Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


02.05.2007   |   Olli Ahlroos

Henkka Kalliosta

Olli Ahlroos – Juttusarjassa viemme vieraamme ensimmäistä kertaa elämässään katsomaan tanssia. Mitkä ovat reaktiot? Mitä vieras ajattelee esityksestä? Murtuvatko ennakkoluulot? Ensimmäisenä koekaniinina toimii lumilautailuvalmentaja Henri Kunnas.


Henri Kunnas

Henkka Kalliosta

Päätin viedä Henri Kunnaksen – eli Henkan – katsomaan Suomenlinnan Myllysaliin Sari Palmgrenin ”Ja he elivät loppuun asti” -trion kolmelle naiselle. Henkka on 26-vuotias lumilautailuvalmentaja ja muutenkin lumilautailun parissa puuhaileva ja työskentelevä nuorukainen Kalliosta. Henkka on muun muassa kirjoittanut lumilautailusta useisiin lehtiin.

Lähestyessämme Kauppatoria ja lauttaterminaalia törmäämme kadulla toiseen lumilautailijaan ja Henkan tuttavaan. Kun tuttava kuulee mihin olemme menossa, hän säpsähtää: ”Mutkin raahattiin kerran väkisin Zodiakiin katsomaan jotain. Se oli ihan hirveetä. Halusin vaan pois.”

Henkka kertoo, ettei ole aiemmin taidetanssia nähnyt. Kadulla vastaan tulleen kaverinsa varoituksista huolimatta Henkka kertoo aikovansa suhtautua tulevaan esitykseen avoimin mielin. Oopperassa hän on käynyt muutaman kerran, samoin teatterissa, eivätkä kokemukset näyttämötaiteesta ikinä ole olleet täysin negatiivisia, päinvastoin.

Lumilautailun ohella aktiivinen jalkapalloharrastus Helsingin piirin alasarjoissa ja muu liikunta vievät Henkan vapaa-ajasta suuren osan. Opinnot hoituvat vielä ikiliikkujalta vaikuttavalta Henkalta kaiken muun ohella:

”Omalla painollaan”, hän kuittaa. Kaiken kaikkiaan kiinnostusta näyttämötaiteeseen ja taiteeseen yleensä löytyy, mutta kynnys hakeutua aktiivisesti muutenkin kiireisenä vapaa-aikana taiteen pariin tuntuu Henkasta joskus suurelta.

Lautassa jännitys tiivistyy ja Henkka alkaa kysellä illan teoksesta. Selvästi Henkan aiemmin kuulemat kauhutarinat käsittämättömästä ja puuduttuvasta taidetanssista, josta ei voi ymmärtää mitään, alkavat pyöriä päässä:

”Kerro nyt vähän mihin ollaan menossa. Kauanko se kestää? Onko se joku sellainen viisituntinen tutkielma sielun ja ruumiin suhteesta ja naiseudesta ja kaikesta? Onko siinä musiikkia? Mä en kehtaa mennä jos siellä on ihan hiljasta, mun maha möyrii.”

Myllysalin karun kotoisassa ja tiivistunnelmaisessa lämpiössä saamme käsiohjelman käsiimme. Muut katsojat ovat enimmäkseen Henkan oloisia tavallisia nuoria aikuisia. Henkka vaikuttaa jo levollisemmalta ja aidon kiinnostuneelta. Teos ei ohjelman perusteella vaikutakaan Henkan mielestä liian korkealentoiselta ja raskaalta taidepaatokselta tai ”tekotaiteelliselta kuralta”, jota hän ehti jo odottaa. Teoksen musiikkikin (mm. Lily Allen, Pink Floyd ja Sex Pistols) sattuu olemaan Henkalle ennestään tuttua. Harrastuneisuudestaan musiikin parissa Henkka kertoo sen verran, että hän muodostaa toisen puoliskon pahamaineisesta ja hieman mystiseltä vaikuttavasta rocktiskijukkaduosta nimeltään ”FC Poikadisko”.

”Tämähän vaikuttaa ihan tähän maailmaan tehdyltä”, Henkka innostuu tutkiessaan käsiohjelmaa siirtyessämme lämpiöstä katsomoon.

Teos oli Henkalle lopulta intensiivinen kokemus ja yllättävänkin mielenkiintoinen. ”Tapitin herkeämättä, kiinnostuneena, mutta aivot aika lailla tyhjinä. En ymmärtänytkään ihan kaikkea. Ihan positiivinen kokemus”.

Käsiohjelmassa teosta luonnehdittiin seuraavasti:

”Saduista tuttujen viitteiden ja liikkeen kautta tutkimme itsenäistymistä ja täydellisen elämän tavoittelemista. Mitä jos elämä ei sujukaan niin kuin on suunnitellut ja haaveillut?”

Lisäksi käsiohjelmassa viitattiin myös satujen rooliin identiteettien rakentajina ikään kuin seikkailuina omaan itseen ja kuinka satujen onnellisten loppujen opetus on aina se, että onnen löytää löytämällä toisen ihmisen ja sitoutumalla häneen. Se mitä sadut taas eivät kerro, on se, mitä sen jälkeen on tehtävä.

Pohtiessaan edelleen sitä, mitä hän ei oikeastaan teoksessa ymmärtänyt, Henkka kiinnittää huomionsa siihen, miten syväluotaavat viittaukset satuihin ja niiden rooleihin käsiohjelmassa sitten liittyvät itse esityksessä toistuviin viittauksiin eri satuihin. ”Kyllähän ne jäivät aika lailla irrallisiksi”, hän pohtii.

Tanssijoille Henkalta heruu vuolaat kiitokset hienosta esityksestä. Liike oli ajoittain todella väkivaltaista ja rajua, välillä jopa holtittomalta vaikuttavaa. Henkkaa jännittikin Myllysalin kivisen ja epätasaisen lattian vuoksi tanssijoiden luiden kestäminen.

Pienen Myllysalin kotoisa ja intensiivinen miljöö sekä selkeän raja-aidan puuttuminen katsomon ja näyttämön välistä olivat Henkalle muutamien ooppera- ja teatterikokemuksien jälkeen jo sinänsä avartavia kokemuksia.

”Oli ihan eri fiilis katsoa. Tuntui vähän siltä kun olisi tirkistellyt. Ihan kun olisi ollut jonkun olohuoneessa katsomassa esitystä”, Henkka jakaa tuntojaan. Kysyn vielä, näkisikö Henkka itsensä joskus vapaaehtoisesti taidetanssin parissa tämän esityksen perusteella?

”En nyt sano, että alkaisin aivan solkenaan käymään. Mutta kokemuksena tämä oli ihan hyvä. Vaikea tietysti sanoa oliko tämä hyvä esitys vai ei, kun vertailukohteet puuttuu.”

”Ja he elivät loppuun asti” ei ollut kovinkaan liikepainotteinen ja se perustui osittain totunnaiseen teatraaliseen esittävyyteen. Teos tuntui olevan kaikessa visuaalisuudessaan ja välittömässä kepeydessään sopiva ensi kertaa tanssikatsomossa vierailleelle. Henkan mukaan teoksen kautta kiinnostus heräsi myös muunkaltaisten taidetanssiteosten näkemiselle ja kokemiselle.

”Ainakin jos joku suosittelisi ja veisi katsomaan. Ennakkoasenteet on muuttuneet positiivisemmiksi ja avarammiksi.”Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.

olli.ahlroos(at)liikekieli.com

Kuva: Johannes Romppanen

Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.