Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


30.01.2014   |   Maija-Liisa Westman

Pyörätuolissa voi tanssia

Pikkupakkasta, hämärää; lunta maan pinnassa ja puiden oksilla. Ritoniityn palvelukoti Jyväskylän Palokassa valmistautuu 10-vuotisjuhlaansa. ”Omaisten juhlaksi” nimettyyn tapahtumaan osallistuvat vaikeasti kehitysvammaisten palvelukodin asukkaat, heidän omaisensa ja henkilökunta.

Tanssin tuikkivat tähdet

Palvelukodin aulassa kihisee. Pyörätuoleissa istuvien tanssijoiden vaatetusta kohennetaan ja vällyjä lisätään. Illan esitykseen koreografian tehnyt tanssitaiteilija Helena Ratinen kiinnittää sädehtivää köynnöstä juhlien nuorimman tanssijan, Pekan, rattaisiin.

– Olet kuin metsän prinssi, Ratinen sanoo ja silittää pojan poskea.

Pyörätuolikolonna alkaa hiljalleen lipua kohti palvelukodin etupihaa, yleisö seuraa tanssijoita ja heidän liikuttajiaan. Tanssi alkaa.

Vajaan kymmenen parin muodostama ryhmä johdattaa katsojat musiikin tahdissa syksystä talveen. Kun Vivaldin jouset vaikenevat ja joulumusiikki kajahtaa ilmoille, lähestytään esityksen loppua. Musiikin ja liikkeen vaiettua taputuksiin puhkeaa ensimmäisenä yksi tanssijoista. Ilo loistaa esiintyjien ja yleisön kasvoilta, pihan täyttää puheensorina.

Mistä kaikki alkoi

Hankkeen taustalla on Jyväskylän taidemuseon käynnistämä ympäristöluotsitoiminta, joka poiki palvelukodin viereisen Luhtisen puiston avajaisiin tehdyn esityksen viime vuoden elokuussa.

Helena Ratinen muistelee:

– Esitys onnistui niin hyvin, että virisi ajatus  valmistaa tanssiteos läheisen palvelukodin omaisten  iltaan.

Hankkeen taloudelliset raamit mahdollisti tanssitaiteilijan apuraha, mutta vähintään yhtä merkityksellinen oli Ritoniityn henkilökunnan panos.

– Minulla oli onni saada yhteyshenkilökseni palvelukodin päiväohjaaja Anu Jurvanen, joka sai käyttää tanssiharjoituksiin omaa työaikaansa. Yhteistyömme sujui saumattomasti ja hyvässä hengessä alusta alkaen, Ratinen jatkaa.

Harjoituksia oli syys-marraskuussa joka toinen viikko, ja tanssijoiden ja heidän liikuttajiensa kokoonpano vaihteli. Koska koreografi halusi viedä esityksen pois sisätiloista, valikoitui esityspaikaksi palvelutalon etupiha.

– Koreografia oli käytännön syistä yksinkertainen ja eteni kokeilujen kautta. Minulle oli tärkeää nähdä, mitä pyörätuolin kanssa oli mahdollista tehdä, Ratinen selventää.

Kertaluontoista vai pitkäkestoista

Tanssitaiteilija näkee, että taidetoiminnan jatkuvuus on tärkeää kaikkien projektissa mukana olleiden kannalta. Palautekeskustelussa on todettu hankkeen olleen haasteellinen, mutta samalla palkitseva.

– Asukkaille oli merkityksellistä, että he kykenivät antamaan lahjan omaisilleen. Ratinen painottaa tanssijoiden fokusoitumisesta tehtävään.

– Jo harjoituksissa huomasin asukkaiden keskittymisen ja heidän reaktionsa erilaisten liikeratojen mukana. Hymy oli herkässä, kun päätähtinä olivat itse asukkaat, Jurvanen täydentää.

Henkilökunnalle projekti merkitsi oman ammatillisen osaamisen ulkoreunalle kurkottamista:

– Osa henkilökunnasta oli valmiimpaa ryhtymään pyörätuolitanssijoiden liikuttajiksi, toisilta uuteen rooliin hyppääminen kysyi rohkeutta, päivätoiminnan ohjaaja selittää.

Anu Jurvanen korostaa hankkeessa työskennelleen tanssitaiteilijan roolia.

– Helenan ammattitaito on ihailtavaa. Hän otti asukkaat huomioon yksilöinä, kiitti ja kosketti jokaista. Itselleni on merkityksellistä, että asukkaamme saavat tuntea itsensä tärkeiksi ja samanarvoisiksi yhteisössämme.

Tanssiprojektin saama myönteinen vastaanotto ja sen merkityksellisyys kaikille osallistujille on saanut molemmat ammattilaiset miettimään uusia yhteisöllisiä hankkeita.

