Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


29.11.2013   |   Veera Lamberg

Writing Movement -kirjoitustyöpaja/ Karttusen Jeminan monta elämää audiovisuaalisesta näkökulmasta

Writing Movement -hankkeen kirjoitustyöpajan toisella kerralla aiheena oli suunnittelijoiden työ tanssiteoksessa. Alustajina vierailivat äänisuunnittelija Tuuli Kyttälä, valosuunnittelija Mia Kivinen sekä pukusuunnittelija Karoliina Koiso-Kanttila. Aiheen tiimoilta osallistujat kävivät jälkeenpäin katsomassa haluamansa teoksen ja kirjoittivat siitä vapaamuotoisen tekstin, jossa keskittyivät purkamaan teoksen audiovisuaalista ratkaisua ja sen vaikutusta teoskokonaisuuteen.

Lisää hankkeesta:

http://www.liikekieli.com/writingmovement

http://writingmovement.com/


 

Jeminan estradi

ESIINTYMISTILA. Seuraan Jyrki Karttusen kehollistamaa Jemina-hahmoa catwalk-lavalla yleisöstä katsottuna ylöspäin, ja asetelma synnyttää välittömän ihailun häntä kohtaan.  Hahmo on tuijotettavana kaikkine ulkomuotoineen kuin mallinukke näyteikkunassa. Jemina rakastaa sitä. Lava assosioituu catwalkin lisäksi viihderisteilijän yökerholavaksi, estradiksi. Lavan pinta näyttää liukkaalta kuin luistelukenttä, ja Jemina vaihtaa kengät.

Katsomossa yleisön viihtyvyys huomioidaan. Siellä on kermakakkumaisia sohvia ja kuninkaallisia nojatuoleja, ja tauolla saa karamellejä. Nauran paljon, mutta valitsin tylsän tuolin. Tilanne on intiimi, tuttavallinen ja lämmin. Ärhäkän pinkit valot tukevat tunnelmaa ja glamourin hehkua. Olen ihastunut showhun.

VALOT. Esityksessä on kiihkeä tempo ja kohtausten vaihtumisväli, joista muutamat siirtymät tuntuvat jopa tarpeettomilta. Esityksen valot osoittavat ja merkkaavat siirtymiä. Ilman valoja ei olisi rytmiä, rakennetta tai kohtausvaihtoja. Tanssi tukeutuu valoihin siirtymien merkitsemisessä vielä hanakammin kuin teatteri, koska tanssissa on enemmän abstraktiutta ja leijuvia kuvia.

Ehdottomasti soolon vaikuttavin hetki on Karttusen tuolitanssi niin liikkeellisesti kuin valollisesti,    tulenpunainen nainen katulyhdyn alla. Kohtauksen herkkyys ja hauraus aiheuttaa kylmiä väreitä, ja se johdattaa esityksen aivan uudelle tasolle. Se kypsyy ja syvenee.

Visualisoin sooloa mielessäni ilman valoja. Se kantaisi erilaisena teoksena Karttusen karismaan luottaen, mutta tunnelma ei välittyisi ja esitys olisi tasapaksu. Valot luovat myös teosta tukevan kontekstin perinteisestä esitystilasta ja show- tunnelmasta. Tähtitaivasta muistuttavat valot katsomossa ovat tilallisesti kiinnostava elementti. Esityksen valot ulottuvat harvoin katsomoon asti, mutta nyt kyseiset hehkulamput yhdistävät lavan ja katsomon samaksi tilaksi, salongiksi. Ne lisäävät tunnelman intiimiyttä ja lämpöä.

Suuntaan huomioni esiintyjästä muodostuviin varjoihin, seinällä sekä lattiapinnassa. Pohdin, miten varjoja voisi vangita esitykseen visuaalisena elementtinä tai sisällöllisenä lähtökohtana.

PUVUT. Jeminan ilta on ollut pukusuunnittelijalle visuaalista leikkiä. Hän on saanut luoda lukuisia eri maailmoja ja karikatyyreja. Mietin, oliko hahmot vai vaatteet ensin. Jemina muuntautuu moneksi, itsevarman rempseästä lentoemännästä olemassaoloaan pahoittelevaan opettajaan ja henkistyneestä Meryl Streepistä kiihkeäksi vaatemalliston suunnittelijaksi. Vaikka asut toisintavat karikatyyrisiä sketsihahmoja,  ne kykenevät silti luomaan todentuntuisia habituksia, jotka ovat vielä uskottavia.

