Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


28.08.2015   |   Olli Ahlroos

Näin tanssi Bill Cosby

Yksin ollessani tanssin kuin hullu. Muiden seurassa todella harvoin. Joskus häissä. Jos on pakko.

Taannoin, eräiden hääjuhlien tanssilattialla häpeääni hikoillen, tulin ajatelleeksi, että Bill Cosby on varmasti maailman paras tanssija.

***

En siis tanssi. Mutta katson tanssia. Maallikoksi olen katsonut sitä paljon. Todella paljon. Sen tuottama inspiraatio ei kohdallani manifestoidu haluksi tanssia itse. Ensimmäinen poikkeus tähän on ollut juuri Bill Cosby.

 

 

 

Ikävä kyllä, Cosby, sankari lapsuudestani, on tällä hetkellä tapetilla muista syistä. Kun nyt katson yllä olevia videoita tunnen itseni epäuskoiseksi ja vihaiseksi. Se ei onneksi estä minua muistamasta sitä pienen lapsen oivallusta kun perjantaisin saunan jäkeen katsoin The Cosby Shown alkutekstejä. Ai että noin voi liikkua, ajattelin! Miten noin kankea ja raskas liike voi näytää noin kevyeltä ja viisaalta? Se näytti minusta ennemminkin mestarikoomikon kohottavalta ja itseironiselta naurulta, kuin miltään mitä lapsena osasin käsittää tanssiksi!

Vuosia ja taas vuosia myöhemmin näin kaksi Itzik Galilin teosta Helsingissä. Vasta silloin kiinnostuin tanssista taidemuotona. Sanoisin kuitenkin, että tietyt mieltymykseni ja käsitykseni tanssitaiteen suhteen ovat edelleen rusetilla Cosbyn kehomöngerryksessä.

***

Ensikosketukseni nykytanssiin oli mullistava kokemus. Olin tuolloin nuori matematiikan, filosofian ja estetiikan opiskelija. Olin kiinnostunut taiteista. Katsoin Galilin teoksia piippuhyllyltä. Suu auki. Tiesin kokemuksesta, että taideteos oli parhaimmillaan mutta harvoin luomisteko. Sellaisen ääreellä olemiseen kuului, ettei kieli sellaisena kun se jo on, pysynyt kärryillä.

Taideteos, jos se on luomisteko, vaati kieleltä ja käsityskyvyltä mukautumista, koko käsiteasumuksen uudeksimuovautumista. Olin tunnistanut tämän taiteen äärellä aiemminkin. Ulkokohtaisemmin. Teoreettisemmin. Taidemusiikin kohdalla ehkä konkreettisestikin. Muiden taidemuotojen äärellä olin kokenut teoksia pintana tai tilana, jonka ajatukseni ja käsitykseni valtasivat omaksi leikkitilakseen. Mutta nyt Galili repi nuoren ymmärrykseni kaikkinensa tämän käsittämättömyyden pyörteeseen.

En jälkitarkastelussa osaa ilmaista asiaa tämän paremmin: ajatukseni pääsivät tanssimaan. Ne etsivät uudenlaisia kompositioita, purkautumisväyliä, uusia merkityksiä, uusia tapoja, tekniikoita ja ajattelun muotoja. Ne etsivät mahdollisuuksia. Pääni sisällä kävin itseni kanssa loputonta hirviömonologia kun arkinen käsitysaparaattini yritti organisoida tätä kielen ja käsitteiden tanssia. Kieli löi tyhjää.

Meditoidessa ajatukset tulevat. Estely ei auta. Hengitykseen keskittyminen epäonnistuu aina. Se on koko harjoituksen juju. Keskittymisen jatkuva uudelleenaloittaminen on (ainakin neurotieteiden näkökulmasta) se mikä tekee meditoinnista hyödyllistä ja auvoisaa. Galilin vaikutus oli tietyllä tavalla samantapainen, mutta myös käänteinen. Yritin ajatella tulvivia ajatuksiani loppuun mutta joka kerta kieli vajosi tanssiteoksen mykkyyteen.

Tästä samasta pyörteestä yritän edelleen kirjoittaa itseäni ulos.

***

Mutta voiko tanssi olla muuta kuin kehon liikettä? Ranskalainen filosofi Jacques Derrida ennusti, että tulemme vielä näkemään koreografista kirjoitusta. Voiko siis kielellä tanssia? Runoilija Olli Sinivaara puolestaan kirjoitti: ”Näin siis olkoon runo, kielen kävely, jalkojen kirjoitus.” Eikö kieltä tai ajattelua voisi myös tanssittaa? Kas siinäpä meille ihmisille haaste!

Ehkä ainoa filosofi, joka on ottanut tanssin ”vakavissaan”, oli Friedrich Nietzsche. Hänen Näin puhui Zarathustra -runoelmansa päähenkilö oli tanssija: ”Karttakaa kaikkia sellaisia ehdottomia! Heillä on raskaat jalat ja helteiset sydämmet: – he eivät osaa tanssia.”

”Käynti antaa ilmi, kuljemmeko jo omaa rataamme: katsokaa siis kuinka minä kävelen! Mutta kuka pääsee lähelle päämääräänsä, se tanssii.”

”teidän huonoimpanne on tämä: te kaikki ette ole vielä oppineet tanssimaan, niinkuin täytyy tanssia – tanssimaan oman itsenne ylitse! Mitä siitä, että olette epäonnistuneet! / Kuinka paljon on vielä mahdollista! Oppikaa siis nauraen kohoamaan itseänne korkeammalle! Ylentäkää sydämenne, te hyvät tanssijat, ylös, ylemmäksi! Älkääkä unohtako hyvää nauruakaan!”

”Naurun minä julistin pyhäksi; te korkeammat ihmiset, oppikaa – nauramaan!”

***

Näin puhui Zarathustra. Näin tanssi Bill Cosby.

 

Olli Ahlroos

Kirjoittaja on filosofi, väitöstutkija ja vapaa kirjoittaja. Hänen kolumnejaan julkaistaan Liikekieli.comissa kuukausittain syksyllä 2015. Ensimmäisen kolumnin voi lukea täältä.

www.ahlroos.com

Twitterissä @AhlroosOlli

Kuva: Joakim Pusenius