Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


22.01.2006   |   Valtteri Raekallio

Valosuunnittelija esittelyssä: Kimmo Karjunen

”Valo on itsessään liikettä. Pelkästään valon syttyminen, sammuminen ja valon muuttuminen toiseen on ajallinen tapahtuma. Tämä on syytä muistaa myös koreografiaa tehdessä. Valomuutosta ei mahdu tekemään jos ei sille tehdä tilaa.”


Kimmo Karjunen
Nimi ja ikä:

Kimmo Karjunen, 38

Mitkä ovat valaistuksen päätehtävät tai -tavoitteet ja miten ne muuttuvat teoksesta toiseen?

Jotta voi edes aloittaa valon suunnittelun, täytyy olla jonkinlainen käsitys teoksen rakenteesta. Käsitys voi olla myös hyvin tekninen: esityksen kesto, kohtausten lukumäärä, kohtausten liikkeellinen volyymi, valolle ajateltu tehtävä/rooli esityksessä.

Valaistusta ja tilaratkaisua ei voi erottaa toisistaan. Tekemissäni jutuissa valo mietitään lavastuksen kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi. Monesti on käynyt myös niin, että varsinaista lavastajaa ei ole edes käytetty. Hyvin varhaisessa vaiheessa koreografin kanssa mietitään sitä, missä teos tapahtuu, keitä hahmot ovat, mihin pyritään.

Vaikeimpia lähestyä ovat ne teokset, jotka suhtautuvat abstraktisti tilaan tai ihmisiin. Teokselle on luotava oma normisto tai maailma ilman konkreettisia viitteitä. Tai oikeastaan on varottava viittauksia todelliseen maailmaan. Tila- ja valoratkaisu muodostuu piilotetuksi metaforaksi teoksesta.

Tila ja valo voivat joko muodostaa yhden paikan, jota varioidaan tai voidaan pyrkiä täysin erillisiin tiloihin ja tilanteisiin. Tilojen tai tilanteiden sarja muodostaa teoksen visuaalisen rungon. Vaikka valo ei viittaisi reaalimaailmaan, voi valon ja esityksen rytmi muodostua vaihtelevien kestojen lisäksi esimerkiksi ahtaudesta, avaruudesta, piilottamisesta, korostamisesta, yhtenäisestä tilasta, rikotusta tilasta, arkisuudesta, tyylitellystä todellisuudesta ja vaikka vain näyttävyydestä.

Valolla ei tunnu olevan montaakaan autonomista tehtävää. Valon määrä on yksi itsenäinen valon tehtävä: sitä on oltava riittävästi, että katsojan vireystaso pysyy yllä. Mitä suurempi on esitystila ja katsomo, sitä enemmän valoa tarvitaan, koska ihminen pysyy koko ajan samankokoisena eli pienenee suhteessa tilaan. Toisaalta pimeys/hämäryys voi auttaa meditatiivisen tilan saavuttamisessa.

Tanssiesityksessä varmaan valon tärkein huomioitava seikka on valon suunnan/suuntien vaikutus liikkeeseen. Koreografia harjoitellaan valkoisessa salissa jonka valaistus on demokraattinen mutta samalla armoton. Kaikki näkyy. Valo ei korosta yhtä liikettä tai piilota toisia.

Harjoitussalissa myös tilan mittasuhteet ovat tosia. Ensimmäinen mietittävä asia on, haluaako tähän jotenkin puuttua. Monesti kyllä. Mitä enemmän liikkeeseen aiotaan puuttua valolla, sitä enemmän on valosta keskusteltava koreografin kanssa.

Joskus valoidea on valmiiksi päätetty ja koreografi työskentelee ajatellen valon läsnäoloa. Tämä keino tuottaa toimivan lopputuloksen. Valon tarve on rakennettu jo liikkeeseen, liike ei ole oikeastaan ennallaan jos valo poistetaan.

