Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


23.01.2014   |   Vaatu Kalajoki

5th floor taivaan ja helvetin välissä

Milla Virtasen Koski Dance Companyn ja vierailevien tanssijoiden kanssa koreografioima 16.1.2014 Jojo – Oulun tanssin keskuksella ensi-iltansa saanut  5th Floor oli hieno teos. Se ei yrittänyt selittää mitään, eikä kuitenkaan sortunut väistelemään mahdollisia merkityksiä.

Se kauhaisi mielikuvituksella ja kuuden naisen avoimella ja avuttomallakin heittäytymisellä todellisuutta koettavaksi jollain hyvin syvällä tasolla. Unohtamatta kolmen miehen: äänisuunnittelija Anssi Laihon, valosuunnittelija Jari Haavikon ja valokuvaaja Leevi Lehtisen oleellista osuutta.

Oma maailma

5th Floor oli yhtä aikaa vahvasti fyysinen, visuaalinen ja dramaattinen. Kuvasto oli periaatteessa hyvin tuttua naistenlehtien ja feministiskriittisten tanssiteosten tavaraa: korkokenkiä, naisia alusvaatteissa ja iltapuvuissa, helminauhoja. Esiintyjien tapa olla ja toimia näissä varusteissa oli kuitenkin raikasta, rehellistä ja kotonaan. Ja tietenkin tiiliskivet toivat aivan oman ulottuvuutensa läpi koko teoksen.

5th Floorin visuaalinen ja auditiivinen maailma kosketti häpeilemättömässä kauneudessaan, koristeellisuudessaan, outoudessaan ja pateettisuudessaan. Se oli perusteltu, niin kuin aivan oma maailmansa on toimiessaan uskollisena omille lailleen, vaikka käsittämättömillekin. Ooppera yhdistettynä tuulettimen vääristämään lauluun ja puheeseen toimi samalla tasolla kuin helminauhat ja kauniit naisvartalot karkeiden tiiliskivien lävistäminä ja tärisevä liha vuorottelemassa upeasti virtaavan liikkeen kanssa.

Myös esiintyjien liikkuminen, oleminen, puhuminen ja muu ääntely seurasi tätä samaa uskottavuutta. Missään ei tuntunut olevan  sinänsä mitään suurempaa järkeä, mutta silti kaikki oli täysin perusteltua, koettua, tunnettua ja sai katsojan sisimmän liikkeeseen, josta suurimmalle osalle ei löydy sanoja. Niin kuin ei tanssille tarvitsekaan. Ja silti jatkuvasti sai kokea tunnistamisen hetkiä. Työryhmä oli onnistunut eräässä taiteen hurmaavimmassa mahdollisuudessa: luonut uuden maailman, johon katsoja sai uskoa, upota ja jonka kautta nähdä syvemmälle.

Tanssista

Kaikki viisi tanssijaa, Liisa Heikkinen, Miina-Anniina Heiskanen, Milla Keskitalo, Minttu Pietilä ja Heli Pippingsköld, olivat tasavahvoja, täysillä teoksen maailman ja liikekielen sisäistäneitä, itsensä antavia ja rehellisiä esiintyjiä. Oli hienoa nähdä niin monen vastavalmistuneen tanssijan suuri kypsyys esiintyjänä ja vielä hauskempaa on odottaa, miten kasvu jatkuu kohti yhä suurempaa herkkyyttä, oman äänen löytämistä ja rohkeutta.

Nautinnollisimpia hetkiä teoksessa olivat kaiken sinänsä erittäin jännittävän ja erilaisia puolia kutkuttelevan fyysisen toiminnan ja puheen seasta nousevat erittäin selkeät unisono-tanssikohtaukset. Ne näyttävät olevan improvisaation ja monikerroksisuuden nimeen vannovan taiteilijapersoonani salainen heikkous. Tanssijoiden vahva tekniikka toimi niin kuin hyvän teniikan kuuluu; se nosti esille ja mahdollisti vapaan ja voimakkaan ilmaisun, joka kosketti ja veti mukaansa kokonaisvaltaisella tavalla, fyysisen kokemuksen kautta. Liike muuttui aalloksi, joka liikkui ja täytti tilan peläten, uhmaten, antautuen, räjähtäen itselleenkin yllätykseksi, täristen ja tärisyttäen.

