Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


11.07.2006   |   Karoliina Korpilahti

Haastattelussa Mauro Bigonzetti

”Kuolema ja vaara ovat juurtuneena ihmisyyteen ja ihmismieleen. Riskin ottamisen ajatuksen ympärillä on jotakin hyvin erikoista. Sama on Romeon ja Julian tarinassa, he tapaavat, rakastuvat nopeasti ja kuolevat yhdessä. Yhteiskunta vain katsoo sivusta. Meissä kaikissa on paljon Romeota ja Juliaa.”


 

Puutarhanhoitoa rakastava visionääri

Italialaisen Aterballetton taiteellinen johtaja Mauro Bigonzetti on tiedotustilaisuuden ja tv-haastattelun jälkeen Kuopiossa hieman väsynyt, mutta jaksaa kertoa työstään vakavuudella ja perustavanlaatuisella intohimolla.

Italialainen, Roomassa syntynyt tanssija-koreografi on päämäärätietoinen ja samalla miellyttävä persoona. Hän on aloittanut uransa tanssijana Rooman oopperassa, mutta liittyi Aterballettoon vuonna 1982. Yhdeksänkymmentäluvun alussa hän teki ensimmäiset omat koreografiansa ja irrottautui ryhmästä freelanceriksi. Hän on ehtinyt työskennellä monien kansainvälisten taiteilijoiden kanssa. Vuonna 1997 Bigonzettistä tuli Aterballetton taiteellinen johtaja ja tässä toimessa hän on yhä edelleen tyytyväinen.

Sinulla on aika pitkä ura Aterballettossa, kerro siitä.

-Kyllä, aiemmin olin siellä tanssijana ja nyt olen lähes kymmenen vuotta ollut ryhmän taiteellinen johtaja.

Aiempi taiteellinen johtaja oli hyvin pitkän aikaa ryhmässä, sen perustamisesta vuonna 1979 vuoteen 1996 asti. Miten oma urasi suhtautuu siihen?

-Amedeo Amodio oli johdossa lähes 20 vuotta. Astuessani ryhmän taiteelliseen johtoon muutin kaiken. Vaihdoin tanssijat, toimiston ja teknikot. Mutta henkilöiden vaihtuminen ei ollut se vaikein asia, vaan ihmisten mentaliteetti. Ryhmän ajattelutapaa oli vaikea muuttaa, samoin ohjelmistoa. Uudistaminen oli kovaa työtä.

Miten kuvailisit liikekieltäsi?

-Liikesanastoni on fyysisyyttä ja kehon energiaa sekä kasvojen fysiikkaa korostavaa. Jos minun pitäisi kuvailla yhdellä sanalla liikettäni, niin paras sana olisi fyysisyys.

Mistä saat inspiraatiosi ja ideasi koreografiaan?

-Tanssijoista ja muista ihmisistä. Ilman heitä minun olisi mahdotonta edes luoda liikettä.

Improvisoitko heidän kanssaan paljon?

-Kyllä, aloitamme juuri improvisoimalla yhdessä. Tästä saatua liikettä muutamme ja muokkaamme myöhemmin, tanssiteoksen tekeminen on jatkuva työprosessi (work in progress). Työskentelen koreografian tekemisen alusta lähtien tiiviisti tanssijoiden kanssa. Minun on oltava heidän kanssaan, sillä en pysty ajattelemaan ja luomaan ilman heitä. Keskustelemme ja liikumme yhdessä. käyttäen kehonkieltä. Videoimme myös paljon improvisaatioitamme ja harjoituksiamme. Kun alamme todella työstää teosta, meillä on jo paljon materiaalia, josta valikoimme ja yhdistelemme parhaat palat

Mitkä ovat tulevaisuuden näkymäsi?

-Tärkeintä minulle on kiertää eri maissa ryhmäni kanssa ja näyttää kaikille Italian ulkopuolella osaamisemme.

Montako tanssijaa on ryhmässä?

-Tällä hetkellä 20, enempää en halua. Kansallisuuksia on ympäri maailmaa, tanssijoita on Australiasta, Japanista, Kolumbiasta, Serbiasta ja niin edelleen. Haluan ryhmässäkin sekoittaa erilaisia kulttuureja, koulukuntia, kokemuksia ja kieliä. Se on kuin minestrone-keitto, johon on sekoitettu kaikenlaisia ainesosia. Osa tanssijoista on ollut ryhmässä jo kun aloitin johtajana kymmenen vuotta sitten, viimeisin ryhmään liittynyt on ollut mukana vuoden. Tanssijat eivät ole teoskohtaisesti kiinnitettyjä eikä ryhmä kutsu vierailijoita, vaan haluan työskennellä aina oman ryhmäni kanssa. En halua työskennellä vierailevien taiteilijoiden kanssa. Haluan, että ympärilläni on tietty sama energia ja työkulttuuri.

Mitä mieltä olet siitä, että sinua on sanottu latino-Forsytheksi?

