Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


25.01.2007   |   Olli Ahlroos

Haastattelussa Carl Knif

”Halusin tehdä teoksen, joka käsittelee ihmisten välistä kommunikaatiota sekä mahdollisuuksia ymmärtää toista ihmistä ja päästä toisen sisäiseen maailmaan.”


Kuvat: Lotte Estman-Wennström

Haastattelussa Carl Knif

Helmikuun toisena päivänä 2007 saa Vuotalossa ensi-iltansa koreografi ja tanssija Carl Knifin toinen oma koreografia Oktoberord. Muun muassa Jenni Kivelän teoksista ja Tero Saarinen Companysta tutun Knifin ensimmäinen oma teos nähtiin vuonna 2003 Zodiakin Varjonyrkkeily-sooloillassa. Tällä kertaa Knif on työstänyt teoksen kahdelle tanssijalle. Knifin itsensä lisäksi lavalla nähdään Jonna Aaltonen. Teoksen valosuunnittelusta ja visualisoinnista vastaa Jukka Huitila.

Teoksen nimi Oktoberord kääntyy suomeksi ”Lokakuun sanoiksi”. ”Lokakuu merkitsee aikaa ja sitä, että kaikki on muuttuvaa, myös se miten minä tunnen itseni ja miten minä tunnen toisen ihmisen”, avaa Knif teoksen nimeä.

”Halusin tehdä teoksen, joka käsittelee ihmisten välistä kommunikaatiota, mahdollisuuksia ymmärtää toista ihmistä ja – luonnollisimman keinon, eli kielen ohella niitä keinoja, joilla voi päästä toisen ihmisen sisäiseen maailmaan ja sitä, onko se edes mahdollista, miten pitkälle siinä pääsee ja voiko toista ihmistä koskaan ymmärtää täysin.”

Noin kahden vuoden mittaisen prosessin eteenpäin vievänä voimana on Knifin mukaan alusta lähtien ollut kiinnostus kommunikaation mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien tematiikkaan ja toisaalta kommunikaation ongelmiin erottamattomasti liittyvään kysymykseen minä-kokemuksen häilyvästä luonteesta. Aiheen vuoksi oli luontevaa rajata teos kahden ihmisen näkökulmaan duetoksi. Tästä syystä lavalla nähdään ”minä ja se toinen”, kertoo Knif.

Täksi ”toiseksi” valikoitui satunnaisen tapaamisen johdosta Knifille ennestään melko tuntematon Jonna Aaltonen. Knif tapasi kauan sitten hänelle entuudestaan tuntemattoman Aaltosen, jonka rohkea ja yllättävä olemus tapaamishetkellä teki Knifiin vaikutuksen. Kun ajatus uudesta teoksesta myöhemmin syntyi, palautui tämä satunnainen kohtaaminen Knifin mieleen. ”Tuntui luonnolliselta lähteä tälle matkalle tuntemattoman ihmisen kanssa”, Knif kertoo. Knifin mukaan tämä oli molemminpuolista rohkeutta vaatinut päätös.

Vaikka prosessi pysyi tematiikan suhteen Knifin omissa käsissä ja alkuperäisen idean mukaisena, eteni prosessi ilmaisukeinojen löytämiseksi yhteistyönä työryhmän kanssa. ”Siinä, miten tanssin keinoin voi teoksen aiheesta puhua, oli lähdettävä nollasta. Välineet piti löytää yhteistyössä työryhmän kanssa”, Knif kertoo.

”Halusin tehdä liikelähtöisen teoksen. En halunnut tehdä draamaa tai kertoa tarinaa miehestä ja naisesta… tietysti katsoja näkee mitä näkee. Se abstraktiuden taso, millä näitä teemoja käsitellään, on ollut haasteellista löytää”.

Knifin ajatuksissa kommunikaation haasteellisuus, ajallisuuden, alituisen muutoksen ja toisaalta minuuden ja identiteetin häilyvyyden teemat nivoutuvat kauniisti yhteen hänen puhuessaan teoksestaan: ”Jos tutkii jotain asiaa, jos tutkii yhdessä olemista ja siihen liittyviä prosesseja, ja kun lopulta päätyy johonkin, hahmottaa asian, niin samalla se on jo muuttunut. Kaikki on muuttuvaa. Tutkimusmatka ei lopu”.

Knif on työskennellyt vuosia vahvojen koreografien kanssa tanssijana. Hänellä on omien sanojensa mukaan hirvittävä tarve luoda ja hän pitää tanssijan työtä tässä suhteessa erittäin tyydyttävänä. Knif pitää oman koreografian työstämistä tanssijan työhön verrattuna toisaalta vapauttavana, mutta myös pelottavana. Knif kuvailee koreografin työn haasteita ja kertoo kuinka hän on saanut huomata, että on kaksi eri asiaa visioida ja löytää tälle visiolle ilmaisu ja toteutus: ”Toteuttamiseen liittyy myös pettymyksiä ja on turhauttavaa huomata, että omalle ajatukselle ei aina löydy oikeaa koreografista muotoa”.

Oktoberordin visuaalisena inspiraation lähteenä Knif mainitsee turkulaisen kuvataiteilijan Saara Ekströmin taannoisen Grotesque & Arabesque -näyttelyn Amos Anderson taidemuseossa. Suunnitteilla ollut yhteistyö Ekströmin kanssa ei toteutunut tässä teoksessa, mutta Knif toivoo sen toteutuvan tulevaisuudessa. Oktoberordin visualisoinnista vastaa siis kokonaisuudessaan Jukka Huitila. Visualisoinnissa on käytetty videotekniikkaa tavalla, jota Knif ei halua etukäteen paljastaa.

Eri taidelajit, taiteen ja taidemuotojen välisten rajojen etsiminen ja rikkominen eivät ole Knifille vierasta. Hän mainitsee erityisesti kuvataiteilija Erkki Soinisen suuren vaikutuksen omaan avantgardistiseen käsitykseensä taiteesta: ”Erkin kanssa olemme tutkineet arjen ja taiteen välistä rajaa ja sitä, mitä esitys on”. Mainittakoon kaksikon installaatio Water Pipe vuodelta 2000.

Carl Knifin koreografia Oktoberord saa ensi-iltansa Helsingin Vuotalossa 2.2.2007.

Haastattelijana toimi Olli Ahlroos.