Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


19.08.2008   |   Mia Kivinen

Valon varjolla, Täydenkuun tanssit 2008

Valon  <br />  varjolla Valosuunnittelija Mia Kivisen huomioita Täydenkuun tansseilta 2008.




Sincerely Yours
Valosuunnittelu: Stefano Stacchini
Äänisuunnittelu: Antonino Chiaramonte
Pukusuunnittelu: Gjøril Bjercke Sæther
Koreografia ja lavastus: Francesco Scavetta ja Sanna Myllylahti

Moving
Valosuunnittelu: Ainu Palmu
Äänisuunnittelu: Mikael Eriksson
Kuva: Anna Cadia
Koreografia: Heli Meklin
Esiintyjät: Anna Cadia, Ville Oinonen, Vera Tegelman

Second Hand Shop – Toisen käden kauppa
Visualisointi: Matti Jykylä
Musiikki: Godspeedyou! Black Emperor, Blind Willie Johnson, Tom Waits, Grant Clarke & James F. Hanley
Koreografia: Virva Talonen
Tanssi: Sofia Karlsson, Esete Sutinen, Vera Tegelman

Jossain on jotain
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Monika Hartl
Koreografia: Eeva Muilu
Esiintyjät: Eila Hämäläinen, Kielo Kankkunen, Leila Kourkia, Mikko Makkonen, Liisa Saarikoski, Irja-Leena Suhonen

7 veljestä
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Äänisuunnittelu: Antti Nykyri
Sovitus ja ohjaus: Vesa Tapio Valo
Koreografia: Samuli Nordberg
Sävellys: Iiro Ollila
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Esiintyjät: Antti Timonen, Panu Hietalahti, Antti Seppänen, Osku Haavisto, Sampo Kerola, Antti Jaakola, Veli Lehtovaara, Anne Melender, Salla Korja-Paloniemi, Hanna Korhonen, Maria Wolska, Langry, Pauliina Räsänen, Viatcheslav (Slava) Volkov

Accumulated Layout & Duo
Kaikki: Hiroaki Umeda

Lone Epic
Valosuunnittelu: Lucie Bazzo
Pukusuunnittelu: Anne-Marie Veevaete
Äänisuunnittelu: Owen Belton, Diane Labrosse
Musiikki: otteita Bernard Herrmannin musiikista Citizen Kane
Koreografia: Crystal Pite
Tanssija: Louise Lecavalier

Lula and the Sailor (Duetto teoksesta Cobalt rouge)
Valosuunnittelu: Jean Philippe Trépanier
Puvut: Yso, Dubuc
Alkuperäinen musiikki: Yannick Rieu
Koreografia: Tedd Robinson
Tanssija: Louise Lecavalier, Éric Beauchesne

“I” IS MEMORY
Valosuunnittelu: Jean Philippe Trépanier
Alkuperäinen musiikki: Laurent Maslé
Koreografia: Benoît Lachambre
Tanssija: Louise Lecavalier


 

IHAN VAAN YLEISVALOA JA LEGENDA TIKKUGOBOISSA

Täydenkuun tanssit – valosuunnittelija muistelee.

Leutoa Näkyvyyttä

Vaikka Vaikka Sincerely Yours -esityksen lavastus on merkitty Francesco Scavetan ja Sanna Myllylahden nimiin, on äänisuunnittelija Antonino Chiaramonte siitä vähintään yhtä suuressa vastuussa. Miimisesti paiskottavat ovet, rikkoutuvat lasit, naapurista tulvivan musiikin vaimentava peitto ja ihmisten päälle romahtava seinä ovat enemmän kuulo- kuin näköaistin varassa.

Materiaalinen lavastus on vessanpönttöä ja mikkitelinettä myöten pakkauspahvinen. Paikallisväriä tuovat mukaan ujutetut Karhun, Pentikin ja Lapin kullan laatikot. Ainoa peittämätön kaluste on sohva, joka lienee ehtinyt esiintyä jo monessa lähiölavastuksessa tätäkin ennen.

Stefano Stacchinin valosuunnitelma jakaa lavastuksen kulahtaneen tyylin. Se perustuu epätasaiseen ja valkoisen eri sävyjä yhdistelevään yleisvaloon, jota muutama tilan eri huoneiksi jakava valoneliö rytmittää. Parista nopeasta leikkauksesta huolimatta dynamiikka on tasainen ja vaihtelut pieniä; miltei koko ajan näyttämöllä lilluva yleisvalon pohja syö yksittäisten spesiaalien dramatiikkaa. Kiinnostavimmillaan valo on silloin, kun elementit vähenevät: erityisen kaunis on kohtaus, jossa kolme selkeää valoneliötä hehkuu tilaan lämmintä kultaa, jota ikkunan takaa hohtava sinisyys korostaa.

