Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


24.04.2006   |   Milla Koistinen

Haastattelussa Ivana Milicevic


Kanadalainen Daniel Léveillé danse -ryhmä esiintyi maaliskuussa Helsingin Kiasma-teatterissa teoksella Amour, acide et noix (Rakkautta, happoa ja pähkinöitä). Teoksen naistanssija Ivana Milicevic kertoi Liikekieli.comille teoksesta sekä ryhmästä ennen viimeistä esitystä Helsingissä.


Ivana Milicevic tutustui Daniel Léveilléen jo kouluaikanaan, jolloin hän tanssi tämän koreografiassa Utopie (1997). Yhteistyö sujui hyvin ja se jatkui Amour, acide et noix –teoksessa vuonna 2001.

Daniel Leveille Danse
”Olemme työskennelleet yhdessä monta vuotta ja edelleen Daniel pystyy yllättämään minut ja olen yhä kiinnostunut hänen työstään. Daniel työskentelee paljon sitä kautta keitä me tanssijat olemme. Kyse onkin enemmän persoonallisuuksista, ei niinkään tekniikasta, vaikka sekin on tärkeää. On myös tärkeää, että koreografi pitää tanssijoistaan ja on heistä kiinnostunut.”

”Daniel haastaa tanssijoita eikä päästä ketään helpolla. Jos hän huomaa tanssijan olevan liian kotonaan tekemisessään, hän pyytää jotain muuta, jotain lisää. Hän etsii aina vastakohtia, ääripäitä, mustaa ja valkoista. Olemme kiertäneet tällä teoksella viisi vuotta ja yhä näyttämöllä ollessani tunnen vaaran, haurauden ja heikkouden.”

”Emme välitä siitä olemmeko kauniita tai hyviä vaan siitä että teos kommunikoisi yleisön kanssa. Ymmärrän, että teos voi olla shokeeraava ja sitä voi olla vaikea ymmärtää.”

Työn aloittaminen oli Milicevicin mukaan suuri taistelu. Liikekieli oli todella rankkaa, liikkeet sattuivat ja kesti tovin ennen kuin keho alkoi tottua materiaaliin. Lévéille teki pitkälti koreografian, mutta myös tanssijat osallistuivat materiaalin luomiseen ja asioita kokeiltiin yhdessä. Tilaratkaisut olivat hyvin tärkeitä, samoin valot ja se miten kehot tulevat tilaan ja poistuvat siitä.

”Mielestäni teoksen ensimmäinen taulu on tärkein, myös yleisölle. Voit katsoa sen mitä sinun tarvitsee katsoa. Se antaa sinulle luvan käsitellä asiaa ja vinkin kuinka katsoa teosta. Joskus kun opetan Danielin töitä muille, heille vaikeimpia ovat seisomiskohdat. Kuinka seisoa neutraalisti, liikkumatta, mutta olla täysin läsnä? Sanonkin usein, että se on kuin jousiammuntaa. Otat jousen, tähtäät keskelle ja koko kehosi keskittyy siihen. Jos osut häränsilmään, hienoa, mutta se on tuuria. Mitä tahansa voi tapahtua; hengität hieman väärin, horjahdat. Kehon täytyy olla valmis toimimaan nopeasti.”

”Meillä piti olla alunperin vaatteet päällä, mutta ensinnäkään teokselle ei ollut alussa rahoitusta. Daniel olisi voinut hankkia meille halvat alusvaatteet, mutta päätimme kokeilla alastomuutta. Hän ei joka tapauksessa halunnut paljon vaatteita, sillä hän haluaa nähdä kehon. Miksi sitten taistella vastaan, miksi ei? Kun Daniel näki koreografian sillä tavalla, hän totesi sen menevän suoraan asian ytimeen, jopa pidemmälle. Se avasi oven todelliseen ihmisyyteen, kehoon, mieleen.”

”Minulle alastomuus ei ollut hankalaa. Toki ensimmäisellä kerralla harjoituksissa ollessani muiden edessä olin hieman ujo, mutta sitten ymmärsin mitä olimme tekemässä ja minulle tuli turvallinen olo. Lavalla en voi piilottaa itseäni, minun on oltava tosi, täysin aito ja se on outo tunne, ei vain lavalla vaan myös elämässä. Yritämme aina tehdä hieman enemmän mitä tarvitsee, jotta voisimme olla varmoja siitä, että joku rakastaisi meitä. Amour, acide et noix’ssa ei ole kyse miellyttämisestä eikä siihen ole tarvetta.”

Tällä hetkellä Ivana Milicevic on ainoa alkuperäismiehityksestä. Muut tanssijat ovat vaihtuneet vuosien aikana eri syistä. Yksi tanssijoista kuoli liikenneonnettomuudessa ja sen jälkeen teoksen esittäminen oli vaikeaa kaikille.

”Oli todella outoa tanssia ilman Davidia. Tässä teoksessa olemme niin lähellä toisiamme. Parityöskentely on jotain todella ainutlaatuista. Kaikki on niin läsnä; iho, tuoksut, kosketus ja kaikki aistit ovat tärkeitä. Kun menetimme Davidin, se oli todella raskasta. Ei vain mielelle, vaan myös keholle. Minun kehoni etsi hänen kehoaan. Nykyinen miehitys on kuitenkin hyvä. Jokaisella on oma osansa teoksessa.”

Amour, acide et noix on kiertänyt useissa maissa ja herättänyt paljon keskustelua. Yleisöjen reaktioista olisi paljon kerrottavaa.

”Olemme kiertäneet viisi vuotta ja se on ollut ihanaa, varsinkin aluksi. Yksi ystäväni sanoi minulle: Olet todella onnekas; et vain kierrä ympäri maailmaa, vaan kierrät sitä alastomana. Vitsailimme tästä paljon, mutta siinä oli myös vakavakin puoli. Olisi mahtavaa mennä vaikka Afrikkaan tällä teoksella.”

”Yksi kiinnostavimmista paikoista on ollut Israel. Se oli kuin pieni vallankumous; esiintyä siinä kulttuurissa, näyttää naiskeho alastomana ja tällä tavalla. Esiinnyimme täydelle katsomolle, katsojia oli ehkä 700. Yleisö alkoi kävellä ulos ja se oli todella erikoinen kokemus, olla lavalla ja nähdä ihmisten lähtevän. Oli vain sanottava itselle, että katsojia on vielä jäljellä, mutta mitä siinä voi tehdä? Mietimme oliko esitys liian provosoiva, liikaa muuten vain ja liian myöhään, sillä esiinnyimme yhdeltä yöllä vai oliko se monen asian summa?”

”Saksassa esiintyessämme meillä oli yleisökeskustelu esityksen jälkeen. Eräs vanha herra nousi seisomaan ja kiitti meitä. Hän kertoi olleensa keskitysleirillä ja sulkeneensa ne muistot mielestään. Tuona iltana hän oli kuitenkin palannut sinne meidän kanssamme. Olimme hämmentyneitä, sanattomia, kiitollisia ja tyytyväisiäkin. On ollut hurjaa tajuta, että emme koskaan tiedä millaisia matkoja ihmiset tekevät teoksia katsoessaan.”

Haastattelijana toimi Milla Koistinen.