Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


26.03.2014   |   Veera Lamberg

Writing Movement -hankkeen Liikekieli.comin toteuttaman osuuden päätöstunnelmia

Liikekieli.comin osuus Suomessa toteutetusta tanssista kirjoittamiseen keskittyvästä yhteispohjoismaisesta ja -baltialaisesta Writing Movement -hankkeesta on saatu päätökseen. Hanke toteutettiin Suomessa kolmiosaisena.

Koko vuoden 2013 ajalle levittäytyi kahdeksalle Suomen nykytanssifestivaalille jalkautunut paneelikeskustelujen sarja, jossa pohdittiin kriittisesti tanssin ja kirjoittamisen suhdetta ja nykytilaa Suomessa. Asiantuntija-alustuksilla pohjustetut keskustelut keräsivät vaihtelevasti kuulijoita aiheesta ja paikkakunnasta riippuen.

Marraskuussa 2013 pidettiin hankkeen kansainväliseen toimintaan tarkoitetun avustuksen tuella kaikille avoin, tanssin ja kirjoittamisen suhteeseen keskittynyt seminaaripäivä. Teatterikorkeakoulussa pidetyn seminaarin puhujina olivat kriitikko Ott Karulin Virosta, koreografi Moa Sahlin ja runoilija Sara Hallström Ruotsista sekä teoksissaan paljon tekstiä käyttävä norjalainen koreografi Alan Lucien Øyen.

Hankkeen kolmas osa oli tanssitaiteilijoille ja tanssin ammattikirjoittajille suunnattu kirjoitustyöpaja. Syyskuussa alkaneeseen, kuukausittain kokoontuneeseen toimittaja Raisa Rauhamaan ohjaamaan työpajaan osallistui yhteensä 12 tanssitaiteilijaa ja kirjoittajaa. Työpajassa syntyneitä tekstejä on luettavissa Liikekieli.comin nettisivuilla.

Kirjoitustyöpaja tahtoo jatkoa

Kirjoitustyöpajan päättymistä juhlistettiin tammikuun 2014 lopussa Helsingissä illanvietolla. Juhlatila Stidilässä pidetty ilta sujui viimeisten kirjoitustehtävien pienryhmissä purkamisen, henkilökohtaisten palautteiden sekä hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Yhteinen kokemus työpajan osallistujilla sekä sitä vetäneellä Raisa Rauhamaalla oli, että ryhmä haluaa jatkaa tanssista kirjoittamisen parissa tästä eteenpäinkin tavalla tai toisella.

Moni osallistuja oli ryhmätapaamisten lisäksi kokenut työpajan aikana työparin kanssa työskentelyn – tekstien kommentoinnin ja tekstintuottamisen työprosessin dialogisen jakamisen kullanarvoiseksi ja ainutlaatuiseksi. Muutama pari oli jo sopinut, että jatkaa yhdessä työskentelyä tanssin ja tekstin parissa tästä eteenpäinkin.

Kirjoitustyöpajan kokoontuminen. Kuva: Veera Lamberg.

Kirjoitustyöpajan kokoontuminen. Kuva: Veera Lamberg.

Liikekieli.com keräsi kirjoitustyöpajan osallistujilta palautetta. Työpajan monipuolista sisältöä ja etenkin puhujavieraita kiiteltiin. Osallistujat kokivat saaneensa työpajasta avointa palautetta ja rakentavaa kritiikkiä omille teksteilleen sekä kiinnostavaa keskustelua ja uusia näkökulmia tanssista kirjoittamiseen.

Moni koki hyväksi sen, että työpajan loppua kohden osallistujat jaettiin kirjoitustehtävien kommentointia varten vielä pienempiin ryhmiin, jolloin palautetta oli mahdollisuus antaa ja saada keskitetymmin ja paneutuneemmin. Työpajakertojen sisällöistä etenkin tanssikritiikki herätti voimakkaita ajatuksia ja mielipiteitä, jopa siinä määrin, että sen paikkaa kirjoitustyöpajan ensimmäisen kerran teemana kyseenalaistettiin.

Hienoa osallistujille oli ollut tunnistaa lupa kirjoittaa mielipiteitään auki tekstissään, johon työpajan aikana myös monesti kannustettiin. Kirjoitustyöpaja oli myös havahduttanut pohtimaan asiatekstin, narratiivin ja omakohtaisen äänen käytön suhdetta tekstin laatimisessa.

Liikekieli.com selvittää, missä muodossa kirjoitustyöpajan käytäntö voisi itsenäisesti jatkua Writing Movement -hankkeen päätyttyä. Tavoite on kokoontua ryhmätapaamiseen Helsingissä ainakin muutaman kerran vuodessa.

Writing Movement -hanke on osa Kedja-hanketta. Liikekieli.comin koordinoimaa osuutta hankkeesta rahoittivat EU:n kulttuuriohjelma, Kulturkontakt Nord, Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen Edistämiskeskus. Writing Movement -hanke jatkuu vielä Kedja Encounterissa Maarianhaminassa elokuussa 2014. Siellä tapahtuvaa Writing Movement -osuutta koordinoi Tanssin Tiedotuskeskus.

Jenni Sainio

Kirjoittaja on Writing Movement -hankekoordinaattori yhdessä Liikekieli.comin päätoimittaja Veera Lambergin kanssa.

°°°

Lue Liikekieli.comin toteuttaman Kedja Writing Movement -hankkeen koko raportti tästä:

WritingMovement_Raportti_Valmis17.3.2014