Tanssitaiteen verkkolehti

TYÖPÄIVÄKIRJAT


27.04.2009   |   Outi Yli-Viikari

VIRITETTY – Haastattelussa koreografi

Kun Tanssiteatteri MD:n Viritetty teoksen ensi-ilta Hällä-näyttämöllä on koettu ja tekijät ovat kohdanneet ensimmäisen yleisönsä alkaa esiintyjille uusi vaihe; teoksen ja esiintymisen syventyminen nyt esitys esitykseltä. Tanssijat halusivat myös esittää kysymyksiä koreografille teoksen osista, joista eivät tekoprosessin aikana ehtineet kysyä. Haastattelijoina Viritetyn tanssijoista Suvi Eloranta, Terhi Kuokkanen, Mari Rosendahl ja Outi Yli-Viikari. Haastateltavana Anniina KumpuniemiTyöpäiväkirja osa 4

Työskentely tanssijana kokopitkässä nykytanssiteoksessa Viritetyssä antaa tanssijalle mahdollisuuden läpäistä ja tulkita koreografin mielenmaisemia sisältä käsin. Teoksessa tanssijan tehtävänä on elää näkyväksi teoksen koreografinen kudos, josta rakentuu koreografi Anniina Kumpunimen ja valosuunnittelija Tero Koiviston yhdessä visioiman Viritetyn maailma. Tanssijoiden fyysisen esityksen kautta purkautumattomina tunnetiloina näyttäytyvät mm. into, vimma, raivo, sihinä ja punk.

Kun parhaillaan Tanssiteatteri MD:n ohjelmistossa pyörivän teoksen ensi-ilta Hällä-näyttämöllä on koettu ja tekijät ovat kohdanneet ensimmäisen yleisönsä alkaa esiintyjille uusi vaihe; teoksen ja esiintymisen syventyminen nyt esitys esitykseltä. Yleisön mielipiteet ensi-illasta olivat innostuneita ja yllättyneitä, me tanssijat halusimme myös esittää kysymyksiä koreografille teoksen osista joista emme tekoprosessin aikana ole ehtineet kysymään.

 

Kuva: Ari Ijäs

Kymmenen kysymystä tanssijoilta koreografille:

 

 

Outi: Olin yllättynyt että alussa antamistasi liiketehtävistä syntyi niin nopeasti valmista koreografiaa.  Miten valmis kuva sinulla oli kokonaisteoksesta kun aloitimme harjoitukset?

Anniina: Olen ehkä itsekin siitä hieman yllättynyt miten kivuttomasti teos tuli valmiiksi. Teoksen pitkä ennakkosuunnittelu varmasti vaikutti siihen. Tärkeimpänä lähtökohtana koreografialle on ollut Hällä-näyttämön tila ja pohjatyönä toimi teatterissa viime kesänä tekemäni improvisaatio, jolloin löysin tanssimalla ne tilat ja tilanteet joita halusin teoksessa käyttää. Yhteistyö konseptin kehittelyssä valosuunnittelija Tero Koiviston kanssa antoi myös konkreettista suuntaa teoksen sisällölle jo varhaisessa vaiheessa. Löytö tilan käyttämisestä lähtökohtana kokonaiskoreografialle on ollut minulle tärkeää ja tällä hetkellä minulla on vahva tunne metodista työskennellä tilan kautta. Myös äänimaailman rikottu luonne, josta Eero Niemi loi taitavasti kokonaisuuden, oli toiveissa jo ennakkosuunnittelun alussa.

Outi: Onko sinulla joitakin esikuvia teokselle?

Anniina: Minä olen oikeastaan ihan hirveän kriittinen sen suhteen että käyttäisin koreografioissani elementtejä joita tunnistan muista teoksista. Mutta kokemuksen karttuessa olen myös hyväksynyt että näkemäni vaikutteet joka tapauksessa suodattuvat lävitseni eivätkä siirry teoksiin suoraan. Joka tapauksessa olen omaperäisyyden tavoittelun kannalla. Minuun suuren vaikutuksen tehneitä koreografioita ovat vuosien varrella olleet muiden muassa Marjo Hämäläisen Huoneita, Sanna Kekäläisen Autuaiden lauluja, Kirsi Monnin 10 000 oliota, Marie Chouinardin sooloteokset, Anne Teresa De Keersmaekerin Once, Anouk van Dijkin Stau sekä tietysti kaikki teokset, joissa itse olen tanssinut.

