Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


19.03.2014   |   Liisa Vihmanen

Glims & Gloms, viisitoista vuotta Espoolaista tanssiteatteria

Tuomo ja Simo, Simo ja Tuomo. Tanssiteatteri Glims & Gloms on ollut viisitoista vuotta kahden miehen taiteellinen koti. Glims & Gloms on toki enemmän kuin perustajansa, mutta henkilöityy heihin voimakkaasti.

Tuomo Railo ja Simo Heiskanen ovat tuttu parivaljakko, joka tanssiteatterin lisäksi on lähtenyt rohkeasti mukaan myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tai hetkinen. Kelataanpa takaisinpäin. Tuomo ja Simo eivät ole mikään kaksipäinen hirviö, jolla on neljä jalkaa mutta vain yksi ruumis. Tuomo ja Simo eivät ole toistensa klooneja. He ovat oikeasti kaksi hyvin erilaista ja omaäänista taitelijaa ja persoonaa siitä huolimatta, että jakavat työn lisäksi myös yhteisen arjen.

Tuomo on se, joka useimmiten edustaa Glims & Glomsia julkisuudessa. Tanssin lisäksi Tuomo maalaa tauluja ja on heistä se yhteiskunnallisesti aktiivisempi osapuoli. Siksi usein Glims  & Glomsin äänenä onkin kuultu Tuomon ääni. Vaan entäpä Simo, se nuorempi ja vaaleampi ja glimsglomsilainen?

Tapasin Simon ensimmäisen kerran 80-luvulla tanssivana avustajana Kansallisteatterin lastennäytelmässä Lintu Sininen, johon Marjo Kuusela oli tehnyt koreografian. Simo oli nuori mies, selvästi lahjakas ja innostunut taiteesta. Lintu Sinisen jälkeen Heiskanen seurasi Kuuselaa Helsingin Kaupunginteatteriin, jonne oli tulossa musikaali My Fair Lady. Pian Simo pyrki Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen linjalle ja pääsi. Niin lähti kehittymään tanssija ja esiintyjä Simo Heiskanen. Mutta mitä tapahtui sitä ennen?

Simo Heiskanen kasvoi Hämeenlinnassa ja kilpaili 17 vuotiaaksi saakka murtomaahiihdossa. Hänen bravuureitaan olivat viestihiihdot, joissa kilpailuvietti nousi korkeimmalle ja tulokset sen myötä. Samaa tunnetta Heiskanen ei tavoittanut yksilösuorituksissa puurtaessaan Hopeasompa-kisoissa pitkin latuja. Kun hiihtäminen jäi, Heiskanen muistaa käyneensä etsimässä hämeenlinnalaista kilpatanssikerhoa, mutta ei koskaan löytänyt oikeaa ovea. Jo kauan sitä ennen hän oli löytänyt tanhut ja oli ehtinyt touhuta kansantanssin parissa muutaman vuoden. Sitten mukaan tulivat jazztanssi ja omat koreografiat kavereiden kanssa. Kiinnostus tanssiin oli syttynyt.

Simo Heiskanen kabareessaan Nom de Plume. Kuva: Ilpo Vainionpää.

Simo Heiskanen kabareessaan Nom de Plume. Kuva: Ilpo Vainionpää.

Tuomo Railoon Heiskanen tutustui Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 1990. Ystävyys muuttui nopeasti seurusteluksi ja ensimmäinen yhteinen duetto Kukka nähtiin Stoassa vuonna 1993. Siihen aikaan Heiskanen opiskeli Teatterikorkeakoulussa ja balettikoulusta valmistunut Tuomo Railo oli ehtinyt olla jo muutaman vuoden kiinnityksellä Kansallisoopperassa. ”Tuomo varmaan katsoi että mä olin siinä vaiheessa jo tarpeeksi kehittynyt, että se lähti tekemään mun kanssa duettoa”, sanoo Heiskanen.

Heiskanen muistelee, että alkuaikojen esityksiä tehdessä he olivat kuin pienet lapset, ”mietittiin lähinnä sitä, mikä olisi kivaa.” Kukassa he olivat astronautteja, jotka laskeutuivat alas katosta. Roolien lisäksi teoksiin alkoi tulla mukaan komiikkaa. Lopulta Stoan tuottaja havahtui siihen, että tanssiesitykset sopisivat hyvin myös koko perheelle. Niin saivat alkunsa Tuomon ja Simon koko perheelle tarkoitetut tanssiesitykset, täysin suunnittelematta, kuin vahingossa.

Glims & Gloms sai alkunsa Heiskasen ja Railon kyllästyttyä hakemaan jokaiselle tuotannolle erikseen tukea. He miettivät, toisiko pysyvä rakenne jatkuvuutta ja turvaa. Samalla ensi-illat keskitettäisiin yhteen ja samaan paikkaan. Miehet marssivat ideansa kanssa Espoon kulttuuritoimen johtaja Hannele Krohnin työhuoneeseen. Krohnin kanssa heillä oli jo valmiiksi sovittuna esitys Espoon kulttuurikeskuksen Louhisaliin, joten sen pohjalta olisi ollut helppo jatkaa eteenpäin. Ja niin kävi, että jo seuraavana vuonna Espoon ensimmäinen Tanssiteatteri Glims & Gloms pääsi kaupungin vakituisen tuen piiriin.

