Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


20.09.2007   |   Jenni Sainio

Tanssia katsomassa Samuli Vauramo

Samuli Vauramo, haastattelun otsikkokuva
Jenni Sainio – ”Teosta katsoessa mielessä ei pyörinyt, että mitäköhän sitä ostaisi kaupasta. Mutta ajatuksilla oli tilaa tanssin herättäminä harhailla vapaasti omiin kokemuksiin ja palata taas teokseen”, luonnehtii näyttelijä Samuli Vauramo katsomiskokemustaan.


Kuva Käsky-elokuvan kuvauksista (kuvaaja: Oskari Sipola)

Samuli Vauramo, näyttelijä

”Olisi sitä katsonut pidempäänkin!”

Helsingin Taiteiden yön jälkeisen lauantaipäivän seurakseni tanssikatsomoon on lupautunut näyttelijä Samuli Vauramo, 25. Tapaamme Ateneum-salin edustalla. Ennen keskustelun kääntymistä tanssiin vaihdamme ajatuksia edellisiltaisesta, Eduskuntatalon edessä esitetystä australialaisen Strange Fruit -akrobatiaryhmän teoksesta The Field. Kerron pitäneeni teoksesta. Vauramo kertoo havainneensa itsessään tutun kutkuttavan tunteen, että olisi mieluummin itse ollut tekemässä kuin katsomassa.

Oman tanssihistoriansa varhaisvaiheita Vauramo muistelee hymynkare silmäkulmassaan:

”Kävin noin kymmenvuotiaana Lepakossa Aira Samulinin tanssikoulun tunneilla. Se oli discoa, show-tanssia ja hip hopia.” Sittemmin lukion ilmaisutaidonopetus jätti häneen pysyvän jäljen, ja 17-vuotiaana hän teki päätöksen ryhtyä näyttelijäksi. Tie johti 2000-luvun alussa Teatterikorkeakouluun, jossa opiskelu näyttelijäntyön laitoksella sisälsi myös tanssia. ”Sain silloin kannustusta, että mulla on taitoja ja lahjakkuutta myös siihen. Kiinnostavaa olisikin käydä se koulu uudestaan, mutta tanssitaiteen laitoksella”, Vauramo heittää.

Pari vuotta sitten Dome Karukosken elokuvan Tyttö sinä olet tähti miespääosan myötä julkisuuteen noussut Vauramo on viimeisen vuoden aikana takonut töitä kovalla tahdilla. Muutamien muiden töiden ohella kolmen eri elokuvan kuvaukset ovat nyt takanapäin. Syyskuun puolivälissä ensi-iltansa sai Markku Pölösen fiktiivinen sukutarina Lieksa!, ensi vuoden puolella Aku Louhimiehen Käsky sekä Marko Mäkilaakson Stone’s War.

Sattumalta kiireisen miehen kalenterista on löytynyt sopiva vapaapäivä suunnata katsomaan tanssia. Vauramo ei vaikuta työtahdistaan hengästyneeltä, ei ainakaan nyt pahimman suman jälkeen. Päinvastoin. Hän laskee sanansa rauhalliseen ja pohdiskelevaankin tahtiin.

Tanssia hän kertoo seuraavansa silloin tällöin. ”Viimeksi nähdyistä tanssiesityksistä tulee mieleen (Liisa Risun) Metri Zodiakissa muutama vuosi sitten. Ja teatterikouluaikoina tuli nähtyä koulun tanssipuolen esityksiä”, hän muistelee.

Tällä kertaa olemme menossa katsomaan Jyrki Haapalan heinäkuussa Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit -festivaalilla ensi-iltansa saanutta koreografiaa. Teoksen nimi, ¡Va por ustedes!, on espanjankielinen lausahdus, suomennettuna ”teitä varten”. Se on termi, jonka härkätaistelija huudahtaa katsojille astuessaan areenalle.

Teoksen takana on kansainvälinen, vuonna 2000 alkunsa saanut tanssityöryhmä, joka työskentelee omien sanojensa mukaan aikaansaaden kulttuurillisia ”törmäyksiä” rakentavassa hengessä. Kyseisessä teoksessa mukana on Haapalan lisäksi kolme naistanssijaa, sekä muusikkona Jussi Vainiola.

Siirrymme katsomoon, joka täyttyy lähestulkoon viimeistä paikkaa myöten. Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluva esitys näyttää kiinnostavan taiteen ystäviä. Vajaan tunnin mittainen teos on kuitenkin äkkiä ohi.