Lava on jaettu kahteen eri tilaan, jossa naruverhoiden takana on salongin pukutila, ja siellä esiintyjä käy vaihtamassa vaatteet. Jatkuva vaatteidenvaihto on määrännyt paljolti teoksen rakennetta ja siirtymiä. Asujen ylitsevuotava määrä myös merkataan katsojalle. Se kuuluu tyyliin, ja kertoo Jeminan lukuisista elämistä.

ÄÄNI. Esityksen musiikki ja äänimaailma perustuvat muusikko Tuomas Fräntin live-soittamiselle, muutamaa musiikkikappaletta lukuunottamatta. Muusikon ja tanssijan yhteisesiintyminen kulkee onnistuneessa synergiassa ja luonnollisissa kohtaamisissa. Se on kommentointia suhteessa toiseen ja tilanteeseen. Sooloteos vaatii mielestäni vielä enemmän muulta työryhmältä, jotta teos kantaa.

Valot ja musiikin yhteistyö on esityksessä merkitsevässä asemassa luomassa kuvia ja viitteitä toisaalle, myös esiintymistilan ulkopuolelle, kuvaamassa ja kertomassa tarinoita. Valot ja audiovisuaaliset elementit ovat soolossa suhteellisen konkreettisia ja teatterillisia verrattuna tanssiteoksiin yleisesti.

On kiinnostavaa havaita, miten näkemästään muodostui kokonaisuus, ja yksityiskohdat hämärtyvät jälkeenpäin. Ehkä visuaalisten elementtien lukuisa määrä ja vaihtuvuus saavat myös minut unohtamaan ne. Yksityiskohdat ja elementit muodostavat esityksen tunnelman, jonka taas muistan ja koen vieläkin erittäin tarkasti. Esitys on vastustamattoman puoleensavetävä.

Heini Tuoresmäki

Kirjoittaja toimii tanssinopettajana ja on kirjoittanut Liikekieleen vuodesta 2007.


 

Jeminan salongissa hehkuu inhimillisyys

Astuessani kylmästä marraskuisesta sateesta Helsingin Kaupunginteatterin Studio Elsaan, minut vastaanottaa hämyinen, sumuinen salonki. Ilma on sakeana teatterisavua, hopeinen valo laskeutuu pinkille matolle, on käsinkosketeltavan lämmin.  Kaiken keskellä meitä katsojia kutsuu tervetulleeksi lentoemännäksi pukeutunut mies sinisissä kynsissään, punaisessa peruukissaan ja hurmaavassa meikissään. Glitter kimaltaa poskilla ja Jeminan katse on intensiivinen.

Jeminan monta elämää on Jyrki Karttusen sooloteos naisista. Karttunen vaihtaa Heidi Räsäsen ohjauksessa rooleja Jeminasta Anneen, Maireen, Meryl Streepiin, Äitiin ja takaisin. Äänisuunnittelija ja säveltäjä Tuomas Fränti esittää Puppea, livemuusikkoa ja miestä. Teosta kannattelee vahvan esiintyjyyden ja äänisuunnittelun lisäksi Tiiti Hynnisen valosuunnittelu sekä erityisesti Karoliina Koiso-Kanttilan pukusuunnittelu. Maskeerauksesta vastaa Tuija Luukkainen. Audiovisuaaliset elementit eivät pelkästään tue teoksen sisältöä vaan luovat sitä.

Jeminan estradina on pinkki ja hopeinen catwalk-lava, joka rajautuu takana kimaltavaan lamee -verhoon. Katsomo on lavan kolmella sivulla ja yllämme roikkuu kymmenittäin hehkulamppuja. Teatterisavu kietoo meidät yhteiseen intiimiin tilaan. Celebrating Air! Karttusen Meryl Streep juhlii ilman olemassa oloa. Kädet piirtävät ympyröitä ja valo paljastaa tarkkarajaisesti pienimmätkin liikkeet. Savun ansiosta valonsäteet erottuvat selkeästi ja heijastuvat käsistä takaisin kohti ympäröivää tilaa kuin piirtäen ilman näkyväksi. Myös valo juhlii ilmaa Streepin kanssa, hänen säntäillessään ympäri estradia ihmetystä täynnä.

