Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


31.08.2015   |   Liisa Vihmanen

Älkää sanoko mitään, tanssikaa! – Alpo Aaltokoski Companyn Okon Fuoko

Tanssissa ei tarvita sanoja. Siksikin se on niin levollista katsottavaa tänä somesaastan ja vihapuheen aikana. Minun ei tarvitse pelätä että kohta joku sanoo jotakin ällistyttävän tyhmää tai sellaista, josta en ymmärrä yhtään mitään. Parhaimmillaan tanssi synnyttää väylän ihmisen ruumiin ja sydämen välille. Ilman turhaa puhetta.

Näitä mietin katsellessani Alpo Aaltokoski Companyn Okon Fuoko -teosta. Myös Aaltokoski kommentoi some-aikakautta, ihmisten halua luoda itselleen virtuaalinen identiteetti, tai monta sellaista. Tanssija ottaa asennon ja rajaa kuvan. Klik. Ja taas uudelleen. Klik. Kummassa kuvassa mahdan näyttää kauniimmalta? Tai mielenkiintoisemmalta. Miten parhaiten erottuisin muista?

Erottumista voi tehostaa pukeutumisella. Teoksen tanssijoilla oli riemunkirjavat asut, joissa oli ruutua ja raitaa, kukkasia ja erivärisiä tilkkuja niin paljon, ettei kukaan enää erottunut, koska kaikki olivat tuunanneet itsensä niin erilaisiksi. Erottuminen onkin uusi massa. Tekisi mieli väittää, että Aaltokoski on yksi harvoista suomalaisista koreografeista, jonka visio ulottuu lähes aina myös puvustukseen saakka. Niin tässäkin. Poissa oli mustavalkoinen pelkistys, kehoa peittävät veistokselliset kangaskappaleet joita niin moni tanssiteos puvustuksellaan toistaa. Hienoa työtä, puvustaja Marja Uusitalo!

Hämmennyin, kuinka täydellisesti Leevi Madetojan Okon Fuoko -partituuri sopi ryhmälle tanssittavaksi. Musiikki oli selvästi kokonainen teos, joka kertoi sanatonta tarinaansa yhdessä tanssijoiden kanssa. Liian usein erilaisista musiikkitilkuista koottu äänimaailma saa myös koreografian tuntumaan sillisalaatilta, ilman selkeää kuljetusta alun ja lopun välillä.

Madetojan musiikki on alkuaan balettisävellys, ja vaikka teos ei tanssillisesti ollut baletti, sisäisesti se oli. Teoksessa baletin keveys ja lyyrisyys olivat niin voimakkaasti läsnä, ettei baletin ulkoisten tekijöiden puuttumista huomannut. En tiedä, onko Aaltokoski tietoisesti lähtenyt hakemaan keveyttä, ehkä musiikki on vain ohjannut siihen suuntaan. Mutta jos teosta pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti keveys. Kevyt ilmavuus. Mutta siinä oli jo kaksi sanaa.

Ja hullua kyllä, lyyrisyyden ja baletin rinnalla teoksessa oli koko ajan läsnä myös sirkusareena ja sen valokeilassa yleisön huomiota hakevat klovnit. Mutta kuten aina sirkuksessa, melankolia on sen pääväri ja huomionhakuisimmankin esiintyjän on poistuttava näyttämöltä ja annettava tilaa seuraavalle.

Pidän siitä, että Aaltokosken koreografiat tarjoavat tanssijoille useimmiten paljon tanssittavaa. Vaikka erilaista liikemateriaalia onkin paljon, se ei ole sekavaa vaan pysyy hyvin oman koreografisen kehyksensä sisällä. Se kertoo siitä, että tekijän ajatus on ollut niin kirkas, että sen sisälle on avautunut riittävästi tilaa liikkua. Aaltokoski uskaltaa myös käyttää jonoja ja rivejä, muotoja, jotka tarjoavat katsojalle hetkeksi suvantopaikan. Ihmisen mielihän hakee automaattisesti liikkeestä ulkoista rytmiä ja järjestystä, ja kun se löytää sellaisen, mieli pääsee hengähtämään ja ymmärtämisen toisinaan tuskainenkin prosessi voi levätä hetken.

En haluaisi nostaa yhtäkään tanssijaa ryhmän yhtenäisyyden yläpuolelle, koska se särkisi sen tosiasian, että Aaltokoski Companyn tanssijat muodostavat erilaisuudessaan hienon kokonaisuuden. Näin sanoessani kuitenkin vihjaan, että mielessäni sittenkin on joku, jonka haluaisin mainita. Jussi Väänänenhän se on, käsittämättömän tarkka ja varma, monilahjakas tanssija.

Liisa Vihmanen

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.

 

Alpo Aaltokoski Companyn Okon Fuoko 29.8.2015 Aleksanterin teatterissa
Koreografia: Alpo Aaltokoski
Musiikki: Leevi Madetoja
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Valosuunnittelu ja lavastus: Saija Nojonen
Tanssi: Johanna Ikola, Unna Kitti, Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Esete Sutinen, Jussi Väänänen
Valokuvat ja graafinen suunnittelu: Ninna Lindström

Kuva: Ninna Lindström. Kuvassa etualalla Jussi Väänänen.