Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


13.03.2006   |   Valtteri Raekallio

Tusina tanssikysymyksiä Eeva Muilulle

”Täytyykö tanssitaiteella olla nimettävissä oleva tehtävä jotta se lunastaisi paikkansa yhteiskunnassa? Puheet taiteen terveydellisistä vaikutuksista ovat mielstäni eräänlaista hyötykulttuurin ajattelua, jolla toimintaa voidaan perustella. Kuinka moni käy esityksissä, jotta verenpaine laskisi?”


Kuva: Laura Malmivaara

Eeva Muilu, kuva Laura Malmivaara
Nimi, ikä ja ammatti:
Eeva Muilu, 25 v, tanssija – koreografiopiskelija

1- Mikä on sinua itseäsi tällä hetkellä eniten kiinnostava taiteellinen lähtökohta tai kysymys?

Viimeisimmissä sooloissani olen käsitellyt tanssiteoksen tekemiseen ja esiintymiseen liittyviä kysymyksiä. Noista kysymyksistä tuskin vieläkään olen päässyt eroon, tuntuu että ne ovat yhä läsnä.

Kai voisi sanoa että minua kiinnostaa itse luominen. Asioiden synnyttäminen ja sen pohtiminen mistä asiat syntyvät, miten ne kehittyvät, mihin päättyvät? Kuinka paljon on rakennuttua mallistoa sisällämme ja kuinka paljon on mahdollisuus avata uusia ovia, liikuskella maastossa, jota ei tunne ja yrittää löytää uusia ratkaisuja.

2- Miten innostuit tanssista?

Pienestä asti olin voimistellut, mutta vasta 16-vuotiaana päädyin tanssikouluun. Voimisteluun verrattuna tanssi oli paljon kokonaisvaltaisempaa, villimpää ja omaa vapautta oli enemmän. Se fiilistely vei multa jalat alta heti täysillä.

3- Jos voisit toteuttaa tanssiproduktion kenen tahansa koskaan eläneen taiteilijan kanssa (miltä alalta tahansa), kenet valitsisit yhteistyökumppaniksesi – ja miksi?

Olen aika arka vielä kaikessa yhteistyössä. Suurimmaksi osaksi olen tehnyt töitä yksinäni, ja yhteistyö on minulle vielä melko tuntematon ja kompleksi juttu.

Milja Sarkolan (ohjaaja) kanssa olisi hienoa jatkaa yhteistyötä koska edellinen kokemus oli onnistunut. Hollannissa mm. Gonnie Heggenin kanssa olisi myös kiva päästä tekemään jotakin.

4- Mikä on mieleenpainuvin koskaan näkemäsi tanssiteos? Miksi?

Mieleen painuneita teoksia on paljon ja on vaikea nimetä vain yhtä. Jan Fabren My movements alone are like street dogs on ollut mieleenpainuva rajuudessaan ja tanssija Erna Omarsdottirin täydellisessä antautumisessa teokselle.

Toinen mieleen painuva on ollut Nicole Beutlerin several species of small furry animals… koska se kosketti ja sai minut hämilleen.

5- Millainen on oma päivittäinen treenirutiinisi? Miten ylläpidät omaa instrumenttiasi tanssijana?

Treenirutiinini ei valitettavasti ole päivittäinen. Yritän käydä aamutunneilla niin paljon kuin mahdollista. Toisinaan joogaan tai käyn kuntosalilla tai uimassa.

6- Mikä on suurin ammatillinen onnistumisesi? Entä pettymyksesi?

On vaikea laittaa asioita merkitysjärjestykseen. Toisinaan epäonnistuminen voi lopulta olla suuri onnistuminen. Ammatillisia onnistumisia ovat kaikki ne kerrat kun olen voittanut pelkoni.

Suurimmat pettymykset ovat liittyneet muutamaan sopimukselliseen riitaan, jossa olen kokenut, että tanssijoita voidaan kohdella ihan miten sattuu.

7- Onko tanssitaiteella mielestäsi tehtävä? Jos on, niin mikä?

Tehtävä kuulostaa suoritukselta. Täytyykö tanssitaiteella olla nimettävissä oleva tehtävä, jotta se lunastaisi paikkansa yhteiskunnassa? Puheet taiteen terveydellisistä vaikutuksista ovat mielstäni eräänlaista hyötykulttuurin ajattelua, jolla toimintaa voidaan perustella. Kuinka moni silti käy esityksissä jotta verenpaine laskisi? Itse ajattelisin että taiteella ei ole mitään muuta tehtävää kuin olla olemassa. Siten sillä on vapaus olla mitä vain. Vaikka kuolluttakin.

8- Jos et olisi tanssija tai koreografi, mikä olisit?

Ehkä lastenhoitaja, se on lapsuuteni toiveammatti.

9- Ketä ihailet ja miksi?

Eiköhän jokaisesta ihmisestä löydy jokin asia jota voi ihailla.

10- Jos saisit jakaa 100 000 euroa tanssikentälle, miten käyttäisit summan?

Lahjoittaisin suuren osan Pikininimerelle. Pikininimeri on Turussa toimiva freelance-tanssitaiteilijoiden yhdistys, joka mm. tuottaa ja osatuottaa freelancereiden teoksia, ja ylläpitää Barker-teatteria. Barker-teatteri on freelancereiden jatkuvassa käytössä harjoitus- ja esitystilana.

Pikininimeren toiminta on ollut mittavaa, mutta rahalliset resurssit ovat olleet hyvin pienet. Kunnon rahasummalla yhdistykselle saataisiin palkattua oikea tuottaja, sekä henkilö vastaamaan Barkerin hoidosta ja kunnostuksesta.

Jos summasta vielä jäisi jotain yli, järjestäisin sillä hyviä opettajia ulkomailta Suomeen vierailemaan ja jakamaan oppejaan.

11- Miten itse luonnehtisit omaa taiteilijuuttasi ja omia töitäsi?

Yritän olla määrittelemättä itseäni, jotta monet mahdollisuudet olisivat vielä auki. Sen verran pystyn ehkä allekirjoittamaan, että minua ei kiinnosta estetiikka tai visuaalisuus kovin suuressa määrin. Minua kiinnostaa ihminen lavalla ja se mitä kaikkea siellä voi tehdä.

12- Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

En näe niin kauas… Ehkä työstämässä kolmenkympin kriisiäni tanssien.

Eeva Muilun teos Vermiculus nähdään Zodiakissa 18., 19. ja 21.3.2006.