Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


13.03.2009   |   Kati Korosuo

feminine delight (Poelstra/Steijn), Sivuaskel 2009

“Miltei kaikki modernin tanssin pioneerit olivat naisia. Joten kuvitelkaamme: Olemme tanssijaksi haluavia naisia. Mutta tunnemme, että meidän täytyy kehittää oma yksilöllinen tyylimme – eikä se olekaan niin helppoa. Joudumme uhraamaan paljon saavuttaaksemme tämän päämäärän.”

 


feminine delight

Esiintyjät: Frans Poelstra & Robert Steijn
Muusikko: Martin Siewert
Valosuunnittelu: Rudolf Pribitzer
Puvustus: Robert Steijn & Bernadette Kindl
Käärme: Robert Steijn & Christine Sbaschnigg
Naamio: Béryl Breuil
Tuotanto: Studio Entre Nous & André Agterof


Sivuaskel 2009 -festivaalin koreografinen unelma nimeltä feminine delight avautuu käsiohjelman selkeästä lähtöasetelmasta. Mies spotissa laulaa huonosti, kuin hapuillen. Hänellä on keltainen kukka korvansa takana – naiseuden ensimmäinen symboli – yleisöä naurattaa. Ärsyynnyn: Miksi se on niin takuuhauskaa, kun mies esittää naista? Yleisö haluaa nauraa, yleisön haluaa nauravan. Pelkään näkeväni esiintyjissä kiusausta feminiinisyyden liialliseen alleviivaamiseen. Ja miten pienin keinoin, suorastaan minimalistisin, herkullisin tulos syntyykään.

Lakonisen ohutääninen Muusa (Frans Poelstra) on kertojan roolissa ja tarinoi kuivakan toteavasti Diivansa (Robert Steijn) sielunmaailmasta. Modernin tanssin pioneeri-diiva liikkuu arvoituksellisen pehmeästi, kuin siipiään kokeillen, mustaan hunnutettuna. Itselleni viittaukset Martha Grahamiin olivat niin vahvoja, että ristin hahmon heti Marthaksi, vaikka käsiohjelma vakuutteleekin kaiken yhtäläisyyden olevan sattumanvaraista.

Pioneerina olo vaatii paljon uhrauksia ja on hyvin kokonaisvaltaista – luovalle prosessille omistaudutaan jopa sängyssä. Diivuuskin selittyy: Onhan vaikeaa olla sosiaalinen ja mukava, kun missiona on vaatimattomasti tanssitaiteen muuttaminen. Koko takaseinän peittävän peilin edessä kekkuloiva Martha tuntuu erkaantuvan itsestään ja laulaa peilille: ”I´m curious about you…” Liike muuttuu terävämmäksi ja nopeammaksi, jopa aggressiiviseksi. Korkojen kopina voimistuu. Seuraa vagina-duetto, yksi monista kohdista, joissa muusikko Martin Siewertin luoma live-musiikki pääsee todella oikeuksiinsa. Vaginan (Martha = voimakas ja vaativa) ja munasarjojen (Muusa = kontrolloitu ja toiminnallinen) välinen hersyvä dialogi päättyy, mihinkäs muuhunkaan kuin, hedelmöitykseen.

Toisessa osassa esirippu paljastaa hämyisen jazzbaarin jatkot: tahmea lattia, viimeinen tupakka, suosion orastava hiipuminen. Jokaisessa paratiisissa on käärme, taiteentekemisessä hänen nimekseen paljastuu ’work in progress’. Tanssi elää jatkuvassa muutoksessa; vanhat tekijät totuuksiensa kanssa kumotaan nopeasti uusilla. Tämän esityksen konkreettista ja hellyttävää pehmokäärmettä ei koskaan neulottu loppuun. Tuho on väistämätön, väistyminen välttämätön, vanha käyttökelvoton. Mitä silloin pitäisi sanoa, kun kukaan ei enää kuuntele?

Vaaleanpunainen norsu johdattaa kuolleen Marthan viidakon hautausmaalle, savukone kädessä. Kohtaus on absurdi kuin uni parhaimmillaan, ja todella hauska. Yleisö ei enää naura, mutta hämmennyksen alta aistii tukahdutetun huvittuneisuuden. Kuolema, ainakin sen esiintyessä näin taidokkaassa sekoituksessa riisuttua todentuntua ja absurdia fantasiaa, on tabuista edelleen se, jolle on vähän hankala nauraa.

Hämmennys laukeaa yleiseen mesoamiseen. Lopulta yhteys palautuu, esirippu suljetaan, esiintyjät väistävät lavan etualalle – esille on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Alkaa kevyt karkelo, ulkoisen muodon ihannoinnin parodioimisesta siirrytään nykyvirtausten kritiikkiin. Niin uusi tanssi, performanssitaide kuin improvisaatiokin saavat kyytiä. Yleisön ollessa peili, ei tarvitse enää harjoitella – so easy to dance nowadays! Esirippu avataan vielä kerran. Viimeisenä kuvana yleisö joutuu katselemaan itsestään heijastuvaa suurta luokkakuvaa takaseinänä peilistä. Hyväntuulinen ja verkkainen keskustelu(yritys) katsojien kanssa pitkittyy mukavuusrajan yli, ja loppuu juuri oikealla hetkellä.

Poelstran ja Steijnin vahva kannanotto ansaitsee kiitosta. Ansiokkaalla tavalla myös itseironia ja nöyryys suhteessa omaan teokseen välittyvät. Välistä kaipasin perinnön merkityksen tunnustamista, mutta käsiohjelmaan palatessani esiintyjät myöntävätkin auliisti suurten tanssintekijöiden vaikutuksen omaan liikkeeseensä.Kati Korosuo

Kati Korosuo

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelance-tanssija.