Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


06.03.2006   |   Thomas Freundlich

Teemu Kyytinen: Kyytiläisestä tanssikäsityksestä

”Teoksissani haluan käsitellä asioita, jotka ovat arjessa kiinni, mutta joissa on myös joku selittämätön, arjen yläpuolelle nouseva taso. Näen ihmisen ja maailman epäjohdonmukaisuudessa jotain outoa kauneutta.”


Kuva: Laura Vuoma

Teemu Kyytinen, kuva Laura Vuoma

Haastattelu on ilmestynyt Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevään 2006 ohjelmalehtisessä.

Tanssijuudesta ja koreografiudesta: Mikä sysäsi teosten luomiseen? Kun on kerran asettunut kipparin rooliin, onko sen jälkeen paluuta?

Tanssijan urani aikana koreografian tekeminen on ollut taka-ajatuksissani pidemmän aikaa. On ollut halu kehittää oma liikekieli. Varsinaisen sysäyksen teosten tekemiseen antoi ulkopuolinen aloite: Minulta tilattiin teos Jyväskylään kesäksi 2003, teos sai nimekseen Kiss.

Koen tanssijuuden ja koregrafiuden vuorottelun virkistävänä molempiin suuntiin. Oikeastaan olen kokenut tanssijana olemisen muiden teoksissa helpompana nyt kun olen aloittanut koreografian teon. Olen muutenkin aina kokenut tanssijan työni “teoksena teoksen sisällä”. Nyt kun tietää minkälaista “toisella puolella” on, voi avoimemmin ottaa vastaan tanssijan tehtäviä – olla vietävänä eikä jatkuvasti tyrkyttää ehdotuksia.

Välillä koreografina jumittuu, ja silloin tanssijana olo on kuin tuulettumista.

Mitä pitää sisällään kyytisläisyys? Onko jo muodostunut teesejä?

Tällä hetkellä liikekielen tyyli ja luonne ovat minulle ne tärkeimmät asiat. Siksi haluan tehdä teosteni liikemateriaalin itse. Liikekielen laadusta mieleeni tulee “ryöpsähtelevä” kontra “pehmeä”. Näiden olen huomannut vuorottelevan teoksissani. Liikkeen suunnat ja suunnanmuutokset ovat myös tärkeitä. Suunta ilmentää päätöstä. Liikkeen tulee olla kouriintuntuvaa, konkreettista, sen täytyy tuntua joltakin.

Teoksissa haluan käsitellä asioita, jotka ovat arjessa kiinni, mutta joissa on myös joku selittämätön, arjen yläpuolelle nouseva taso. Näen ihmisen ja maailman epäjohdonmukaisuudessa jotain outoa kauneutta. Pyrin aitouteen, millä tarkoitan että liikemateriaalia luodessa pyrin poistamaan “kontrolloivan sulakkeen”.

Haluan, että sisäinen kokemus elämisestä tulee ulos mahdollisimman suodattamattomana. Myöhemmin voi katsoa viileämmin sitä mitä tuli tehtyä ja muokata esiin pulpahtaneita asioita kirkkaammiksi ja selkeämmiksi.

Saatan käyttää liikkeeni lähtökohtana “elämällisiä” mielikuvia. En kuitenkaan tunne tarvetta kopioida elämää, jäljitellä liikkeen keinoin arkisia toimintoja tunnistettavassa muodossa. Minusta ei ole olennaista, tunnistaako katsoja teosteni hahmoille ajateltuja viitekehyksiä, hauskempaa olisi, jos tekemisestä voisi tunnistaa itsensä.

En osaa ajatella tanssia sukupuoliroolien kautta, niin että esimerkiksi naisten pitäisi automaattisesti liikkua pehmeästi ja miesten karkeasti. Minusta se ei kuitenkaan tarkoita unisex-maailmaa, jossa sukupuoli pitäisi piilottaa tai kieltää. Eikä naisesta tule mies, jos hänellä on sattumalta yllänsä housut eikä hame. Näyttämöllä on ennen kaikkea ihminen.

Miltä soolo muotona tuntuu? Puhutaan myös tilasta ja politiikasta…

Soolo on monimuotoinen haaste. Hankalinta on itsen jakaminen. Raakamateriaalin luomisessa ryhmän energisoiva panos on helpottavaa verrattuna yksin tekemiseen. Liikemateriaalia kyllä tulee helposti, mutta nyt sitä ei ole kukaan kommentoimassa tai kyseenalaistamassa. Täytyy varmaan pyytää kollegoita “kylään” harjoituksiin…

Suhtaudun ympäröivään tilaan yhtenä teoksen tärkeänä osatekijänä. Koen teosteni henkiseksi ympäristöksi kaupungin, tunnustaudun urbaaniksi koreografiksi. Uskon, että ihmisen perusluonne on periaatteessa sama, ympäristöstä riippumatta. Minua kiinnostaa etsiä yhteistä nimittäjää erilaisuuden seasta.

Minulle tanssi ei ole luontevimmillaan politiikkaa. Ainakaan jos politiikalla ymmärretään yhteiskuntarakenteiden tarkastelua. Tanssin poliittisuus on ehkä eri tasolla, erilaiset esiintymisen tavat voivat toki olla poliittisia luonteeltaan. Uskon kyllä että ympäröivä todellisuus vaikuttaa siihen, miksi tietty aika tuottaa tietynlaisia tansseja. Tanssi ei ole eristäytynyt saareke. Mutta tanssin poliittisuuden voi nähdä paremmin jälkikäteen, tavallaan ajan kuvana.

Teemu Kyytisen teos Grab saa ensi-iltansa Zodiakissa 15.3.2006.

Haastattelijana toimi koreografi Petri Kekoni.