Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


23.07.2008   |   Olli Ahlroos

My Imaginary friend is with me (Karttunen), Täydenkuun Tanssit 2008

Olli Ahlroos: Jyrki Karttusen teos My Imaginary Friend is With Me o­n teos taiteen mahdottomuudesta tai vähintäänkin taiteen vastuullisuuden ja merkityksellisyyden mielettömästä vaikeudesta omassa ajassamme. Kyse o­n siis kriisiteoksesta, taiteellisesta kriisistä enneminkin kuin prosessista, jonka lopputulos olisi helposti hahmotettavissa teokseksi missään perinteisessä mielessä.




Jyrki Karttunen: My Imaginary Friend is With Me

Koreografia ja tanssi: Jyrki Karttunen
Frendit: Joona Halonen, Sari Lakso, Tuovi Rantanen
Hahmojen suunnittelu: Marko Mäkinen, Karoliina Koiso-Kanttila, Jyrki Karttunen
Hahmojen valmistus: Pipsa Keski-Hakuni, Karoliina Nikitin, Anne Mikkilä, Anna Pelto, Salla Sokkinen
Laulujen sävellys ja sovitus: Maija Ruuskanen
Äänisuunnittelu: Jukka Huitila, Jyrki Karttunen, Maija Ruuskanen
Valot ja lavastus: Jukka Huitila
Puvustus: Karoliina Koiso- Kanttila
Kuvat ja grafiikka: Marko Mäkinen

Täydenkuun tanssit – festivaali, Pyhäsalmi, VPK-teatteri, 23.7.2008


 

Taiteellisesta rehellisyydestä ja ystävistä

Jyrki Karttusen teos My Imaginary Friend is With Me on teos taiteen mahdottomuudesta tai vähintäänkin taiteen vastuullisuuden ja merkityksellisyyden mielettömästä vaikeudesta omassa ajassamme. Kyse on siis kriisiteoksesta, taiteellisesta kriisistä enneminkin kuin prosessista, jonka lopputulos olisi helposti hahmotettavissa teokseksi missään perinteisessä mielessä. En tiedä olisiko metateos käyttökelpoinen termi? Joka tapauksessa taide on siinä mielessä hauskaa, että jos on mahdollista olla jotain sellaista kuin metataide, se on kuitenkin taidetta sekin.

Miksi sitten tehdä tanssia maailmassa jossa syitä ja paineita paljon suoremmalle ja selkeämmälle toiminnalle ”maailman parantamiseksi” on koko ajan enemmän ja enemmän. Karttunen uhraa teoksessaan otteita omasta tuotannostaan tälle kysymykselle. Mitä tämä on? Miksi minä teen tällaista? Eikö olisi jotain muuta jaettavaa ja tehtävää, jotain tärkeämpää kuin ”näppäriä liikefraaseja” tai ”kauniita liikkeitä kauniissa näyttämökuvissa” niin kuin Karttunen itse kysyy teoksessaan. Ilman tätä henkilökohtaista otetta kysymys ei ehkä erityisesti koskettaisi katsojaa mutta panemalla oman tuotantonsa alttiiksi ja itsensä taiteilijana panokseksi, kysymys koskettaa… myös katsojaa, ja voimalla.

Kysymys saa Karttusen teoksessa lohdullisen vastauksen, joka ennen kaikkea muistuttaa poliittisen laajasta merkityskentästä. Se on tärkeää, tokaisee Karttunen, että me olemme täällä ja tämä tapahtuu ”nyt… nyt… ja vielä nytkin”. Teos – oli se mikä tahansa – muodostaa aina uuden, hetkellisen ja paikallisen yhteisön ympärilleen. Jo se on poliittinen teko. Vielä enemmän se on poliittinen teko, jos teos onnistuu avartamaan, avaamaan, luomaan tai nyrjäyttämään tämän hetkellisen yhteisön näkökulmaa siihen, mitä me ihmiset oikein täällä – teostapahtuman ulkopuolella – omassa elinpirissämme teemme ja ajattelemme, mitä emme tee ja emme ajattele. Tässä mielessä taide on tärkeä poliittinen voima ja teos tärkeä poliittinen teko ja tapahtuma, väistämättä. Ja juuri tästä syystä on tärkeää, että joku tanssii ja omistaa melkeinpä koko elämänsä sille.

Tässä Karttusen teos onnistuu oikein hyvin. Kokeneen tekijän taiteellisenkriisin opetus on ennen muuta taiteellisen rehellisyyden ensiarvoisen tärkeä asema muun ammattitaidon rinnalla.

Olli Ahlroos