– Tanssitaiteilijana olen sitoutunut jatkamaan työtä palvelukodin asukkaiden ja henkilöstön kanssa, Ratinen sanoo.

– Vaikka ihminen olisi kuinka vaikeasti vammainen hyvänsä, hän voi osallistua ja kokea siitä riemua omalla tavallaan, Anu Jurvanen kiteyttää.

 



 

Jokainen voi tanssia

En ole aikaisemmin vieraillut kehitysvammaisten palvelukodissa, enkä tiedä mitään laitosten asukkaista, henkilökunnasta tai hoitokulttuurista. Joulukuinen ilta avasi silmäni: sain kokea jotakin kaunista ja puhdistavaa, joka kantoi väsymyksen yli.

”Omaisten ilta” osoitti, ettei tanssi ole pelkästään näyttämöllä kiitävä ballerina tai katutanssin rähjäinen kuningatar. Se on paljon enemmän. Liikkeen tuoma ilo ja itseluottamus näkyvät ihmisen kehossa ja tuntuvat mielessä, olemmepa fyysisiltä ominaisuuksiltamme millaisia tahansa.

Tanssin vieminen hoitolaitokseen voi mietityttää, koska se ei sisälly perinteiseen hoitovalikoimaan. Fysioterapialla ja arkisella päivätoiminnalla on kiistämättä paikkansa, mutta Ritoniityssä tanssi antoi osallistujille ja yleisölle mahdollisuuden kokea jotakin erilaista. Se sitoutti tekijänsä, saattoi kenties avata kehon ja mielen solmuja.

 



 

Yhteisötanssi on silta ihmisestä toiseen

Yhteisötanssilla on monia muotoja. Jyväskyläläinen tanssitaiteilija ja -pedagogi Teija Häyrynen vieraili vuosina 2008 – 2011 Keski-Suomessa liikuntakyvyttömien potilaiden vuodeosastoilla Käsien tanssiksi nimeämänsä esityksen kanssa. Teoksen liikemateriaali syntyi tanssijan ja potilaan yhdessä tehdystä käsien hienovaraisesta liikuttamisesta; omanlaisestaan kunkin tanssiparin kohdatessa. Tanssipedagogi on sittemmin opettanut menetelmää Jyväskylän ammattikorkeakoulun  lähihoitajaopiskelijoille.

Toinen Häyrysen vanhemmalle ikäryhmälle valmistama tanssiteos on nimeltään Keittokirja. Esityksen puolituntisessa näyttämöversiossa tanssija esiintyy yleisölle, kun taas kymmenminuuttisessa yhteisötanssissa taiteilijan oma ego väistyy taustalle.

Teija Häyrynen painottaa yhteisötanssin suoraa vuorovaikutusta ja tanssijoiden samanvertaisuutta:

– Keitämme kalasoppaa ja leivomme pullaa yhdessä, emme konkreettisesti, vaan liikkeen keinoin. Mielikuvitus yhdistyy jokaisen omaan kokemukseen, ja pöytään katetaan maittava ateria.

Helena Ratinen ohjasi vuonna 2013 liikeimprovisaatioon pohjautuvia tunteja Keski-Suomen Näkövammaisten yhdistyksen jäsenille. Sokeiden ja hiukan valoa aistivien ohella ryhmässä saattoivat tanssia myös näkevät.

Palaute on ollut rohkaisevaa. Näkövammaiset tanssijat ovat kertoneet itseluottamuksen ja rohkeuden lisääntymisestä, ja muutos on huomattu myös lähipiirissä:

– Tanssijat kertoivat saaneensa palautetta kohentuneesta ryhdistä ja nuorentuneesta olemuksesta, Ratinen hymyilee.

Eeva Anttilan teoksessa Koko koulu tanssii (2013) puhutaan, kuinka tanssi heijastuu keholliseen olemukseen. Tanssi voi tuoda ymmärrystä ja  auttaa kommunikoinnissa. Lopulta se voi johtaa muutoksiin, jotka heijastuvat yksilön toimintatapojen kautta organisaatioihin ja yhteiskunnan rakenteisiin asti.

Näin tanssin myötä syntynyt liike voi olla kuin kevyt perhosen siipien värähdys, jonka yhteisöllinen vaikutus leviää aaltoliikkeenä kaikkialle.

 

Maija-Liisa Westman

Kirjoittaja on teatteri- ja tanssikriitikko, tutkija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Hän osallistui Liikekielen järjestämään Writing Movement -kirjoitustyöpajaan syksyllä 2013. Tämä teksti sai innoituksensa työpajan tapaamiskerralta, jossa käsiteltiin tanssin soveltavia muotoja ja yleisötyötä.