Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


04.05.2015   |   Nella Kaartinen

Työharjoittelussa Nouse ja käy! -teoksessa

Suoritin kuukauden mittaisen työharjoittelun Noora Nenosen taiteellisen tutkimuksen työryhmän jäsenenä. Kuukauden mittaisella tutkimusjaksolla työskentelyn kantavana voimana oli kiinnostus niihin erilaisiin ideologioihin ja käytäntöihin, joita keho kohtaa ja joita siihen kohdistetaan parantamisen konteksteissa. Harjoittelujakso huipentui maaliskuun lopussa esitettyyn demo-esitykseen.

Työryhmään kuuluivat lisäkseni tanssija Sini Saajakari ja tanssinopiskelija Iiris Hildén. Meillä opiskelijoilla oli aina aamuisin tekniikkatunnit koululla, jonka jälkeen siirryimme Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tukikohtaan Liikelaiturille, jossa Noora ja Sini olivat jo aamulla aloittaneet työskentelyn.

Työskentelykuukauden alkaessa en tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Oma tanssinopiskelukokemukseni on rajoittunut hyvin vahvasti perinteiseen malliin, jossa tanssinopettaja opettaa tuntikoreografiaa oppilaille. En oikeastaan tiennyt edes muita työskentelytapoja. Olinkin todella innoissani, kun kuulin kuinka monipuolisesti tulisimme työskentelemään.

Kuva: Ilkka Aaltonen.

Kuva: Ilkka Aaltonen.

Haastattelimme kukin kuukauden aikana erilaisia ihmisiä erilaisine sairaskertomuksineen. Ihmisten tarinat olivat karuja. Toiset olivat parantuneet, toisilla oli parantumisprosessi käynnissä, toiset eivät olleet ikinä löytäneet parannusta ongelmiinsa. Haastattelimme myös terveydenalan ammattilaisia, jolloin saimme kuulla kokemuksia erilaisesta näkökulmasta.

Tutkimusaiheemme oli hyvin mielenkiintoinen, mutta myös vaikea. Olen itse ollut aina todella terve, enkä ole joutunut painimaan parantumiseen liittyvien asioiden kanssa. Kuullessani muiden myötätuntoa herättäviä tarinoita, mieleeni heräsi kysymys; onko minulla omalla olemattomalla kokemuksellani oikeutta tutkia tai yrittää ymmärtää tällaista aihetta? Miten voin liikkeellisesti tutkia parantumista ja parantamista, kun itselläni ei ole mitään parannettavaa eikä myöskään pätevyyttä parantaa? Aihe on kuitenkin niin moniulotteinen, että nämä kysymykset kaikkosivat pian mielestäni.

Kuva: Ilkka Aaltonen.

Kuva: Ilkka Aaltonen.

Teimme haastatteluiden, kirjojen lukemisen ja netin selailun lisäksi paljon fyysisiä harjoitteita. Tutkimme eri energioiden ja kosketusten vaikutusta erilaisten kontakti-improvisaatio harjoitusten avulla. Oli todella mielenkiintoista nähdä, kuinka vahva merkitys energialla ja kosketuksella on liikkeellisessä harjoituksessa. Oma kontakti-improvisaatiotaustani oli lähes olematon, mutta kiinnostukseni kyseistä tekemistä kohtaan nousi todella korkealle työskentelykuukauden aikana.

Ainut ennakkoluuloni työharjoittelua kohtaan oli esiintymiskokemuksen mahdollinen puutos. Olin nimittäin ajatellut etukäteen, että haluan päästä työharjoittelussani yleisön eteen ja kartuttamaan esiintymiskokemusta. Pelkoni osoittautui turhaksi ja sain tältäkin osa-alueelta kuukauden aikana paljon. Teimme nimittäin paljon esiintyjyyteen ja esiintyjän läsnäoloon liittyviä harjoituksia. Improvisoimme paljon yhdessä, mutta myös yksitellen muiden katseiden alla. Eräässä harjoituksessa kukin meni seisomaan muiden työryhmäläisten eteen kymmeneksi minuutiksi. Se oli hämmentävää ja erilaista, ei ollut liikettä jonka taakse piiloutua.

Kuvassa Iiris Hildén (vas.), Sini Saajakari, Nella Kaartinen. Kuva: Ilkka Aaltonen.

Kuvassa Iiris Hildén (vas.), Sini Saajakari, Nella Kaartinen. Kuva: Ilkka Aaltonen.

Kuukauden loppupuolella kasasimme murto-osan tekemistämme harjoituksista ja kokosimme niistä noin 40 minuutin mittaisen eheän demo-esityksen. Oli oma haasteensa hypätä erilaisista harjoitteista ja tunnelmista toiseen lyhyen esitysajan sisällä. Teimme erään improvisaatioharjoituksen, jota oli työstetty harjoitusvaiheessa jopa 40 minuuttia putkeen, kun taas esityksessä saman harjoituksen aikana oikeaan tunnelmaan piti päästä jo viidessä minuutissa.

Kuukausi työryhmän kanssa työskennellessä kului todella nopeasti. Jos olisin voinut, olisin antanut enemmän aikaa työharjoittelulle. Oli valitettavaa, kun ajan joutui jakamaan puoliksi normaalin kouluarjen kanssa. Aamuisin koulussa ollessani mielessäni pyöri työharjoittelu, ja joskus työharjoittelun aikana mieli harhaili kouluun. Ihanteellista olisi, jos saisin mahdollisuuden vielä tulevaisuudessa jatkaa työskentelyä Noora Nenosen ja työryhmän kanssa. Nenonen jatkaa joka tapauksessa työskentelyä aiheen parissa ja lopullinen teos valmistuu syksyllä 2016.

Tanssinopiskelijan näkökulmasta työharjoittelujakso oli opettavainen ja antoisa. Sain kokeilla erilaisia työskentelytapoja ja tavata erilaisia ihmisiä. Sain pistää monesti itseni likoon ja asettua muiden eteen paljaana omana itsenäni ja esiintyjänä. Jakson aikana tehdyt asiat poikkesivat virkistävästi normaalista tekniikkapainotteisesta kouluarjesta. Koin kehittyneeni kuukauden aikana esiintyjänä, tanssijana ja ennen kaikkea ihmisenä.

Nella Kaartinen

Kirjoittaja on hämeenlinnalaislähtöinen tanssija ja tanssinopiskelija. Hän opiskelee tällä hetkellä Tampereen konservatoriolla pääaineenaan nykytanssi. Nellaa kiinnostavat tanssissa kaikki ulottuvuudet, joita hän ei ole vielä löytänyt.