Tuki, vaikka ei aina olekaan taannut Heiskaselle ja Railolle jatkuvaa kuukausipalkkaa, on ollut elimellisen tärkeä, jotta toiminta on voinut jatkua kaikki nämä 15 vuotta. Viime vuodesta lähtien Glims & Gloms on kuulunut teattereiden valtionosuuslain piiriin ja saa sen lisäksi harkinnanvaraista kiertuetukea. Heiskanen kertoi, että vielä vuonna 2008 ja 2009 tanssiteatterin saama rahallinen tuki riitti noin kymmenen kuukauden palkkaan. Voi vain ihmetellä, miksi tuki on mitoitettu niin, että säännöllistä ja pitkäjänteistä kulttuurityötä tekevät ammattiryhmät eivät saa sillä kasaan edes vuoden ansioita. Louhisalin valikoituminen Glims & Glomsin kotinäyttämöksi sopi hyvin yhteen sen kanssa, että Heiskasen ja Railon ohjelmistossa tärkeällä paikalla ovat olleet koko perheelle suunnatut tanssiteatteriesitykset.

Simo Heiskasen kabaree Nom de Plume. Kuva: Ilpo Vainionpää.

Simo Heiskasen kabaree Nom de Plume. Kuva: Ilpo Vainionpää.

Työnjako yhteisessä teatterissa on ollut alusta alkaen selkeä. Heti ensimmäisistä teoksista lähtien oli selvää, että vain toinen voi olla koreografi ja toinen tanssija. Molemmat eivät voi huseerata samoissa rooleissa yhdessä ja samassa teoksessa. ”Kun tehtiin ensimmäistä duettoa, harjoitusten käynnistyminen vaati melkein poikkeuksetta kunnon huutotappelun”, kertoo Heiskanen. Muutoin he kyllä pystyvät esittelemään toisilleen puolivalmiita töitä ja ottamaan toisiltaan palautetta vastaan. Vuoden 2006 jälkeen Heiskanen ja Railo eivät ole tanssineet toistensa produktioissa, poikkeuksena syksyllä 2013 valmistunut Aikojen lopun kvartetto, jossa Heiskanen oli tanssijana Railon teoksessa.

Glims & Glomsin juhlavuoden aloitti Simo Heiskasen ja Mari Kätkän kabaree-ilta Nom de Plume. Heiskanen sanoo, että kabaree on aina ollut hänen sydäntään lähellä ja että hän on halunnut kokeilla siipiään laulavana esiintyjänä. Kabaree poikkeaa tyylillisesti paljon Glims & Glomsin perinteisestä ohjelmistosta, mutta toisaalta, mikään paheellinen showkaan se ei ole. Heiskanen näkee kabareessa myös monia yhtymäkohtia aikaisempiin produktioihinsa. Kun hän esittää Simon Siivoomoa karussa jumppasalissa monisatapäisen koululuokan edessä, joutuu samalla tavalla lähikontaktiin yleisönsä kanssa kuin kabareessa. Silloin on parasta olla mielenkiintoinen, jotta saa kännykät ja facebookit pysymään suljettuina.

Kabareessa Heiskanen laulaa mm. Jacques Breliä, Kurt Weillia ja Friedrich Hollaenderia, jotka ovat jo pitkään soineet hänen levylautasellaan. Heiskanen soitti nuorena pianoa ja oboeta ja on usein vastannut teostensa musiikista, äänisuunnittelusta ja laulujen sanoituksista. Musiikki on hänelle tuttu elementti. Siksi hän ei epäröinyt ottaa ohjelmistoonsa klassikoita, joista musiikkimaailma tarjoaa jo valmiiksi huikeita tulkintoja. Simo Heiskanen on käynyt kuuden vuoden ajan laulutunneilla Mari Kätkän opissa ja yhteistyö toimikin hyvin. Se, että Heiskanen ei liiemmin tanssi kabareessa, oli tietoinen päätös. Oli aika tehdä loikka musiikin pariin.

Simo Heiskanen kabareessaan Nom de Plume. Kuva: Ilpo Vainionpää.

Simo Heiskanen kabareessaan Nom de Plume. Kuva: Ilpo Vainionpää.

Syyskuussa Louhisaliin valmistuu papulaBOX, koko perheen tanssiesitys. Se on liikettä ja komiikkaa yhdistävä esitys, mutta ilman kertovaa tarinaa. Heiskasen kevät menee pitkälti teoksen valmistelussa.

Mutta nyt on aika kohottaa malja Glims & Glomsille! Kiitos näistä viidestätoista vuodesta.

Liisa Vihmanen

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.