Ihan vaan yleisvaloa

Yleisvalon teema venyy äärirajoille Ainu Palmun Moving-koreografiaan suunnittelemissa valoissa. Valkoinen näyttämö on kokonaan valaistu yleisön sisääntulosta lopun monitorien vaatimaan hämäryyteen asti. Muutokset tapahtuvat kylmän ja lämpimän valkoisen vaihteluissa ja kirkkaudessa: juuri kun tuntuu siltä, että nyt on lyhdyt täysillä, niin jostain vielä löytyy muutama kilowatti. Jos oikein pinnistelee, voi loppua kohden havaita lievää valon keskitystä ruukkukasveihin, mutta muuten Palmu pysyy yleisvaloruodussa, jota vain muutama tarkoin harkittu nopea muutos leikkaa.

Matti Jykylä on karsinut yleisvalostaan varsinaiset sävyelementitkin – Second Hand Shopin suunnitelma perustuu pitkälti yhden valotilanteen intensiteetin muutokseen, jonka mukana muuttuu myös valon lämpötila. Pula-aikainen näyttämökuva kierrätysvaatteineen ei näyttävämpää valotulitusta kaipaakaan – taskulämmin kellerrys bluespohjaisen musiikin saattelemana vie tunnelman sutjakkaasti syvän etelän suomaille.

Jossain on jotain -esityksessä valkoinen yleisvalo muuttuu Heikki Paasosen käsittelyssä näyttämöllisemmäksi. Valosuuntia on useita ja toisistaan selkeästi eroavia tilanteita peräti kaksi. Vaikka koko näyttämölle riittää tasaiselta näyttävää valoa, on kokonaistilanteen sisällä erilaisia minitilanteita: ihmiset ovat erilaisessa valossa sijainnistaan riippuen. Jos Palmun ja Jykylän valot olivat pehmeitä, on Paasosella plastisempi ote: suunnat ovat jyrkempiä ja varjojakin näkyy.

Esityksen alkupuolta hallitsee kirkkaus, näkyvyys ja alttarinkin mieleen tuovat edestä valaistut valkoiset pressut, jotka ottavat tehokkaasti tilan käyttöön myös vertikaalisuunnassa. Esityksen puolivälin jälkeen pressujen taakse syttyvät hehkulamput ja tähän asti tujakan tukeva pressu muuttuu läpikuultavaksi, taitteensa ja ryppynsä paljastaen. Tila muuttuu hämärämmäksi ja hauraammaksi: ihmiset ääriviivoina piirtävä sivuvalo tuo mieleen auringonlaskun. Valot palaavat vielä kirkkaiksi lopun discokohtaukseen ja suorilta jaloilta ilman turhaa loppupimennystä suoritettuihin kiitoksiin.

JOTAIN IHAN MUUTA

Yleisvalon käytölle näyttämöllä on useita syitä: joko ei ole ehditty tai viitsitty tehdä muuta, osattu tehdä muuta, uskallettu tehdä muuta – tai sitten esitys vaatii sitä. Kaikissa näissä esityksissä syy on epäilemättä viimeinen. Hyvin tehty, kirkas, ilmava perusvalotilanne on usein tyylikäs ja perusteltu ratkaisu. Parhaimmillaan ihan vaan yleisvalo saattaa olla euforinen kokemus.

Kolmen perättäisen yleisvalollisen esityksen jälkeen tunsin kuitenkin yhtäkkistä ja pakottavaa tarvetta piehtaroida värikalvokasassa. Onneksi Seitsemän veljeksen valosuunnittelija Teemu Nurmelin oli tehnyt sen puolestani ja vältyin mahdolliselta nololta tilanteelta filtterivarastossa.

Yksinkertaista ja hämäävästi yksinkertaiselta näyttävää

Koreografi/tanssija/äänisuunnittelija/valosuunnittelija Hiroaki Umedan Duossa videotykkiä käytetään sekä ainoana valonlähteenä että perinteisempään projisointitarkoitukseen. Idea on yksinkertainen: toisessa valoruudussa tanssii Umeda itse, toisessa hänen kuvansa – toistuen, pätkien ja hileiksi hajoten. Video-Umeda on taiten leikelty, mutta silti tai siitä johtuen esitys tuntuu osittain efektiohjelman trailerilta.

