Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


01.11.2006   |   Karoliina Korpilahti

Haastattelussa Kirsi Monni


Mitä tapahtuu, kun tanssijan tämänhetkinen kehollinen havainto on joka kerta erilainen ja muuttuva, ja koreografian omanlainen rakenne antaa sille tilaa?

“Kutsun tätä väljäksi koreografiaksi,’loose choreography’, mutta kyse ei ole improvisaatiosta. Koreografian konsepti on vain asetettu vähän toisella tavalla kuin yleensä.”


Kuva: Heli Sorjonen

 

Täällä-olon ja politiikan kysymyksiä

Kirsi MonniLiikkeellä marraskuussa -festivaalilla saa ensi-iltansa perjantaina 3.11.2006 koreografi Kirsi Monnin teospari Lichtweg – Friedenplatz. Teoksissa koreografi on lähtenyt liikkeelle kehollisen havainnon harjoittamisen ja heideggerilaisesti ilmaistun täällä-olon (Dasein) pohtimisen kautta.

Prosessin tuloksena on syntynyt kaksi koreografista tutkielmaa: Monnin itsensä tanssima soolo (Lichtweg) sekä Joona Halosen, Vera Nevanlinnan ja Katri Soinin trio (Friedenplatz). Tapasin ensi-iltaa jännittävän Kirsi Monnin neljä päivää ennen h-hetkeä Kaapelitehtaalla.

Määrittelemätön muotokuva

Lähtökohtana soololle on ollut kysymys siitä, voiko koreografi tehdä muotokuvan, joka on määrittelemätön. Tämän kysymyksen taustalla Monnilla on ajatus siitä, että me ihmiset olemme lopulta aika määrittelemättömiä. Mahdollista vastausta etsitään soolossa tanssien videolla näkyvän käsikirjoituksen kanssa. Monni tanssii käsikirjoituksen kolmeen kertaan, aina eri tavalla. Teksti videolla toimii Monnin mukaan eräänlaisena merkitysmaastona ja reittinä, jonka hän vaeltaa läpi. Tanssilla hän ei siis pyri representoimaan sanojen merkityksiä suoraan.

Monni on tehnyt molempia teoksia yhtäaikaisesti ja vuorotellen. “Itse asiassa aloitin soolon tekemisen jo keväällä. Ajattelin että pääsisin sen kanssa ensin mahdollisimman pitkälle, mutta näitä on tehty lomittain”.

Sooloaan hän on vienyt eteenpäin muun muassa tanssijoiden ollessa ulkomaankiertueilla.

“Päivät ovat menneet oikeastaan niin, että ollaan ensin tehty trioa ja sitten olen lähettänyt tanssijat kotiin ja tehnyt sooloa sen jälkeen. Soolon tekeminen ei ole ollut sillä tavalla avoin prosessi kuin trion tekeminen, vaikka työskentelenkin periaatteessa samalta kehollisen havainnon harjoittamisen pohjalta soolossani.”

Monnin edellinen koreografia Aika-kvartetto kantaesitettiin viime vuonna, mutta koreografia itseään ei ole nähty tanssijana lähes kymmeneen vuoteen. Minkälaista on siis astua jälleen itse valokeilaan?

“Aika kova kynnys, muutenkin on haastavaa työstää kahta teosta ensi-iltaan.”

Tanssijuuden juhlaa

Trion tekemisen prosessi on ollut harvinaisen julkinen. Zodiakin yleisötyöprojektien kautta Friedenplatzin harjoituksia on käynyt seuraamassa erilaisia yleisöjä. Monni pitää tätä hyvänä asiana: “Onneksi meillä on ollut jo paljon yleisöjä katsomassa harjoituksia, se estää jäykistymistä, mikä voi tapahtua yleisön kanssa. Nyt tanssijat ovat tosi rentoja ja vapautuneita.”

Yleisön kanssa harjoitteleminen on tuonut Monnin mukaan teokseen kaivattua leikkisyyttä ja vapautuneisuutta, vaikka se ei aina helppoa olekaan. Tekijöiltä vaaditaan tiettyä uskallusta avata keskeneräinen teos ulkopuolisille.

Friedenplatz-triosta puhuttaessa Monni yltyy ylistämään tanssijoita.

“Triosta olen itse aivan innostunut, koska nämä tanssijat ovat aivan loistavia ja se on oikein tanssijuuden juhlaa – siellä on hyvin vähän mitään liikkeellisesti asetettua, mutta silti (tai juuri siksi) se on aivan valtavan tapahtumarikasta, monipuolista ja hienoa. Meillä on ollut hirveän hyvä prosessi ja kommunikaatio on ollut hienovaraista ja tarkkaa. Olen iloinen tästä eläväisestä ja leikinomaisesta laadusta, mikä siihen on tullut”.

