Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


14.06.2018   |   Fox Marttinen

Kiertoliike aktivismin asialla

Tanssin alan ammattilaiset yhteen kokoava Kiertoliike-tapahtuma järjestettiin nyt neljättä kertaa. Tampereella teemana oli tanssin tekijät yhteiskunnallisina vaikuttajina ja puheenvuoroissa oltiinkin paljon aktivismin äärellä. Ensimmäistä kertaa toteuttajina olivat myös jokaisen tanssin aluekeskuksen valitsemat Kiertoliike-taiteilijat.

Tullikamarin Pakkahuone oli aurinkoisena torstaiaamuna yllättävän kylmä. Laulupedagogi Liisi Petterssonin vetämä lämmittely- ja äänenavaushetki onnistui samanaikaisesti rauhoittamaan ja herättelemään. Lattialle istahtaessa kuitenkin rakennuksen kylmyys ohjautui väistämättä kehoon, mikä tuotti kevyissä kesävaatteissa hienoisen horkan ja vaikeuden keskittyä kuulemaansa.

Avauspuheenvuoron – tai oikeammin haastattelun – sai iranilaistanssija Sina Saberi. Suola-aavikoiden yli puhaltavan tuulen mieleeni tuovan soolon jälkeen Saberi kertoi, millaista on työskennellä tanssijana maassa, jossa tanssi on laitonta. Vuoteen 1979 asti Iranissa oli vielä mm. Kansallisbaletti, mutta islamilaisen vallankumouksen myötä tanssi itsenäisenä taidemuotona kiellettiin. ”Iranissa ei ole yhtäkään joustolattiaa”, totesi Saberi. Ihmiset kuitenkin voivat tanssia yksityisesti kotijuhlissa, mutta tanssin esittäminen muille ja julkisesti ei ole sallittua. Porsaanreikien löytämisen kekseliäisyydestä kertoo Saberin kollektiivin vuonna 2016 järjestämä Body Movement Festival. Tanssifestivaali on mahdollinen, kunhan sitä ei kutsu tanssiksi. Nelikymmenvuotinen aukko tanssin historiassa kuitenkin herättää Saberissa vahvan kysymyksen siitä, mitä oikein on persialainen nykytanssi.

Iltapäivän puhujana oli videon välityksellä luennoinut kuvataiteilija Teemu Mäki. Siinä missä viime vuoden Kiertoliikkeessä kännyköiden näprääminen oli eksplisiittisesti kielletty, tänä vuonna järjestäjä rohkaisi sosiaalisen median käyttöön luomalla Jodel-sovellukseen keskustelualustan. Osa Jodeliin ilmestyneistä viesteistä oli spontaaneja keskustelunavauksia ja osa järjestäjien fasilitoimia. Mäen ilmestyessä screenille tuli Jodeliin hyvin nopeasti kommentti: ”Onko tämä se kissantappaja?” Menemättä sen syvemmälle tuohon moneen otteeseen analysoituun teokseen, on kiinnostava ilmiö, että myös taiteilijayhteisössä 30 vuotta sitten tehty teos on ainoa tai ainakin ensimmäinen asia, mikä taiteilijasta kyetään näkemään. Puheenvuorossaan Mäki analysoi taiteen tehtäviä, jotka hän jakoi neljään alueeseen: nautintoon, keskustelun herättämiseen, viisauden tavoitteluun ja kokemusmaailman rikastamiseen. Hän mietti myös, onko taiteen tehtävää edes mielekästä pohtia. Mielenkiintoinen keskustelu heräsi pienen yleisön taiteen merkittävyydestä. Mäen näkemyksen mukaan yleisön koolla ei ole väliä, jos impakti on kuitenkin suuri.

Kiertoliikkeen yhteistyötapahtumana oli tänä vuonna Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali. En syvenny teostarjontaan sen tarkemmin, mutta pidän tärkeänä Kiertoliikkeen sitomista paikallisiin esittävän taiteen tapahtumiin. Vaikka Suomi on pieni maa, eivät ihan kaikki edes tanssin alalla tunne toisiaan, joten muilta paikkakunnilta tulevan ammattilaisyleisön ja ehkä itselle uusien esiintyjien kohtaaminen on tärkeää.