Pidän kovasti valojen ajamisesta, mutta Umedan Accumulated Layoutin nanosekunnintarkat vaihdot saavat minut näkemään painajaisia. Onneksi niistä ei joudu vastaamaan ihminen vaan tietokone – tässä esityksissä freejazzinomaiselle valofiilistelylle ei ole sijaa. Valo näyttää yksinkertaiselta: lattiassa on neliö. Yksinkertaisuus on vain pintaa sillä eri suunnista valonsa saavan jämptin neliön toteuttamiseen tarvitaan pitkälti toistakymmentä heitintä eri kulmista, ja niiden suuntaaminen samaan pisteeseen antaa todellisia syitä painajaisiin. Olen edelleen onnellinen, ettei se ollut minun vastuullani.

Mukayksinkertaisella setillä käytetään valon eri suuntia, tasoja, vaihtojen nopeuksia ja rytmiä hengästyttävän tarkassa ajoituksessa musiikin ja liikkeen kanssa. Valosuunnitelma toimii sekä demonstraationa valon ominaisuuksista että erottamattomana osana kokonaistaideteosta – kuiva tapa sanoa, että ne olivat loistavat. Valossa on selkeä idea, jota Umeda ei lähde rönsyttämään vaan käyttää varmalla kädellä ja loistavalla dynamiikalla, mutta spektaakkeliin sortumatta. Olen vaikutettu.

Legenda tikkugoboissa

Louise Lecavalierin kolmen esityksen illan ensimmäinen, Lone Epic, kulkee valoillaan perinteisempää polkua. Lucie Bazzo luottaa kalseisiin sävyihin, tikkukasamaisiin goboihin ja takavaloon, joka yhdistettynä Lecavalierin vaikuttavaan hiuspehkoon ja Herrimanin nostattavaan musiikkiin puristaa kananlihaa pintaan tehokkaasti. Paljon suuntaustyötä vaatinut pikkuherkku on nuottitelineisiin tarkasti suunnatut neliöt, jotka jäävät todennäköisesti yksityiskohtina huomaamatta, mutta tekevät valotilanteesta kokonaisuutena tyylikkään huolitellun. Persoonallista otetta edustavat myös pienten alavalospottien rivistö, jossa heittimet syttyvät esiintyjän liikettä seuraten.

Lula and the sailorin yksinkertaisessa valosuunnitelmassa valkoinen tanssimattoneliö on valaistu keltaisella, josta minä keltainen valo -aversion jääväämänä en sano mitään vaan lainaan kollegaa: väri on raikas. Lisäksi maton nurkissa on viileät spotit, jotka toimivat sekä kohdevaloina että esteettisinä osina näyttämökuvaa. Näiden elementtien kirkkautta ja tasapainoa muuttelemalla valosuunnittelija Jean Philippe Trépanier muuttaa tilan luonnetta lähes huomaamatta. Valon rauhallisuus on hyvä kontrasti liikkeen säpsähtelevyyteen.

”I” is memory jakoi mielipiteitä toistoon perustuvalla musiikilla (Laurent Maslé). Itse olen taipuvainen pitämään sitä miellyttävän hypnoottisena, mutta jotkut kollegoista toivoivat säveltäjän joutuvan teilipyörään ja sikotautiin, mielellään samaan aikaan. Valollisesti esitys alkoi selkeästi, savussa dramaattisesti piirtyvällä kohdevalolla, mutta Jean Philippe Trépanierin ote herpaantui keskivaiheilla. Lamppuja oli päällä vähän siellä sun täällä, eikä yhteensopivuus ollut aivan taattu tai funktio ihan selvillä. Loppua kohden tilanteet taas selkeytyivät.

Festivaalitilanteessa olen taivuttelematta valmis syyttämään valon epämääräisyydestä ”teknisiä ongelmia” tuota epämääräistä yleiskäsitettä joka pitää sisällään kaikki mahdolliset nopean aikataulun ja esityksen siirron aiheuttamat haasteet, sisältäen lentojen myöhästelyn, muhkuraiset patjat, vauhdissa tehdyt väärät valinnat ja – etenkin – huonon kahvin.

Mia Kivinen