”Olisi sitä voinut katsoa pidempäänkin”, Vauramo toteaa silminnähden tyytyväisenä venytellen heti esityksen loputtua. Tuoremehulasin äärellä Ateneumin kahvilassa hän jatkaa: ”Teemana näin parisuhteen ja sen koettelemukset. Mieleen tulivat omat menneet törttöilytkin. Ja yksi tanssijoista muistutti entistä tyttöystävääni. Hänen herkkyytensä ja tapa liikkua.”

Teos on muodoltaan sattumanvaraiselta vaikuttavien ihmiskohtaamisten kokoelma. Sen liikemaailma rakentuu sooloista, duetoista ja trioista.

Kohtauksessa, jossa kitaristi-Vainiola esittää rock-soolonsa, tanssijoiden rytmikäs liike lattialla yltyy hytkyväksi koko kehon tärinäksi, jonka tulkitseminen seksuaaliseksi on ilmeistä. ”Katsoin yleisöä sen kohtauksen aikana. Miksi ihmiset hämmentyvät? Seksuaalisuushan on yksi ihmisen perustarpeista! Juuri sellaisiahan me olemme.”

Teoksen elektroakustiseen musiikkimaailmaan ja valoihin hän on tyytyväinen. Tanssijoista ja esineistä seinille muodostuneet varjot hän on paikoitellen nähnyt hahmoina, osana teoksen tapahtumia. ”Sellon olisi tosin voinut nostaa esiin vaikka viemällä valot ja musiikin raskaampaan suuntaan”, hän ehdottaa. Selloa teoksessa soittaa tanssija Tessa Wills. Tanssijoista myös Minna Karttunen osallistuu äänimaailman luomiseen laulaen sekä suomeksi että englanniksi.

”Tanssijoiden ominaislaadut pääsivät hyvin esiin. Pienin tanssijoista (Violeta Todo Gonzales) oli koostaan huolimatta energisin esiintyjä. Ja Jyrkin kävelytyylistä tunnisti heti, että hän on tanssija!” Vauramo toteaa hymyillen.

Vauramo ei esitystä katsoessa ole niinkään ajatellut paikkaa tai tilaa, mihin teoksen ihmiskohtaamiset sijoittuvat. Näyttämöllä on koko teoksen ajan hämyisässä valaistuksessa pikaruokalan myyntitiski, nurkkapöytä ja tuoli. ”Se saattoi olla jokin elokuvallinen, hieman pientä kylää suurempi paikka. Paikka, jossa kaikki tuntevat toisensa. Teoksena se oli myös ei-tanssillinen, varsinkin aluksi. Mutta pitääkö teatterin ja tanssin edes olla kaksi eri asiaa?” hän heittää.

Hän kokee nähneensä koreografiassa tummempia sävyjä loppua kohden. Lieneekö Vauramo tunnistavansa teoksen tummasävyisemmän puolen myös itsessään?

Hän uskoo jonkun hänet hyvin tuntevan ihmisen pystyvän luonnehtimaan omaa mielenmaisemaansa itseään paremmin. Silti hän toteaa: ”Taidan olla romanttinen, dramaattinen persoona. Ja kyllä minusta löytyy myös aimo annos slaavilaista melankoliaa.”

Tanssiteoksen hän kertoo muistuttaneen konkreettisesti siitä, että koko elämä on liikettä ja värähtelyä.

”Mieleen tuli lause eräästä Raamattuun kuulumattomasta evakeliumista. Opetuslasten pyytäessä Jeesukselta vastausta heiltä kysyville mistä he tulevat ja mikä heidän tehtävänsä on, Jeesus vastasi suunnilleen näin: ’Vastatkaa, että te tulette valosta ja että teidän tehtävänne on liike ja lepo.’ Teosta katsoessa mielessä ei pyörinyt, että mitäköhän sitä ostaisi kaupasta. Mutta ajatuksilla oli tilaa tanssin herättäminä harhailla vapaasti omiin kokemuksiin ja palata taas teokseen.”

Niinpä, ajattelen moikattuamme hyvät päivänjatkot. Se, että teos vapauttaa katsojan kulkemaan omien ajatustensa polkuja, lienee tälle juuri lepoa sanan perimmäisessä merkityksessä.Jenni Sainio
Jenni Sainio

Kirjoittaja opiskelee esittävää taidetta Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Hänen sydäntään lähellä on fyysinen teatteri, nykytanssi ja liike kaikissa muodoissaan.