäkseen en tunne itseäni mitenkään taiteilijaksi”.

”Joskus sanoin jossain, että tanssija on taiteen kokija. Jos ajatellaan, että koreografi on taitelija, niin tanssija on silloin taiteen ensimmäinen ja lähin kokija. Minusta asioiden kokeminen on tanssijana olemisen pääasia. Niiden asioiden tapahtuminen itselle tai niiden kokeminen on samalla sen hetken ja sen asian tuomista näkyville… minä en tiedä mitä se sitten on”.

Eero jatkaa vielä sanan ’taide’ pohtimista tanssitaiteen yhteydessä: ”Siitä tulee hirveästi ylimääräisiä konnotaatioita, jotka ei välttämättä ole oleellisia.”

”Vanhat parrat puhuu tanssin käsityöläisyydestä. Se on minusta viehättävä ajatus”. Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.

olli.ahlroos(at)liikekieli.com

Kuva: Johannes Romppanen

Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.