Perjantaina ammuttiin heti aamusta kovilla panoksilla, kun puhujan spottivaloon astui sveitsiläis-haitilainen taiteilija Sasha Huber. Jo Huberin visuaalisesti puhutteleva läsnäolo ja selkeä tapa artikuloida työstään oli jollain tapaa pysäyttävää. Kolonialistisia rakenteita esiintuova ja purkava Huber teki esimerkeillään selväksi, miten taide voi olla konkreettisia yhteiskunnallisia tekoja. Demounting Agassiz -projektissaan Huber on tuonut esiin 1800-luvulla vaikuttaneen tutkija Louis Agassiz’n rasistisen agendan ja purkaa sitä mm. nimeämällä uusiksi taidetekojen kautta Agassiz’n mukaan nimettyjä paikkoja. Projektista syntyvät videot ja kuvateokset ovat jännittävällä tavalla dokumentaarisen ja taiteellisen ilmaisun rajalla.

 

Mielestäni yllättävän pieneen rooliin jääneet Kiertoliike-taiteilijat päästettiin irti Huberin puheenvuoron jälkeen. Taiteilijoiden vetämiin työpajoihin jakautuminen herätti hieman epämukavuutta ilmeisesti niin osallistujissa kuin itse taiteilijoissakin, ja tähän jälkeenpäin kuulin monen pohtivan parempia ratkaisumalleja, kuten ennakkoilmoittautumista. Tarjolla olevien teemojen skaala oli joka tapauksessa laaja: pyöräaktivismiin viittaavasta tankoraivosta työssäjaksamiseen ja yhteisötaiteellisista torikohtaamisista pehmeään politiikkaan. Liityin itse Diina Bukarevan vetämään hengailutyöpajaan, joka oli selvästi introvertin unelma. Asettuessamme viettämään aikaa julkiselle paikalle ilman puhelimen tai kanssakäymisen tuomaa viihdykettä saivat aivot myös hieman lepoa asiapainotteiselta ohjelmalta. Keskustellessamme kokemuksista jälkeenpäin nousi hengailusta monenlaisia havaintoja. Pelkän olemisen meditatiivisuus, ajan kiihtyminen ja hidastuminen sekä muiden ihmisten reaktiot tai niiden odottaminen herättivät keskustelua.

Iltapäiväsessiossa oli koottu mielenkiintoisesti taidekentän ulkopuolelta erilaisia vaikuttajia pitämään lyhyet puheenvuorot ja fasilitoimaan ryhmäkeskusteluja. Erilaisia näkökulmia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen avasivat feministi Maryan Abdulkarim, Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson, Globe Hopen perustaja Seija Lukkala, viestintätoimisto Ellun Kanoissa ja vihreänä poliitikkona vaikuttava Jaakko Mustakallio sekä Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen. Keskustelut tuntuivat jäävän aika lyhyiksi – osittain siksi, että siirtymisiin kului aikaa. Abdulkarimin ryhmässä pengoimme mm. ikuisuuskysymystä siitä, olisiko rahoituksesta parempi jakaa vähän usealle vai paljon harvoille. Abdulkarim nosti esiin ajatuksen taiteilijapalkasta, mikä ainakin omalla kohdallani jätti kytemään pidempiä pohdintoja.

Päätöspuheenvuoron pitivät eräänlaiseen stand-up -tyyliin Jouni Backman ja Liisa Hyssälä. Heillä oli hyvin selkeitä käytännön neuvoja miten ja milloin poliittinen lobbaaminen toimii. Mietin, onko eduskuntatyöstä jo eläköityneiden politikkojen valinta puhujiksi paras mahdollinen. Mutta toisaalta nyt vallassa olijoiden tuominen taiteilijoiden eteen missään muussa merkityksessä kuin ottamaan vastuu tekemisistään, olisi todennäköisesti ollut erittäin huono idea. Päivänpolitiikasta väistyneet kasvot olivat siten ehkä neutraalimpi ja turvallisempi valinta, jotta asiaan voitaisiin suhtautua asiana.