Valo on itsessään liikettä. Pelkästään valon syttyminen, sammuminen ja valon muuttuminen toiseen on ajallinen tapahtuma. Tämä on syytä muistaa myös koreografiaa tehdessä. Valomuutosta ei mahdu tekemään jos ei sille tehdä tilaa. Aivan erityisesti valo on liikettä, jos valo tai joku valoa rajaava elementti liikkuu tai jos käytetään liikkuvia valoja.

Minulle käy usein niin, että jossain kohtaa esitystä valo karkaa pääosaan ja varsinainen tanssijoiden tekemä liike on vain osa kuvaa, se saattaa olla jopa vaikeasti seurattavissa.

Miten määrittelet valodramaturgian ja miten se töissäsi ilmenee?

Valodramaturgia on oikeastaan teosta tulkitsevan termi. Valodramaturgiaa ei suunnitella sellaisenaan. Se vain syntyy.

Miten ja millä konkreettisilla välineillä hahmotat kaksi- ja kolmiulotteista tilaa suunnitteluvaiheessa?

Piirtämällä, keskustelemalla ja selittämällä. En juuri koskaan mallinna varsinaisia valotilanteita, mahdollisesti tilan kyllä. Mallintaminen voi tapahtua joko pienoismallissa tai tietokoneella.

Oletko paatunut ammattikatsoja vai liikuttaako sinua mikään esitystä ajaessasi?

Teokset ovat hyvin erilaisia ja riippuu valon roolista miltä ajaminen tuntuu.

Mistä muista taidemuodoista haet innoitusta?

Sattumanvaraisesti milloin mistäkin, mutta myös suoraan luonnosta. Joskus innoituksena on jossain esityksessä vahingossa syntynyt idea, joka on jäänyt puolitiehen. Omia valoideoita on jotenkin helppo miettiä katsomalla esitystä. Siinä saattaa käydä niin, että unohtaa katsoa esitystä ja miettii vain tulevaa teosta. Eikös olekin epäkiitollista esityksen kannalta.

Mikä on suhteesi musiikkiin?

Haluan tuntea musiikin todella tarkkaan. Otan sen huomioon suunnittelussa. Valo ja ääni ovat jotenkin samantapaisia esityksen osa-alueita ja ne helposti tukevat toisiaan. Valoidea saattaa syntyä myös vain kuuntelemalla musiikkia.

Onko sinulla oma tyyli? Jos on, kuvaile sitä (värit, suunnat, rytmi jne.)

Valossani on usein selkeä rakenne. En sotke suuntia ja värejä. Yksittäisessä valotilanteessa on tarkoin harkitut valot, eikä lopputulosta miksailla tai pehmennellä. Kaikki muu suunnittelussani on muuttuvaa ja esityksohtaista.

Jos sinulle annettaisiin vain viisi heitintä tanssibiisin tekemiseen, mitä tyyppiä ne olisivat ja miksi valitsisit juuri ne?

Ei voi vastata noin. Ottaisin mieluummin arkielämän valonlähteen. Se voisi olla vaikka kebabletku, sitä kun ei kukaan itseään kunnioittava voisi käyttää.

Mikä valosuunnittelussa ärsyttää kun olet katsomassa muiden esityksiä?

Perustelemattomat valomuutokset, teoksen luonteeseen sopimaton valosuunnittelu ja tekninen huolimattomuus. Kaikkein eniten ärsyttää se, jos lopputulos on mahtava eikä ole ollut sitä itse tekemässä: ammattikateus.

Mikä on pahin asia, joka voi työssäsi sattua?

Joutua työryhmään, jossa suunnittelijat ja koreografit eivät tule toimeen keskenään ja harjoitustilanteet ovat koko ajan tulehtuneet. Ilman luottamusta ei voi syntyä mitään hyvää ja en varmasti pystyisi toimimaan mitenkään.

Kuvat: Kimmo Karjusen luonnoksia teoksiin Ah ja Voih sekä Paiste (kor. Ari Tenhula).