Terhi: Miten kiinteässä ryhmässä vierailevien tanssijoiden kanssa työskentely vaikutti ryhmään ja työskentelyysi?

Anniina: Vaikutus ryhmään oli hyvä ja tilanne vierailulle oli otollinen sillä ryhmä on muutenkin saamassa joukkoonsa uusia tanssijoita eli ilmapiiri oli valmiiksi avoin uusille tulokkaille. Tuntuu että kävi hyvä tuuri sen suhteen että ryhmässä vierailevat tanssijat suhtautuivat työhön teoksessa niin innolla ja heittäytyen.

Terhi: Miten ennen esitystä arpomalla vaihtuvat tanssijoiden roolit sinusta lopulta toimivat, oletko tyytyväinen tähän sattumatekniikkaan?

Anniina: Hyvin. Roolien arpominen pitää mielestäni esityksen elävänä teille tanssijoille.

Outi: Olet antanut aika vapaat kädet tanssijalle ilmeiden vaihtuvuuteen ja lavalla olemiseen, onko tälle jokin erityinen syy?

Anniina: Ohjeistuksena oli pitää kasvot ja tunteet elävänä. Mielikuvana tuuli joka puhaltaa koko ajan eri suunnista. Tunnetilojen ja ilmeiden vaihtuvuus mukailee tuota ajatusta. Tavoittelen lukkiutumatonta lavalla olemista ja ilmettä.

Suvi: Mistä ideat lavastuksen rosoiseen epälavastusmaisuuteen syntyivät?

Anniina: Lähtökohtana lavastuksessa toimi vallattujen talojen ja tilojen estetiikka. Konseptia suunnitellessa innoitteena toimi urbaani kaupunkivisualisuus, tilojen muunnettu käyttö sekä julkisivujen ja rakenteiden peitetyt kääntöpuolet. Putket, piuhat ja rosoiset pinnat haluttiin näyttää ja nostaa osaksi lavastuksen estetiikkaa.

Suvi: Miten videoteoksessa esittämäni traaginen Scarlet hahmo syntyi?

Olen aina rakastanut vanhoja elokuvia ja elokuvatähtiä. Traagisuus on kaunista kuvassa. Se kuvastaa myös omalta osaltaan kaupunkielämän kääntöpuolen todellisuutta, siellä piilevää yksinäisyyttä ja pahoinvointia.

Mari ja Outi: Miten kriitikon kirjoittama arvostelu vaikuttaa sinuun?

Anniina: Yleisön vastaanotettua teoksen ensi-illan ja annettua runsaasti innostunutta ja vaikuttunutta palautetta ja tässä tapauksessa kriitikon ollessa vähemmän innostunut ehkä lähinnä huolestuttaa se osaako yleisö nähdä kriitikon mielipiteen ohi.

Outi: Oletko tyytyväinen teokseen?

Anniina: Valtavan tyytyväinen. Yleisön reaktioista erityisesti se, että teos saa yleisön nauramaan on hienoa. Olen myös iloinen että katsomoon tanssivat tanssijat koettiin positiivisesti kuten toivoinkin, eikä yleisö kokenut itseään uhatuksi.

Outi: Mikä voisi olla koreografin utopia tanssijalle? Siis jos tanssija voisi tehdä mitä vain? 

Anniina: Koreografina realismi ja tavallinen oleminen kiinnostaa minua niin paljon että äkkiseltään tämä kysymys tuntuu hieman vieraalta. Jos kaikki olisi mahdollista niin hienoa olisi tanssijan mahdollisuus lentää pidemmälle. Kurotukset ja lentämiset voisivat olla metrien pituisia.

 


Outi Yli-Viikari

 

on Tampereella asuva media- ja tanssitaiteilija.