Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


08.02.2008   |   Heini Tuoresmäki

My Imaginary Friend Is With Me (Karttunen) Aleksanteri Tanssii 2008

Heini Tuoresmäki: Karttusella oli rohkeutta tarttua outouteen ja ruveta vaikka laulamaan. Välillä jäi epäselväksi vain se, oliko Karttunen tosissaan vai oliko hän itseironinen.


My Imaginary Friend Is With Me

Koreografia ja tanssi: Jyrki Karttunen
Frendit: Joona Halonen, Sari Laakso, Tuovi Rantanen
Laulujen sävellys ja sovitus: Maija Ruuskanen
Äänisuunnittelu: Jukka Huitila, Jyrki Karttunen, Maija Ruuskanen
Valot ja lavastus: Jukka Huitila
Puvustus: Karoliina Koiso- Kanttila
Hahmojen suunnittelu: Marko Mäkinen, Karoliina Koiso- Kanttila, Jyrki Karttunen
Hahmojen valmistus: Pipsa- Keski- Hakuni
Kuvat ja grafiikka: Marko Mäkinen

KARTTUNEN KOLLEKTIV, Aleksanterin teatteri 30.1. 2008


 

Tyhjyyden turruttama olotila

Viime syksyn ’Liikkeellä marraskuussa’ – festivaalien jälkeen jäin harmittelemaan sitä, etten nähnyt Jyrki Karttusen ’My imaginary friend is me’ – teosta. Onneksi Aleksanterin teatterissa järjestettiin ’Aleksanteri tanssii’ – viikot, jossa minulle tuli uusi tilaisuus nähdä kyseinen esitys. Muita teoksia ’Aleksanteri tanssii’ –viikolla Karttusen lisäksi olivat muun muassa Susanna Leinosen ja Tero Saarisen esitykset. ’My imaginary friend is with me’ käsittelee taiteen tekemistä, ja sisältää vaihtelevia tunnelmia ja tunteita aiheeseen liittyen. Karttusen luomus on syntynyt tyhjyyden turruttamasta olotilasta, josta on muodostunut jotakin täysin uutta.

Jyrki Karttunen tuo omakohtaisesti ja rohkean avoimesti esiin oman luomisen tuskansa ja pohdintansa taiteen tekemisen merkittävyydestä. Hän on läpikäynyt tiettyjä prosesseja, ja sen näyttäminen loi esityksen kaaren. Kyseinen rakenne mahdollistaa katsojassa ajatusprosessin, joka saattaa jatkua esityksen loppuessa ja tekee esityksestä merkityksellisen. Karttunen perusteli tekemäänsä ja vei esitystä puheen tasolla eteenpäin. Hän kutsui teosta esityskokonaisuudeksi, jossa esitettiin kohtauksia vanhoista ja uusista teoksista. Aikaisemmin tehtyjen ja esitettyjen biisien näyttäminen olivat perusteltuja valintoja teoksen rakenteen ja idean kannalta. Ne kertoivat matkasta siihen, mitä on ollut ja miten on kuljettu siihen, että syntyi ’My imaginary friend is with me’ – teoksen idea ja tarve toteuttaa se.

Pohdin pyrkimystä ja tapoja ratkaista ongelmia taiteen avulla. Motiivit teoksen tekemiseen ja jonkun esittämiseen syntyvät omakohtaisuudesta tai ovat toivottavasti ainakin itseään jollain tapaa liikuttavia. Ongelman pyörittely ilman objektiivista kykyä astua sen ulkopuolelle saattaa kuitenkin turhauttaa katsojan. Taiteilijan ongelmien esiintuominen on hyväksyttävää, mutta perusteltua tulee olla se, miksi se on katsojalle kiinnostavaa, ja miten se halutaan näyttää? On olennaista ja välttämätöntä pysähtyä välillä tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan tekemistään ja tarttua oman taiteen tekemisen lähtöpisteeseen. Karttunen vertasi omia ongelmiaan koko maailman tuskaan yrittäen todennäköisesti suhteuttaa asioita, kyseenalaistaa tekemisiään ja toisaalta todeta vielä olevansa ihan hyvässä tilanteessa. Ihailtavaa tarkastella asioita laajasta näkökulmasta, mutta se ei olisi tehnyt hänestä itsekästä, vaikka olisikin jättänyt jotain sanomatta maailman ongelmista. Nyt hän kuulosti enemmänkin vain kliseiseltä.

Teoksesta näkyi se, että Karttunen on tehnyt paljon, ja on nimenomaan kokenut tehneensä paljon. Raja tulee vastaan, kun mikään ei tunnu enää uudelta eikä mielenkiintoiselta. Näytti siltä, että ainut vaihtoehto oli rikkoa kaikki vanha ja kokeilla jotain muuta. Rohkeutta oli tarttua outouteen ja ruveta vaikka laulamaan. Välillä jäi epäselväksi vain se, oliko Karttunen tosissaan vai oliko hän itseironinen. Laulujen sanat ja sävellys herättivät minussa tämän kysymyksen. Ehkä kyseessä oli sekä itseironia että vakavuus, sillä Karttusen teosten tyyliin kuuluu sekoittaa huumoria elämän vakavuuteen.

Mielikuvitushahmojen mukaanotto esitykseen oli ideatasolla todella loistava. Harmillista oli, että heidän liikkeensä oli jätetty hassuksi ja leikkisäksi, joka säilyi mielenkiintoisena vain hetken. Hetkittäin nimittäin näytti siltä, että puvuilla olisi pystytty vaativampaankin liikkeen tuottamiseen. Se olisi synnyttänyt pienemmän, mutta arvokkaamman kontrastin hahmojen ja Karttusen välille. Nyt hahmoja ja Karttusta oli vaikea katsoa samalla lavalla, koska he olivat niin eri maailmasta. Muutamassa kohdassa hahmojen oleminen lavalla oli onnistunutta. Kohtaus Karttusen vanhasta teoksesta ’Pieniä draamallisia muunnelmia’ sai uuden tulkinnan hahmon ja Jyrkin tanssiessa verrattuna Panu Varstalan ja Saara Töyrylän esitykseen. Minusta tanssin seuraaminen aidon ja ’paljaan’ ihmisen esittämänä verrattuna hahmoon naamioituneen tanssijaan oli niin kiinnostava ajatus, että sitä olisi kannattanut syventää. Siitä hahmojen oleminen lavalla ainakin muistuttivat, kuinka kiinnostavaa ja ilmaisuvoimasta tanssi voikaan olla, kun ihminen on tanssijana lavalla luonnollisena, omana itsenään. Tämän takia olisikin ollut hienoa, että Karttunen olisi tanssinut enemmän esityksen aikana. Hänen omaleimaisuutensa ja ilmaisullisen tarkkuuden ansiosta Karttunen on jotain todella ainutlaatuista suomalaisen tanssin kentällä.

Heini Tuoresmäki
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston opiskelija, joka opiskelee pääasiassa
viestintätieteellisiä ja kulttuurintutkimukseen liittyviä aineita. Tanssi ja
kirjoittaminen ovat hänelle tärkeitä, ja siitä innoitukseni toimia niiden
asioiden parissa.