-Hmm, se on kriitikoiden vitsi. Mutta mikäs siinä, pidän siitä. En kyllä tiedä miksi…

Romeossa ja Juliassa ei ole tarinaa, mutta onko siinä jokin sanoma?

-Erityisesti nuoret, alle 20-vuotiaat rakastavat tarinaa, koska he pystyvät samaistumaan siihen hyvin. Mutta kyllä tarinasta pitävät muutkin. Teokseni viesti on, että ole varovainen, meillä on vain yksi elämä. Nykyisin eletään nin nopeatempoisesti, ettei pysähdytä ajattelemaan mitä tehdään tai mitä seurauksia teoilla voi olla. Tämä on uuden sukupolven valvova isoveli. Yhteiskunta on etäällä ihmisten ongelmista, se antaa välineet elää nopeasti, mutta ilman keinoja ajatella. Nykyisin nuoria kuolee joka lauantai-illan jälkeen.

– Nuorena, nuoremmalle ja myös vanhemmallekin sukupolvelle, kuolemassa ja vaarassa on jotakin kiehtovaa. Se on juurtuneena ihmisyyteen ja ihmismieleen. Romeon ja Julian tarinassa ydin on enemmän tai vähemmän sama. Julia oli 14-vuotias ja Romeo 16. Riskin ottamisen ajatuksen ympärillä on jotakin hyvin erikoista. Esimerkiksi auto on hyvä kulkuväline oikein käytettynä, mutta jos sitä käyttää vaaran viehätyksessä, niin seuraukset voivat olla pahoja. Sama on Romeon ja Julian tarinassa, he tapaavat, rakastuvat nopeasti ja kuolevat yhdessä. Yhteiskunta vain katsoo sivusta. Meissä kaikissa on paljon Romeota ja Juliaa.

-Teos on aika abstrakti, mutta tarinan tunne on pyritty säilyttämään. En halua antaa katsojille valmiiksi pureskeltua ja selvää teosta, vaan haluan, että kun he lähtevät teatterista ulos, niin he jäävät miettimään teoksen herättämiä ajatuksia. Pidän siitä ajatuksesta, että esityksen jälkeen tulkintoja on yhtä monta kuin oli katsojiakin.

Haluaisin kysyä Romeo ja Julia -teoksen musiikista, miksi olet käyttänyt Prokojeffia?

-Käytin alkuperäistä sävellystä, se on siis klassista musiikkia. Tanssiteokseni muoto ja konteksti on moderni. Musiikki on Prokojeffin alkuperäistä, mutta käytin sitä eri tavalla. Se ei ole klassisessa (perinteisessä) vaan nykyaikaisessa muodossa. Pidän klassisen musiikin ja hyvin modernin ulkoasun ja nykyaikaisen koreografian kontrastista. Halusin sekoittaa vanhaa ja uutta yhteen. Konteksti on yksi parhaita ja tärkeimpiä asioita teoksessani (työssäni). Haluan laittaa yhteen erilaisia kulttuureja ja osia, sekoittaa ja katsoa minkälainen on lopputulos.

Minkälaista yhteistyö on ollut tilataiteilija Fabrizio Plessin kanssa?

-Työskentelemme todella yhdessä. Aluksi keskustelemme ideasta, mitä haluamme sanoa tällä idealla. Ne ovat ensimmäisiä askeleita prosessissa. Tämän jälkeen yritämme kuvitella, mitä haluaisimme nähdä lavalla. Mietimme lavastusta, värejä sekä tunnelmaa, joka on erityisen tärkeää koreografialle. Yritämme siis tehdä kaiken yhdessä. Minä puhun ja pohdin ja Fabrizio piirtää ja suunnittelee. Se on work in progress. Nyt projektin lopussa, kolme vuotta sen alkamisen jälkeen meillä on koossa oikeat ainekset. Se oli hyvin pitkä työprosessi.

-Olemme melko erilaisia, en halua työskennellä ihmisten kanssa joilla on sama tausta ja kokemushistoria. Sehän olisi tylsää työskennellä jonkun kanssa, joka ajattelee aivan samalla tavalla kuin minä! Työtapamme on mielestäni nykyaikainen, otamme erilaisia ainesosia, laitamme ne yhteen ja saamme jotakin uudenlaista aikaiseksi. Jos ottaa vain tuttuja, yhteenkuuluvilta tuntuvia asioita, kuten kahvikupin, lusikan ja lautasen, tiedämme mitä saamme aikaiseksi. Lopputulos on yksinkertainen ja kaikki tietävät sen jo ennalta. Mutta jos otammekin paperin, lusikan ja kameran, on lopputulos kiinnostavampi. Hyvällä idealla voi saada aikaan jotakin hyvin erityistä. Tärkeintä on sekoittaa erilaisia kokemuksia yhteen.

Entä mitä teet vapaa-ajallasi?

-Työskentelen maatilallani, asun kukkulalla ja minulla on eläimiä, kasvimaa ja puutarha, joita hoidan. Rakastan luontoa!

Haastattelijana toimi Karoliina Yli-Honko.