TREenit ry:n puheenjohtaja Lotta Kaarla oli järjestänyt lauantaiaamuksi punk-henkisesti varjofestariohjelmaa tanssin ammattilaistreeneistä kiinnostuneille. Keskustelimme eri puolelta Suomea olevien tanssin alan toimijoiden kanssa siitä miten ammattilaistreeniä missäkin organisoidaan ja miten saavutettavuutta voisi lisätä. Ensimmäisenä käytännön toimena luotiin Facebookiin ryhmä, jonka kautta ideoita ja hyviä toimintatapoja voitaisiin jatkossa jakaa.

Virallisen Kiertoliike-ohjelman päätös oli iltapäivän Liikelaiturin brunssi, joka toteutettiin rajatulle osallistujamäärälle. Tilaisuus oli rento tapa esitellä Liikelaituria työtilana Tampereen ulkopuolisille taiteilijoille sekä mahdollistaa pirkanmaalaisille taiteilijoille vielä henkilökohtaisia ulostuloja. Brunssin valmistumiseen osallinen ja osallistava perunateatteri oli varsin poikkeuksellinen, mutta selvästi kutsuva idea, koska useampi ihminen istui vuorollaan luurit korvilla kuorimassa perunoita.

Keskustelin tapahtuman ekologisesta jalanjäljestä useiden osallistujien sekä myös Kiertoliikkeen tuottajan kanssa. Kysymyksiä herätti runsas kertakäyttöastioiden käyttö. Erityisesti muovijätteen määrä aiheutti ihmetystä niin itsessäni kuin muissakin osallistujissa. Ohjelman käsitellessä yhteiskunnallista vaikuttamista voi syntyä mielikuva viherpesusta, kun vegaanista lounasta syödään styrofoam-kupeista.

Suuri kysymys Kiertoliikkeen kohdalla on, tavoittaako se aidosti koko tanssin kentän. Osallistujalista oli selvästi (nyky)tanssitaiteilijapainotteinen ja moni oli edustamassa aluekeskustaan. On mielestäni erittäin relevantti kysymys, miten olisi mahdollista tavoittaa laajemmin koulutuksen järjestäjiä, tanssinopettajia, muiden tanssisuuntausten ammattilaisia sekä aluekeskusverkoston void-alueiden taiteilijoita. Keskustelun moniäänisyyden mahdollistaminen on myös haaste. Kiertoliikkeen puhujat edustivat moninaisia taustoja sekä sukupuolijakauma oli suhteellisen tasainen, vaikkakin normatiivinen. Kiertoliike-taiteilijat olivat sen sijaan kaikki naisoletettuja. Ammattilaisfoorumina Kiertoliike on kehittyvä tapahtuma ja myös konsensuksesta irtautuvia rohkeita kokeiluja on mielestäni toivottavaa tehdä. Tampereelle oli saatu hyvin laadukkaita puheenvuoroja, mutta myös keskustelulle monet toivoivat aikaa. Ohjelman rytmittäminen oli onnistuneempaa lauantaina kuin perjantaina, jolloin pitkiä puheenvuoroja ei ehkä rikottu riittävästi. Ilmeisesti Turun Kiertoliikkeestä nostettu ajatus avoimesta lattiatilasta tyynyineen oli erinomainen. Kehollisten toimijoiden seminaarissa auditoriossa pönöttäminen olisi luultavasti tuskallista. Vapaan liikkumisen mahdollisuus on tärkeää niin fyysisenä olosuhteena, kuin myös tapahtuman arvomaailmaa kuvastavana tekijänä.

Fox Marttinen

Kirjoittaja on tanssitaiteilija, pedagogi, freelance-tanssikirjoittaja ja wannabe-tutkija.

Kuvat: Alli Mattila