Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


06.08.2009   |   Riikka Lindström

It’s a Very Big Secret (Granhoj) Täydenkuun Tanssit 2009

Tanskalaisen koreografin Palle Granhojn ohjaama tanssijan muotokuva sai Suomen ensi-iltansa Täydenkuun Tansseissa. Solistin ääni pitää rönsyilevän teoksen kasassa.

 


Kuva: Per Victor

 

(… it´s a very big secret…)

Teos ja ohjaus: Palle Granhoj

Askeleet, teksti ja musiikki: Anne Eisensee

Ensi-ilta 24.7.09 Täydenkuun Tanssit

 


 

Tanssiva muotokuva

Yleisöä pyydettiin esityksen jälkeen ehdottamaan uutta nimeä teokselle (…it´s a very big secret…). Kirjoitin lappuseen The Voice.

Ohjaaja Granhoj ei halua määritellä teosta sooloksi, vaan muotokuvaksi. Hän haluaa sarjalla tanssillisia muotokuvia tuoda esiin kiinnostavia persoonia, tällä kertaa tanssiryhmänsä jäsenen Anne Eisenseen. Eisenseen vahva ja vivahteikas lauluääni kannattelee esitystä, jonka maailma on moninainen ja sotkuinenkin. Naisen ääni täyttää teatterin ja jatkaa matkaansa takaseinän läpi.

Ääni kaaoksen keskellä

Esitys vyöryy ideasta toiseen. Se väläyttää erilaisia puolia esittäjästään ja esiintyjän työstä. Asusteita ja esitystyylejä vaihdellaan. Lavalla nähdään tanssia, laulua, puhetta, soittoa sekä itsensä soittamista sellon jousella. Riemukkaan oivaltava on kohtaus, jossa Eisensee tanssii valokeilassa laulaen oopperaäänellä ruumiinosien latinankielisiä nimiä. Se herättää monenlaisia mielikuvia, esimerkiksi Leonardo Da Vincin kuuluisasta piirroksesta ja naisen ruumiin esineellistämisestä.

Muotokuva ei ole klassisen hiottu ja kauniiksi kiillotettu, vaan postmodernin sirpaleinen ja kaoottinen. Kuinka paljon se päähenkilöstä paljastaa? Olisiko paljastunut enemmän, jos olisi näytetty vähemmän? Kokonaisuus on kekseliäistä ideoista huolimatta levoton, siitä on vaikea saada otetta. Se kaipaa rauhaa ja oleellisen kirkastamista.

Naiseuden teemaa raapaistaan. Poikamainen farkkutyttö muuttuu lopulta perinaiselliseksi naiseksi hulmuavissa helmoissa, korkokengissä ja pitkässä kiharassa tukassa. Transformaatio on kliseisyydessäänkin kiehtova. Taas kerran nähdään, miten ”naisellisuus” rakennetaan vaatteilla ja muilla ulkoisilla avuilla.

Taiteen slow food

Teos on rakennettu kuukausia kestäneen päivittäisen improvisaation avulla. Aikaa teoksen työstämiseen oli ylelliset puolitoista vuotta. Granhoj kutsuu metodia taiteen slow foodiksi, vastapainona taloudellisten paineiden alla nopeasti valmiiksi puristetuilla esityksille. Materiaalia videopäiväkirjaan on kertynyt huimasti.

Kenties sulatteluaikaa on ollut liikaakin. Ajatus ihmisen, ainutkertaisen persoonan esiintuomisesta on kaunis. Ongelmana on tavaran paljous, jonka keskellä Anne Eisenseen lahjakkuus tanssijana ja muusikkona ei pääse parhaalla tavalla esiin. Katsoja toivoo saavansa hiljentyä kuuntelemaan Eisenseen syvää ääntä ja keskittyä hänen virtaavaan tanssiliikkeeseensä, jota lavalla nähdään melko vähän.

Aidointa ja koskettavinta esityksessä on laulu. Solistin säveltämät ja sanoittamat, arvoituksellisen kauniit ja monista eri musiikkityyleistä ammentavat sävelmät ansaitsisivat kokonaan oman esityksensä.

Riikka Lindström