Minä puolestani olen nähnyt trion harjoitukset kaksi kertaa, ensin avoimissa harjoituksissa ja uudelleen Helsingin yliopiston ja Zodiakin yhteistyönä järjestämällä kurssilla. Molemmilla kerroilla on tullut hyvin ilmi se, että tämä ei ole improvisaatiota, rakenne on vankka, mutta tanssijoiden tunnelmat ja energiat voivat vaihdella aggressiivisesta humoristiseen.

Näkemäni läpimenot ovat olleet täysin erilaisia kokemuksina. Huomio kiinnittyy liikkeiden luomaan dialogiin ja suhteisiin. Tämänhetkinen kehollinen havainto on joka kerta erilainen ja muuttuva ja tälle koreografian omanlainen rakenne antaa tilaa.

“Kutsun tätä väljäksi koreografiaksi,’loose choreography’, mutta kyse ei ole improvisaatiosta. Koreografian konsepti on vain asetettu vähän toisella tavalla kuin yleensä. Tämä ei ole myöskään mitenkään narratiivinen tai teatterillinen, vaan ”puhtaasti” liikkkeellinen esitys”, kertoo Monni.

Kahden kauppoja

Teosparin osat ovat Monnin näkemyksen mukaan sillä tavalla erilaisia, että niitä voisi ehkä esittää erikseenkin, “mutta tässä tilanteessa ne kommunikoivat kyllä toistensa kanssa.”

Hän tarkentaa vielä, että kun soolossa törmäävät yhteisöllinen historia ja henkilökohtainen kokemus, niin triossa pohditaan yhteisöllisen olemisen mahdollisuutta toista kautta.

Teoksien välisen kommunikoinnin toisena osapuolena on lisäksi yleisö. Kysyessäni tunnelmista ensi-illan kynnyksellä Monni vastaa: “Aina jännittää, että kommunikoiko teos”.

Hän kertoo pyrkineensä luomaan tilanteen katsojillekin rennoksi: “Meillä on ollut kyllä ihan loistavia nämä yleisötyötilanteet, nyt me huomataan, että me halutaankin rakentaa sellainen tilanne, että katsoja voi ottaa aika iisisti siinä katsoessaan. Se ei ole rakennettu ”lineaariseksi” yhdeksi elämykseksi, joka vaikuttaa vaikuttamalla vaan sitä saa seurata rauhassa”.

Yleisölle annetaan mahdollisuus väljempään esitystilanteeseen ja se on Monnin mukaan tuntunut työryhmästä hyvälle tavalle.

Kahden teoksen ilta asettaa myös haasteita, joita yleisö ei heti tule miettineeksi. Väliajan pituus riippuu nimittäin siitä, miten kovan jumpan roudarit tekevät.

“Meillä on aivan massiivinen väliaikavaihto, perjantaina kokeiltiin sitä ensimmäistä kertaa ja päästiin kahteenkymmeneenkahteen minuuttiin, kundit olivat aivan läpimärkiä hiestä. Ollaan yritetty miettiä sitä, miten ihmiset jaksaa olla tuolla koko väliajan…” kuvailee Monni. Viihtyvyyteen on panostettu, tarjolla on kuulemma ainakin viinirypäleitä.

Teosten musiikkina toimii säveltäjä Giacinto Scelsin kaksi pianokappaletta. Sooloa varten Mikko Hynninen on tehnyt kappaleesta Suite nro 8 remix-version, mutta trion taustalla soi Scelsin koskematon kappale.

Monnilla tekoprosessissa “musiikki on ollut ihan alusta lähtien mukana. Säveltäjä Giacinto Scelsi on sellainen, joka on kulkenut mukanani hyvin kauan, olen aina etsinyt sellaisia kohtia, joissa olen voinut tehdä sen musiikin kanssa näyttämöllä. Se on ollut myös vaikeaa, sillä musiikki ei todellakaan taivu muzakiksi. Scelsi antaa olemassaolon ja arvon jokaiselle sävelelle, ääni on energiaa”.

Lichtwegiä ja Friedenplatzia yhdistää täällä-olemisen kysmyksien ja kehollisen havainnon harjoituksen lisäksi poliittisuus. Monni kertoo haluavansa kysyä teoksillaan, mitä on poliittisuus tanssissa? Demokratia, yhteisö, totaliteetti ja diktatuuri ovat etenkin triossa hallitsevia teemoja. Lichtweg-soolossa Monni kommentoi Euroopan ja maailman historiaa.

Kirsi Monnin teospari Lichtweg – Friedenplatz saa ensi-iltansa perjantaina 3.11.2006 Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla Helsingin Zodiakissa.

Haastattelijana toimi Karoliina Yli-Honko.