Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


09.05.2015   |   Maija Karhunen

Cold Storage -tanssielokuva kertoo pilkkiukon yksinäisyydestä

Yleisradion, Suomen elokuvasäätiön ja Loikka tanssielokuvafestivaalin ensimmäisen tanssielokuvalle myönnetyn tuotantotuen sai tanssielokuva Cold Storage. Elokuvan ohjaaja Thomas Freundlich ja koreografi Valtteri Raekallio valottavat tulevan elokuvansa taustoja.

Elokuvan aiheiksi mainitaan syrjäytyminen, alkoholisoituminen ja mielenterveysongelmat. Millaisia havaintoja tai ajatuksia teillä on ollut näihin liittyen viime aikoina?

Thomas Freundlich: ”Elokuvassa on kyse miesten ystävyydestä ja sen eri tasoista, tietynlaisesta veljeydestä. Yksinäinen pilkkimies nähdään jääaavalla kalastamassa, kunnes hän huomaa jään sisään jäätyneen kivikautisen jäämiehen. Hän kaivaa sen ylös ja roudaa telttaansa. Jäämies herää henkiin ja he ystävystyvät. Muutaman kerran kiepautetaan aika ja todellisuuden tasot ympäri. Mikä olikaan totta, mikä unta, mikä muistoa? Aamu valkenee ja pilkkimies on jälleen yksin. Näin tarina siis yksinkertaistettuna etenee.

Alkoholi- ja mielenterveysongelmat ovat elokuvassa läsnä mutta niitä ei liputeta eikä niistä tehdä mitään valistuselokuvaa. Ne tulivat pikemminkin rahoituksen viestinnässä esiin. Ennen kaikkea elokuva kertoo ystävyyden kaipuusta.”

Valtteri Raekallio: ”Valmiista elokuvasta voi lukea näitä kysymyksiä. Meidän tapamme toimia taiteilijoina ei kuitenkaan ole sellainen, että mietitään aihe jota aletaan kuvittamaan. Pohdittiin muutamaa kohtausta miesten välisestä ystävyydestä ja veljeydestä, ja yksinäisyyden ja osattomuuden viitekehykset syntyivät sitä vasten. Teoksen tekeminen on tapa kommunikoida niistä tuntein ja kuvin. Jotain keloja aiheista on, mutta ne haluaisin jättää teokseen. En halua muodostaa asioista valmista kielellistä ajatusrakennelmaa, ja tehdä sitten teosta joka vastaisi sitä. Jos niin haluaisin toimia, kirjoittaisin ehkä kirjan.”

Liikutaanko elokuvassa päähenkilö pilkkimiehen kautta suomalaisen miehen mielenmaisemassa?

VR: ”Lyhyessä 6-7 minuutin muodossa oli löydettävä lähtökohta, jossa olisi jotain samaistuttavaa, mihin pääsisi helposti käsiksi. Jokainen suomalainen varmaankin tietää, millainen pilkkiukko on. Katsomme tätä mieshahmoa lähemmin kuvien ja liikkeen kautta, jotta näkyville tulisivat syrjään jääminen, kaipuu toisen luokse, kaipuu tulla ymmärretyksi. Päihteet tuovat siihen sen twistin, että oliko kaikki sittenkin vain harhaa.”

TF: ”Ollaan kuitenkin yritetty saada suomalaisen miehen kuvaukseen jotain erilaista, ettei toistettaisi jo sataan kertaan tehtyjä tulkintoja.”

Mikä synnyttää elokuvan huumorin?

TF: ”Elokuvassa liikutaan mykkäelokuvan perinteen alueilla, vaikkei aivan kermakakkuslapstickistä olekaan kyse. Innoittajina ovat olleet esimerkiksi Buster Keaton ja Charlie Chaplin. He oivalsivat, että se mikä on hauskaa, on usein myös surullista.”

VR: ”Köyhän kulkurin vaikeudet ja epätoivoinen rakkaus ovat heidän elokuviensa surullisen hauskoja aiheita. Emme kuitenkaan tee syrjäytyneestä mieshahmosta naurettavaa. Mykkäelokuvien vaikutteet tulevat esiin ennen kaikkea liikekielessä, slapstickin fyysisessä virtuositeetissa.”

Millaiset kysymykset kiinnostavat koreografian ja elokuvan keinojen yhteensulauttamisessa juuri nyt?

VR: ”Tähän mennessä olemme päätyneet käyttämään pitkiä kuvia ja hidasta leikkausrytmiä. Ns. kultakauden musikaaleissa oli yleistä, että kamera liikkuu pitkiä ottoja esiintyjän mukana, toisin kuin musiikkivideoiden tykityksessä nykyään. Elokuvassa on pidempi tanssikohtaus, jonka aikana liikutaan eri aikakerroksissa. Koreografian ja elokuvan yhteispeliä on vaikeaa kielellisesti selittää, sitä miten ihmiskeho liikkuu ja kamera sen ympärillä. Leikkauksella luodaan illuusioita ajan kulumisesta. Liikemateriaali askeleita myöten mietitään kameran ja leikkauksien kanssa yhdessä.”

TF: ”Valtterin kanssa olemme tehneet paljon tanssielokuvaprojekteja, yhdessä ja erikseen. Usein ne ovat olleet myös koreografin ja tanssijoiden läheisiä yhteistöitä, joissa mageella kuvauspaikalla kuvatulle tanssijoiden liikkeelle etsitään elokuvallista muotoa leikkauspöydällä. Tällä kertaa kaikilla työryhmässä on ollut tarkat ennakkosuunnitelmat kameran liikkeitä myöten, jotta esille tulisi parhaiten se, mitä koreografia haluaa kertoa kullakin hetkellä.

Pyrkimys on tehdä sanatonta elokuvaa, jossa kerronnallisena keinona on virtuoosinen tanssi. Teemme elokuvaa joka ei olisi mahdollista ilman tanssijoita ja heidän liikkeellistä taitoaan, mutta jota voi toivon mukaan katsoa kuin elokuvaa ilman tanssielokuvarillejä.

Miten työskentelette Cold Storage –elokuvan parissa tästä eteenpäin?

TF: ”Loppusyksystä kuvataan Helsingissä ja talvella on ulkokuvausperiodi Kainuussa, kun jäät ovat tarpeeksi vahvoja. Käsikirjoitus on suht valmis. Tämä on minulle yksi harvoista tanssielokuvista, johon on tehty tarkka käsikirjoitus ennakkoon. Käsikirjoituksen ja tanssielokuvan suhde on kysymys joka pohdituttaa. Ennen kaikkea kun hakee rahoitusta, käsikirjoitus on tärkeä, vaikka koreografille se on usein vieras työkalu.”

VR: ”Liikemateriaalissa pohdin sitä, kuinka saada miehisen ystävyyden ja ymmärretyksi tulemisen kaipuuta esille. Eero Vesterinen on elokuvan toinen tanssija lisäkseni, ja hänen kanssaan meillä se taso ja sävyt toimivat. Ei siis tarvitse tehdä ihmeellistä miehekästä akrobatianumeroa. Kysymme, miten voi päästä toisen luokse, yli kielellisen tason, joka helposti ehkä on aika miehinen tapa viestiä.”

Maija Karhunen

Concept art -piirros elokuvasta: Aino Koski