Ja tulkintaa

Voimakas vapina ja tärinä, holtittomuus, impulssien viemänä sätkiminen ja suoltaminen kulkivat fyysisinä teemoina läpi koko teoksen. Merkityksettömiltä tuntuvat tekstinpätkät ja hysteeriset naurukohtaukset vaihtelivat ja lomittuivat viiltävän kauneuden välähdysten, hetkellisten vapauden ja rajun riemun purkauksien ja kouristuksenomaisen kaipuun kanssa. Välittyi tunne ihmisistä, joiden olemassaoleminen on vailla ydintä, muisto tai kadotuksen mahdollisuus, jossa impulssit, tarpeet, muistot, vaikutelmat, pakkomielteet, ajatukset, iskulauseet, ohikiitävät kauneuden hetket, synnit, selittelyt, yritykset, pelot ja kaipaus heittelevät olemusta, joka ei tiedä, kuka se on. Ikään kuin teos olisi tuonut koettavaksi yhden mahdollisen elämänkaaren, joka koki välillä elämää, vapautta, riemua, yhteyttä ja todellisuutta, mutta jäi lopulta vangiksi omaan yritykseensä pysyä pystyssä, kaikkeen, mikä on pientä ja itsekeskeistä.

Niin voimakkaasti 5th Floor ja sen jättämä sisäinen vapina toivat jatkuvasti mieleeni C.S Lewis’n teoksen The Great Divorce, joka on kuvitteellinen matka helvetistä taivaaseen, että on pakko lainata pätkä teoksesta tähän:

The Ghost made a sound something between a sob and a snarl. ”I wish I’d never been born,” it said. ”What are we born for?”

”For infinite happiness,” said the Spirit. ”You can step out into it at any moment. .. .”

”But, I tell you, they’ll see me.”

”An hour hence and you will not care. A day hence and you will laugh at it. Don’t you remember on earth-there were things too hot to touch with your finger but you could drink them all right? Shame is like that. If you will accept it-if you will drink the cup to the bottom-you will find it very nourishing: but try to do anything else with it and it scalds.”

”You really mean? . . .” said the Ghost, and then paused. My suspense was strained up to the height. I felt that my own destiny hung on her reply. I could have fallen at her feet and begged her to yield.

”Yes,” said the Spirit. ”Come and try.”

Almost, I thought the Ghost had obeyed. Certainly it had moved: but suddenly it cried out: ”No, I can’t. I tell you I can’t. For a moment, while you were talking, I almost thought . . . but when it comes to the point. . . . You’ve no right to ask me to do a thing like that. It’s disgusting. I should never forgive myself if I did. Never, never. And it’s not fair. They ought to have warned us. I’d never have come. And now-please, please go away!”

”Friend,” said the Spirit. ”Could you, only for a moment, fix your mind on something not yourself?”

Ja niin raikkaasti mekkonsa riisuneet ja riemastuttavan pöhkösti alusvaatteissaan riehuneet, toisensa kenkiin auttaneet, hiljaisuudessa helminauhoineen paljaina hengittäneet naiset sulavatkin täriseviksi kasoiksi lopussa tavalla, joka tuo mieleen ystäväni ja hienon kuvataiteilija Heidi Kestin uunissa sulattamat barbiet.

Mikä on tietenkin äärettömän surullista. Siksi jäi sisäinen vapina.

Vaatu Kalajoki

Kirjoittaja on oululainen vapaa tanssija-koreografi, joka tuppaa syleilemään usein koko maailmaa.

¤¤¤

5th floor

Konsepti ja ohjaus: Milla Virtanen

Koreografia: Milla Virtanen yhteistyössä Koski Dance Companyn tanssijoiden kanssa

Koski Dance Company: Miina-Anniina Heiskanen, Milla Keskitalo, Heli Pippingsköld sekä vierailevat tanssijat Liisa Heikkinen ja Minttu Pietilä

Äänisuunnittelu: Anssi Laiho

Valosuunnittelu: Jari Haavikko

Lavastus: Milla Virtanen ja Leevi Lehtinen

Puvustus: Milla Virtanen

Valokuvaus: Leevi Lehtinen

Tuotanto: JoJo – Oulun Tanssin Keskus

Yhteistyössä: Tanssikeskus Citydance, Loisto-näyttö, OAMK sekä HAHAHA Dance School

Valvesali, 
To 16.1. klo 19.00 ensi-ilta, 
Pe 17.1. klo 19.00, 
La 18.1. klo 19.00, 
Pe 31.1. klo 19.0, 0
La 1.2. klo 16.00, 
La 15.2. klo 16.00

17.1. ja 31.1. esitysten jälkeen taiteilijatapaaminen. Keskustelua vetämässä JoJon taiteellinen johtaja Jarkko Lehmus.

Lämppäriesiintyjänä pe 17.1., la 18.1. ja pe 31.1. HAHAHA Dance Schoolin IHHAHHAA-ryhmä!