Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


30.05.2015   |   Jenni Isola

Butoa rauhoittavasti ja läkähdyttävästi

Iltaman aikataulu on kirjoitettu vanhan tehdastilan maalatulle kiviseinälle. Se kuuluu näin: Ovet aukeavat. Pukeutuminen. Virittäytyminen. VAPAUS.

Ovet aukeavat vanhaan tehdastilaan. Vieraille on tarjolla vapaaehtoista maksua vastaan teetä, keksejä ja suolapähkinöitä. Sivupöydällä on tarjolla erilaisia näkökulmia: taideteosta voi seurata niin teippirullan, keksipaketin kuin wc-paperirullan läpi. Tiskin takana hymyilevä nainen kehottaa hiukan arkailevaa vierasta käymään vapaasti sisään. Iltamat kestävät huimat neljä tuntia, ja vieraat saavat sinä aikana vapaasti tulla ja mennä.

Suuressa, kaikuvassa tilassa huomio kiinnittyy ensiksi äänimaailmaan. Kuuluu sekä ihmisen tuottamia että nauhalta soitettuja ääniä: kohinaa, kuorsausta, pärinää. Eri puolille laajaa huonetta asettuneet teokset kurottuvat kohti toisiaan äänimaailmojen sekoittuessa, vaikka ne ovatkin fyysisesti kaukana toisistaan. Jokainen iltaman taiteilijoista on vallannut oman tilansa, minkä lisäksi siellä täällä on pieniä esinetaideteoksia: välineitä, veistos, tilataideinstallaatio, vapaan sanan tila. Tila alkaa hahmottua taidenäyttelynä, jossa on sekä liikkuvia että paikallaan pysytteleviä osasia. Olo alkaa tuntua kodikkaalta.

Jokainen esiintyjistä luo taideteostaan omalla käsialallaan. Mira Taussin teoksessa Satumaa tekijän nukketeatteriosaaminen näkyy liikekielessä. Taussi on itsekin kuin nukke liikkuessaan marionetin tavoin kuin ulkoapäin ohjatusti, mutta samalla vahvasti ja vangitsevasti, pienillä nyansseilla leikitellen. Liana Potilan Kutsumusnäyn liikekielessä on alkukantaisuutta ja voimaa, mutta myös pohtivuutta ja kokeellisuutta. Mikko Bredenbergin Kaislat vartioivat minua luo herkän kuvan vapisevasta hahmosta, joka tuo pyjamankaltaisine asuineen ja tohveleineen mieleen vanhuksen. Lucas Vogtin rooli vaihtuu tiuhaan iltaman aikana lapsen vapaasta ja impulsiivisesta ilmaisusta synkkään ja ahdistuneeseen ryömimiseen. Hänen rooleihinsa kuuluu useita riisuutumisia ja pukeutumisia, ja hän huolehtii iltaman nauhalta tulevista taustaäänistä ja myös kommunikoi rooleissaan esinetaideteosten kanssa.

Aluksi iltaman kesto tuntuu hurjalta, mutta tilaan laskeutuessa tuntuu hyvältä, että katsojalla ja kokijalla on tilaa ja aikaa. Teokset saavat avautua rauhassa, tulkinnat tulla ja mennä. Esiintyjien rauhallinen liike alkaa tuntua meditatiiviselta ja vaikuttaa myös katsojaan. Kiireettömyys laskeutuu.

Teokset käsittelevät teemaansa, vapautta, suorastaan läkähdyttävän monilla tasoilla ja monesta näkökulmasta. Ruumiillisuus on teoksissa näkyvillä niin liikkuvana, luovana elementtinä kuin paikalleen muovattuna torsonakin. Esiintyjien liikekieli on joko hyvin vapaata, kuten Potilalla tai moneen rooliin taipuvalla Vogtilla, tai silmiinpistävän rajoitettua, kuten Brendenbergin hitaasti, vapisten kaislat käsissään kulkevalla vanhuksella tai Taussilla marionettihahmossaan. Tästä ristiriidasta herääkin kysymys, onko vapaus vapautta kehon rajoitteista, vapautta ilmaista itseään kuten haluaa? Myös yleisön vapaus tulla ja mennä asettuu vastapooliksi esiintyjien sitoutuneisuudelle esitystilaan. Kutsumusnäky-installaation viittaukset Raamatun kohtiin puhuvat vapaudesta vastakohtana laille. Vapauden ja rajoitteiden ristiriitaa luo myös yksi Voigtin hahmoista, järjestysmiehen asuun pukeutunut henkilö, joka kulkee tilassa Approved-leimasimen kanssa. Hahmon ilmaantuminen tähän asti vapaaseen tilaan luo kysymyksiä yksilön sisäisen ja ulkoapäin sanellun vapauden suhteesta.

 

Kuva: Yannes Siotkas.

Työskentelyä residenssissä Jumon saarella. Kuvat: Yannes Siotkas.

 

Iltamien kiinnostavimmat hetket syntyvät kontaktista, siitä kun joku lähtee liikkeelle, kun kasvoille nousee hymy. Mieleenpainuvin hahmoista on lapsi, joka kutsuu esiin jokaisessa hahmossa olevan varautuneisuuden, asettuu sille vastavoimaksi ja sulattaa sen. Lapsi ei alistu vangittuna olemiselle, vaan hallitsee koko tilaa rikkoen myös taideteosten rajat. Kohtaamiset tuovat iltamaan toiveikkuutta ja lämpöä. Yksin ollessaan esiintyjät tuntuvat tuottavan samankaltaisena toistuvia sarjoja, ja muutoksen luovat kohtaaminen, kontakti ja astuminen toisen alueelle.

Barker-teatterin itsessään askeettinen, valkoisilla tiilillä vuorattu ja korkea tila on käytetty hyvin. Parvekkeen ajoittainen hyödyntäminen ja oven ja ikkunan kiinni pitäminen ja jälleen avaaminen luovat jännitteitä ja temaattisia siltoja halki esityksen. Myös valojen säästeliäs käyttö on hyvä ratkaisu: tilan yleisvalo on hämärähkö, ja tärkeät kohteet, kuten esinetaideteokset, on nostettu esiin spottivalojen avulla. Valojen avulla saadaan myös kiinnitettyä yleisön huomio sinne, missä milloinkin tapahtuu.

Vapaus.ON on samaan aikaan levollinen, ajatuksia herättävä ja yksityiskohtien paljoudessaan, pituudessaan ja intensiteetissään läkähdyttävä kokemus. Buto-henkistä maanläheisyyttä iltamassa ilmentää sen syntyprosessi Iniön lähettyvillä sijaitsevalla Jumon saarella kristillisessä Arts Family -yhteisössä. Sieltä on tuotu mukaan seinille heijastettuja valokuvia, äänimaailmaa ja kaisloja, sekä valkoinen savi, joka toimii monessa roolissa: naamiona, meikkinä, alastoman kehon peittona. Iltama vilisee pieniä yksityiskohtia, palasia ja tunnelmia, joista jokaiseen on mahdollista ladata teeman mukaisia tulkintoja. Ehkä tarkoitus onkin aistia, hengittää ja heittäytyä eikä analysoida kaikkea puhki.

Jenni Isola

Kirjoittaja on pohjoiskarjalainen, Turun seudulle pesiytynyt äidinkielenopettaja ja teatterinrakastaja, joka ottaa ensi askeleitaan tanssin maailmassa.

 

Vapaus. ON – butotaiteen inspiroima iltama Turun Barker-teatterissa 3.5.2015

Työryhmä: Liana Potila, Lucas Vogt, Mira Taussi, Mikko Bredenberg