Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


24.09.2008   |   Heini Tuoresmäki

Kukaan ei katso (Tiili) Tanssiteatteri Minimi

Heini Tuoresmäki: Tällaisena päivänä ei varmasti kukaan halua katsoa väkivaltaa ja ampumista. Eikä edes itse haluaisi mennä tähän. Mutta siihen on mentävä, koska Kauhajoen koulusurmapäivänä päätyi katsomaan Tanssiteatteri Minimin vastinetta Quentin Tarantinon Reservoir Dogs -elokuvalle.




Kukaan ei katso

Tanssiteatteri Minimi

Koreografia: Arja Tiili
Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi, Tanssin aluekeskus Kuopio, Kuopion kaupunginteatteri
Valosuunnittelu: Sam Siltavuori
Sävellykset ja äänisuunnittelu: Kasperi Laine
Äänimestari: Kati Koslonen
Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
Esiintyjät: Reetta Hyvärinen, Tuomas Juntunen, Sampo Kerola, Antti Lahti, Riikka Puumalainen
Ensi-ilta 20.6.2007 Kuopio tanssii ja soi -viikolla Kuopiossa
K-13


 

Kukaan ei katso

Tällaisena päivänä ei varmasti kukaan halua katsoa väkivaltaa ja ampumista. Eikä edes itse haluaisi mennä tähän. Mutta siihen on mentävä, koska Kauhajoen koulusurmapäivänä päätyi katsomaan Tanssiteatteri Minimin vastinetta Quentin Tarantinon Reservoir Dogs –elokuvalle. ”Siinä viiden hengen kriminaalikopla selvittelee välejään toden ja kuvitelman välimaastossa.” Tosi ja kuvitelma kohtaavat usein eikä yhteensattumaa ole merkityksellistä sen enempää päivitellä, mutta todettava on vain se, että päivän tapahtumat vaikuttivat katsojakokemukseen, ja toisaalta tanssijat tiedostivat kaiken, kaiken tämän.

Esityksessä oli toimiva intro. Tanssijat esiteltiin, ja käynnistettiin toiminta. Toiminta alkoi, ja sitä jatkui. Kohtaukset vaihtuivat kiihkeällä tempolla ja tilanteet leikattiin jyrkästi, joka oli selvä tyyliviittaus elokuvagenreen. Ainakin kyseiseen elokuvatyyliin. Toisaalta jotkut kohtaukset olivat kuin hidastetusta elokuvasta. Hienoja kontrasteja hitauden ja materiaalitäytteisten kohtausten välillä, mutta niiden suhde ja sommittelu olivat kokonaisuuden kannalta välillä hieman häiritseviä. Monen todella onnistuneen kohtauksen jälkeen tuli laimea pudotus tai hitaus, eikä teos päässyt näin kehittymään. Esityksen rakenteen kannalta nerokkaita oivalluksia olivat samanlaisen alku-, ja lopputilanteen luominen. Kuitenkin niin, että kun katsoja luuli arvaavansa loppukohtauksen alun perusteella, tapahtuikin vielä uusi jännite, joka loi uuden lopun esitykselle.

Liikemateriaalia teoksessa oli todella paljon. Se oli nautittavaa katsottavaa, tykitystä ja siirtymiä liikkeestä toiseen. Esitys sisälsi tappelukohtauksia, joissa käytettiin taistelulajien liikemuunnelmia ja teatraalisen lavataistelun elementtejä. Tappelukohtausten energia tarttui myös muuhun liikesisältöön, ja luonnehti liikkeen dynamiikkaa. Vahva basso ja nopea tempo musiikissa korostivat edelleen tätä energiaa. Liikemateriaalissa liikuttiin paljon eri tilallisten tasojen välillä, ja siinä käytettiin paljon erilaisia temppuja. Materiaali oli hyvin monipuolista, mutta jossain määrin sitä olisi voinut kuitenkin yksinkertaistaa ja tyhjentää luottamalla vain kaikkeen edellä mainittuun, koska materiaali sisälsi nyt sekalaisesti kaikkea ja kaikkia tanssityylejä.

Tanssijoiden tekeminen oli todella ilmaisuvoimaista ja ilmeikästä, ja esiintymisessä oli tarmokkuutta. Heillä oli monta roolia, joita vaihtoivat kiivaalla tahdilla, mutta onnistuivat pitämään jokaisessa kiinnostavan karaktäärin. Puvustuksesta tuli mieleen televisiosarjat englantilaisista lähiönuorista.

Väkivaltaa popularisoitiin, ja esitys oli tyyliltään saavuttanut jotakin tarantinomaista, joka toteutui niin liikemateriaalissa, valo- ja äänisuunnittelussa, joskin se myös nauroi omalle, kyseiselle tyylilleen. Ero näkyi myös siinä, että jos Tarantinon teoksissa väkivalta ja veri on taidetta sinänsä ilman mitään selittelyjä, niin Minimin esitys tarrautui groteskin väkivallan kuvaamiseen keinona kritisoida ja ottaa kantaa yhteiskunnassamme. Erityisen liikuttava kohtaus oli duettokohtaus, jossa tanssijat Sampo Kerola ja Reetta kohtasivat, mutta olivat hävittäneet ihmisyytensä ja olivat vain muovisia nukkeja toisilleen. Inhimillisyyden kadottamista, itsensä ja toistensa kohtaamisen vaikeutta esitys käsitteli erittäin vaikuttavalla tavalla. Siinä esitys pääsi pintaa syvemmälle, yli kaikkien tanssitemppujen ja karikatyyristen hahmojen.

Heini Tuoresmäki