Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


16.12.2008   |   Saara Laakso

International Butosummit 2008, Kaapelitehdas

International Butosummit on pakottanut minut ylös ennen viittä. Ehkä luvassa on jonkinlainen seremoniallinen laskeutuminen itsenäisyyspäivän viettoon, höystettynä filosofisella yleisökeskustelulla, mietin. Todellisuuden Tutkimuskeskuksen toimia hiukan seuranneena ajattelin, että tilaisuus on mahdollisesti taiteenlajien rajapinnoilla liikkuva ja erikoinen. Odotukseni kumottiin tehokkaasti, viimeistä lukuun ottamatta.


Uuno Turhabuto

Butoa ja Kossukahvi, olkaa hyvä

Itsenäisyyspäivän aamuna kuudelta seison Kaapelitehtaan pihalla. Alkamassa on International Butosumit 2008 –tapahtuma. Tiedotteen mukaan luvassa on muun muassa kansainvälisten butoelokuvien parhaimmistoa ja jotakin, ehkä keskustelua, otsikolla  ”Eläimet ja buto”. Tilaisuus on loppukaneetti Pasi Mäkelän Todellisuuden Tutkimuskeskuksessa ja Circus Maximuksessa toteuttamalle kuusivuotiselle L’amour –butoprojektille. ”Projektissa on tutkittu ja työstetty japanilaisperäisen buto-tanssin suomalaisia ulottuvuuksia sekä tietyntyyppistä site-specific –esitystaidetta Uuno Turhabuto –hahmon kautta” –tiedotteessa kerrotaan.

International Butosummit on pakottanut minut ylös ennen viittä. Ehkä luvassa on jonkinlainen seremoniallinen laskeutuminen itsenäisyyspäivän viettoon, höystettynä filosofisella yleisökeskustelulla, mietin. Todellisuuden Tutkimuskeskuksen toimia hiukan seuranneena ajattelin, että tilaisuus on mahdollisesti taiteenlajien rajapinnoilla liikkuva ja erikoinen. Odotukseni kumottiin tehokkaasti, viimeistä lukuun ottamatta.

Siellä täällä, hämärässä tilassa seisoi omituisien instrumenttien kanssa soittajia, jotka olivat juuttikankaisten huppujen suojissa kasvottomia ja jopa pelottavia. Lenkkimakkaraa sukkahousuissaan roikottava, ryvettyneen näköinen mies (mitä ilmeisimmin Uuno Turhabuto) nousi hitaasti epämääräisestä tavararöykkiöstä. Hän sirotteli päälleen tuhkaa. Kymmenkunta katsojaa istui tilan keskellä jakkaroilla hartaina. Uuno Turhapuron koomisuus oli tiessään kun katselin Turhabuton olemusta ja liikehdintää, joka sisäänpäin kääntyneisyydessään ja kärsimyksessään herätti minussa ensin pelkoa, sitten sääliä. Kaikessa inhorealistisuudessaan Turhabuto toi vaikuttavasti eteeni jonkun kotikaupunkini asunnottomista rappioalkoholisteista. Turhabuton liikekieli oli täynnä epäsymmetriaa ja se näytti karttavan kaikkea klassisen kaunista liikettä. Tässä esityksessä, niin kuin butossa yleisemminkin, oli läsnä elämän ja kuoleman, kauneuden ja rumuuden käsitteet.

Näin esityksen kokonaisuudessaan enemmän teatterina kuin tanssina. Siihen vaikutti ainakin Turhabuton lyhyet, örisevät puheenvuorot sekä jokseenkin teatterimainen puvustus. Ajoittain en yksinkertaisesti nähnyt tanssia, en tiedä oliko se tarkoituskaan.

Esitys oli moniaistimellinen: Lavalle levitettiin nähdäkseni homeisia perunoita ja mukana pyöri juuttikankainen hevonen jonka turpa työntyi holtittomasti syliini (tämä oli ymmärtääkseni ”eläimet ja buto” –osuus). Sain käteeni kupillisen kahvia terästettynä kossulla, ja katsoin valkokankaalta kun suomalainen mies riehuu kesäisessä ja talvisessa luonnossa. Perunoiden, kahvin, piimän ja koskenkorvan mieto, mutta sitäkin yököttävämpi yhteishaju oli osa esitystä. Osa yleisöstä piteli korviaan erilaisten lyömäsoittimien ja puhaltimien soidessa.  Räkä, tuhka ja hiki sekoittuivat Turhabuton iholla. Kaikkia aistejani siis hyödynnettiin, se alkoi jo aikaisesta herätyksestä.

Siinä missä Uuno Turhapuro on kansanomaisuuden ja viihteen perikuva, buto kuuluu vain harvojen ja tanssia seuraavien sanastoon. Buto on taidetta, jotakin mitä Turhapuro ei tunne eikä edusta. Tämä Turhabuto  koetteli rajoja. Näin hahmossa kysymyksen taiteen, erityisesti tanssin, elitistisestä luonteesta. Voiko Turhapuro ja buto elää samassa ruumiissa? Turhabuto kertoi itsenäisyyspäivänä karuja ja tunnistettavia asioita suomalaisuudesta. Niistä eniten esillä olivat häpeä, alkoholismi ja yksinäisyys. Ihmisen luontosuhteessa, joka ymmärtääkseni on myös japanilaisen butoperinteen tematiikkaa, perisuomalaisuus ilmeni myönteisemmin. Videolla näin eläimellisen erakon, joka on elementissään hangessa, puskissa ja vedessä pyöriessään. Erakossa on alkuvoimaa. Projektin tarkoituksena oli tutkia buto-tanssin suomalaisia ulottuvuuksia. Näin joitakin oivaltavia ja rohkeita esimerkkejä siitä mitä suomi-buto voi olla.

Itseäni jäi vaivaamaan epätietoisuus siitä missä määrin tosissaan tekijät olivat esitystä suunnitelleet. Turhabutolta näytti pettävän pokka esityksen loppupuolella. Onko tämä sittenkin jokin tekijöiden vitsi? Tiedote ja käsiohjelma olivat osittain harhaanjohtavia. Oliko se teoksen huumoria vai  tarkoituksellinen jekku, jäin pohtimaan. Uuno Turhabuton kehitystä seuranneet osasivat mahdollisesti odottaa tällaista. Pasi Mäkelän Turhabuto –hahmo on seikkaillut muun muassa Helsingin Kasvitieteellisessä puutarhassa alkusyksystä.

Saara Laakso

Kirjoittaja on liikkuva ja kirjoittava esittävän taiteen opiskelija.