Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


22.10.2014   |   Maija-Liisa Westman

Yhteenveto: Tanssin Aika -festivaali Jyväskylässä 25.–28.9.2014

Syyskuussa 2006 se alkoi, ja kuluvana syksynä oli vuorossa jo yhdeksäs iloinen Tanssin Aika -festivaali. Tapahtuma sai alkunsa Ismo-Pekka Heikinheimon ollessa Keski-Suomessa tanssin läänintaiteilijana, ja vuodesta 2011 festivaalin taiteellisena johtajana on toiminut Teemu Kyytinen.

Ensimmäinen Tanssin Aika vyörytti estradeille 18 teosta, joista osa nähtiin kolmen sooloteoksen koosteina. Kolmipäiväinen festivaali levittäytyi toreille ja turuille, sillä Heikinheimon tavoitteena oli viedä tanssia sinne, missä ihmiset liikkuvat. Kauppa- ja matkakeskukset, kadut ja museot toimivat näyttämöinä siinä missä vakiintuneemmat teatteritilat.

Tanssin tavoitettavuus ja kiinnostavuus kasvoi. Yleisöä ensimmäisenä vuonna oli 800, Heikinheimon viimeisenä vuonna 2010 jo 2 500; kuluvan syksyn arvio on 1 000 katsojaa. Eri vuosia ei kuitenkaan voi suoraan verrata keskenään, sillä festivaalin rahoitus ja esimerkiksi ilmaisesitykset ovat muovanneet esitys- ja katsojatilastoja.

Yhdeksättä festivaalia vietettiin aurinkoisissa merkeissä. Vaikka esityksiä avustusten pienenemisen vuoksi oli entistä vähemmän – ja sen myötä luonnollisesti myös katsojia –, sai tanssijuhla yleisön innostumaan. Maakuntalehti Keskisuomalaisen yleisönosaston kirjoittaja hehkutti Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähtyä Reija Wäreen teosta Of(f) course, joka viihdyttävästi ja tanssibattlea hyödyntäen esitteli tanssin eri lajeja ja tekijöitä. Festivaalin päättänyt esitys keräsi paikalle runsaasti nuorta tanssiyleisöä, joka eli vahvasti esiintyjien mukana.

Of(f) Course, kor. Reija Wäre.  Kuva: Karoliina Paavilainen.

Of(f) Course, kor. Reija Wäre.
Kuva: Karoliina Paavilainen.

Vuodesta 2007 Tanssin Aika on vakiintunut nelipäiväiseksi festivaaliksi. Pyrkimyksenä on ollut madaltaa tanssin katsomisen kynnystä ja riisua tanssiin liitettyä elitististä leimaa. Tässä festivaali on nähdäkseni onnistunut erinomaisesti, vaikka tänä syksynä perinteisiä ilmaisesityksiä ei tiukan taloustilanteen vuoksi nähtykään.

Tämänvuotisella festivaalilla nähtiin viisi teosta, joista kaksi ensi-iltoja: Tuija Nikkilän koreografia Naisen Osa(t) ja Noora Nenosen Syksy. Loppuunmyytyjä esityksistä oli kaksi: Sonya Lindforsin Noir?, joka nähtiin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä, ja Huoneteatterissa esitetty Nikkilän teos. Molempiin katsomoihin mahtuu hieman alle sata katsojaa. Uutena, kiinnostavana tanssinäyttämönä oli entisen Kankaan paperitehtaan pergamenttihalli, jossa Nenosen Syksy ja Valtteri Raekallion Mihin valo katoaa? nähtiin. Karheankaunis, huikean avara tehdassali istui esityspaikaksi mainiosti, ja yleisö saattoi maksutta körötellä festivaalijunalla – lättähatulla! – esityspaikalle Jyväskylän asemalta.

NOIR?, kor. Sonya Lindfors Kuva: Uupi Tirronen.

NOIR?, kor. Sonya Lindfors.
Kuva: Uupi Tirronen.

Näin festivaalin viidestä esityksestä neljä, vain Jaakko Niemisen Dropping Vol. 3 / Le Nom jäi harmikseni kokematta. Näkemistäni esityksistä vaikuttavin oli pergamenttihallissa esitetty Raekallion ja Auri Aholan duetto, joka tyrmäsi intensiteetillään ja istui tehdasmiljööseen loistavasti. Tehdashallin toisessa päädyssä esiintynyt Noora Nenonen vei katsojat keskelle syksyistä suomaisemaa seuraamaan kurkien äänekästä muuttoa. Sonya Lindforsin Noir? taas pakotti katsomaan peiliin ja tarkastelemaan omia ennakkokäsityksiään ilman verukkeita. Terveellistä, ja äärettömän tarpeellista!

Maija-Liisa Westman

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja, teatteri- ja tanssikriitikko ja kritiikin tutkija.