Meryl Streep muuttuu Jeminaksi ja Jemina laulaa, huokailee, juttelee ja komentaa. Laittaessaan huulipunaa hän tuo suunsa aivan kiinni mikrofoniin ja kuulen hengityksen äänen ja huulten hennon maiskautuksen. Intensiteetti kasvaa ja ääni tuo Jeminan lähelle, ihan minun korvani juureen. Äänisuunnittelu on monitasoista ja polveilee läpi teoksen popkappaleista ja ihonhoitomainoksista live-kitaransoittoon ja -lauluun. Fränti soittaa ja Jemina poistuu lamee -verhon uumeniin.

Kuvassa: Jyrki Karttunen. Kuvaaja:  Marko Mäkinen.

Kuvassa: Jyrki Karttunen. Kuvaaja:
Marko Mäkinen.

Jemina palaa jälleen. Seuraan pikkutytön, ilotytön, lentoemännän, merenneidon, kansakoulunopettajan, diivan ja naispaavin asujen riisumista ja pukemista kimaltavan lamee -verhon takana. Peruukkeja, silkkiä, pehmeää velouria, kruunupäähine, kultaisia vauvanukkeja, pinkki ihonmyötäinen samettileotardi, muovirapu ja korkokengät. Jemina heittää vaaleansinisiä pitkiä hiuksiaan, hameen helma hulmuaa ja aivan kuin tuntisin ilmassa parfyymin tuoksun. Jemina pukee pinkin leotardin päälle pienenpienen hameen ja heiluttaa uhmakkaasti lantiotaan. Esiintyjän intensiteetti muuttuu ja hameen ansiosta katson jälleen uutta naista.

Pukusuunnittelu on oivaltavaa ja vahvasti kiinni teoksen sisällössä. Hahmoista syntyy tarinoita, suhteita ja muistoja osin juuri sen kautta. Naisroolit täyttyvät pienillä merkityksellisillä yksityiskohdilla, jotka kertovat omaa tarinaansa. ’Juuri tuolla naisella pitää ollakin juuri tuollaiset diskopallokorvakorut, mitä hän olisi ilman niitä?’ Vaate ja asuste peittävät vartalomme mutta samalla ne paljastavat meistä asioita, joita emme itse tiedosta.

Paljastamisen ja peittämisen teema nouseekin itselleni teoksen keskiöön. Toden ja teeskentelyn raja on hiuksenhieno. Katson miestä, joka esittää naista. Näen välillä pelkän naisen. Samalla näen tuhansia naisia yhdessä miehessä ja juuri kun vaatteen alta paljastuu jälleen mies, esiintyjän katse onkin naisen. Istumme katsomossa miehet ja naiset vierekkäin. Miten minusta juuri nyt tuntuu siltä, että lopulta ei ole enää merkitystä sillä kuka on esittänyt ketä. Miehiä tai naisia. Inhimillisyys on kai se, joka riisuu viimeisen vaatteen ollen hetken todellinen.

Palaan salongin hehkuun. Teoksen lopussa Karttunen laulaa Roy Orbisonin kappaletta In the Real World. Esiintyjä paljastaa itsestään hetkeksi jotakin, joka peittyy jälleen Jeminan intensiivisen katseen alle.

Virva Talonen

Kirjoittaja on koreografi, joka tekee tekoja, teoksia ja tekstejä.

¤¤¤

Jeminan monta elämää

Koreografia, konsepti, esitys Jyrki Karttunen
Ohjaus Heidi Räsänen
Sävellys, äänisuunnittelu, esitys Tuomas Fränti
Valo- ja visuaalinen suunnittelu Tiiti Hynninen
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila
Maskeerauksen suunnittelu Tuija Luukkainen
Tekstit Jyrki Karttunen, Heidi Räsänen