Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


15.07.2008   |   Anne Makkonen

Kelaa vähän (Brotherus) ja Brown (Hiekkaranta/Niemi), Helsinki 2008

Anne Makkonen: Tanssi on ilmainen lahja
Se, että olet tanssin ystävä, on lahja, joka vie sinut usein ainut- ja erityislaatuisten liike-, näkö-, kuulo, haju-, tunto-, ajattelu- ja olemiskokemusten äärelle. Ja välillä jopa ilmaiseksi. Todistin kahta tällaista tanssitapahtumaa alkukesän ensimmäisinä hellepäivinä.


Kelaa vähän -tanssiesitys
Koreografia: Hanna Brotherus
Musiikki ja äänisuunnittelu: Antti Ikonen
Teksti: Mikko Laine
Pukusuunnittelu ja puvut: Kruununhaan yläasteen kahdeksannen luokan taidepaja, opettajina Eeva Mussaari ja Annaleena Huhtaniska
Tanssijat: Elsa Brotherus, Saaga Kajan, Johannes Brotherus, Anttoni Ronkainen, Janica Kokkonen, Juha Pesonen, Mikko Laine, Emilia Kuru ja Tuuli Helle

Lasipalatsin aukio, Helsinki 5.6. 2008

Liikkuva tilateos Brown
Kokonaistoteutus: Anne Hiekkaranta ja Kaisa Niemi
Valokuvat, tekniikka ja käytännön apu: Lauri Päivölä
Ääninauhan tekninen toteutus: Jarkko Tuomisto

Laterna Magican Galleria, Helsinki 5.6. 2008

 


 

Tanssi on ilmainen lahja

Se, että olet tanssin ystävä, on lahja, joka vie sinut usein ainut- ja erityislaatuisten liike-, näkö-, kuulo, haju-, tunto-, ajattelu- ja olemiskokemusten äärelle. Ja välillä jopa ilmaiseksi. Todistin kahta tällaista tanssitapahtumaa alkukesän ensimmäisinä hellepäivinä.

Lasipalatsin pihalla rullasivat pyörätuoleilla ja jaloilla liikkuvat tanssijat Hanna Brotheruksen Cross Over -festivaalille tilauksena valmistamassa esityksessä Kelaa vähän. Sen inhimillinen koskettavuus syntyi yksinkertaisista kohtaamisista, katseista, liikkeistä sekä eri-ikäisistä, näköisistä, tavallisista ja poikkeavista ihmisistä. He tanssivat yhdessä meille. Nuori terve tyttö kallisti päänsä ja katsoi lintumaisesti pyörätuolin juurtunutta lempeäkasvoista vanhaa naista. Hän katsoi takaisin, enkä enää tiennyt kumpi oli vanha tai nuori, terve tai vammainen, kaunis tai ruma. Ja esityksen taustalla nuori mies puhui puhelimeen tietämättä, että katsoin myös häntä.

Kruunuhaassa, Rauhankatu 7:n kellarin mukulakivillä, hiekassa ja kalliolla asusti ja käyskenteli kaksi toisiaan säestävää Ruskeaa neitiä valkeissa vaatteissa. Kaisa Niemen ja Anne Hiekkarannan liikkuva tilateos Brown kirjagalleria Laterna Magicassa vei mukanaan aikaan ja muistiin. Se otti meidät osaksi itseään. Kyykötimme kivipenkeille kasatuilla lehtinipuilla yhdessä naruille ripustettujen lusikoiden ja lakanoiden, hyllylle asetettujen kahvikuppien ja katosta riippuvien vaatteiden kanssa. Maisemoiduimme mukaan tapahtumaa. Aika ja mennyt kerrostuivat meihin toisin kuin kirjoitettu historia. Barokkihameen alta paljastui pillipiipari, radion urheiluselostajan paatoksellinen ääni teki meistä suomalaisia ja suihkepullon veden elvyttämä kuihtunut puunoksa levitti tuoksuaan. Jos meillä ei ole muistia – mikään ei ole pysyvää tai sama voi toistua aina uudestaan – mutta me emme tiedä sitä.

Hanna Brotheruksen Kelaa vähän -tapahtuman lähtökohta lepää vahvasti realismissa. Hän ei rakenna teokselle omaa erillistä maailmaa, vaan tuo sen osaksi olemassa olevaa arkista kaupunkiympäristöä. Ihmiset, pyörätuolit, liikkeet ja tapahtumat ovat tässä ja nyt, ne tuovat välittömästi uuden lisän ja näkökulman yhteiseen inhimilliseen todellisuuteen. Realismin käsite laajenee, mitä kaikkea siihen voi kuuluakaan jos niin sallimme ja haluamme.

Tämä saman laajentamisen ajatuksen voi tavoittaa myös Kaisa Niemi ja Anne Hiekkarannan työstä, mutta toisella tavalla toteutettuna. Brown ei astu katsottavaksi ja koettavaksi osana tavanomaista olemista. Se tarjoaa vahvaa illuusiota, joka herkistää aistit ja ajatukset. Runollisen ajan, tilan, esineiden ja ihmisten toiminnan myötäeläminen on lepoa, jota voi nauttia vain rajatun määrän. Astuessasi ulos saatat katsoa ja ymmärtää itseäsi, toisia ja todellisuutta toisin.

Taiteen ja tanssin ymmärtäminen on merkityksien kokemista, mutta vain osan niistä onnistuu jakamaan.

Anne Makkonen
Phd, tanssin menneisyyden ja nykyisyyden tutkija ja tuntiopettaja