Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


14.11.2013   |   Emma Vainio

Tanssia ihan kympillä – Deca Dance Helsinki

Jätä huomiotta kaikki mahdolliset käsitykset, mahdollisuudet, hämähäkki, Beethoven. Tee se. Jotakuinkin näillä sanoilla alkaa Kansallisoopperassa marraskuun alussa kantaesityksensä saanut Deca Dance Helsinki. Sitten liike alkaa hahmottua eläväksi, kiihkeästi hengittäväksi organismiksi, jonka osaset säksättävät ja hytkyvät kuin balilaiset ketchak-tanssijat.

Deca Dance Helsinki on maailmankuulun israelilaiskoreografin Ohad Naharinin taidonnäyte. Se jatkaa Kansallisbaletin ja Naharinin jo 18 vuotta kestänyttä yhteistyötä, minä aikana Helsingissä on nähty koreografin kuusi teosta. Naharinin omien sanojen mukaan hän yhdistää koreografiaa tehdessään taidon, intohimon ja mielikuvituksen yhteen pataan. Harjoituksissa Naharin ei halua käyttää peilejä, vaan hän hakee tanssi-ilmaisua sisältä käsin. Niinpä myös Kansallisbaletin harjoitussalin peilit peitettiin harjoitusprosessin aikana verhoin.

Illan aikana antaudutaankin puhtaasti tanssille. Täysin paljaaksi jätetty Kansallisoopperan suuri näyttämö antaa tilaa keskittyä siihen olennaiseen, eli liikkeeseen. Myös Rakefet Levyn puvut ovat murretuissa sävyissään tyylikkään yksinkertaiset.

Erityisesti mieleen jäivät dynaamiset joukkokohtaukset, joissa yksikään tanssija ei oikeastaan tuntunut selkeästi nousevan yli muiden taidollaan tai ilmaisullaan – vaikka lavalla oli samanaikaisesti sekä ylistettyjä tähtitanssijoita että kuorolaisia. Tuntui, että myös takarivin tanssijat pääsivät nyt irrottelemaan oikein kunnolla.

Kansallisbaletti Ohad Naharinin teoksessa Deca Dance Helsinki. Kuvaaja: Sakari Viika.

Suomen Kansallisbaletti Ohad Naharinin teoksessa Deca Dance Helsinki. Kuvaaja: Sakari Viika.

Euni Ji Han ja Linda Haakanan duetto on suorastaan nautittavaa katseltavaa. Juuri duettoa ennen nähty miesten numero olisi sen sijaan säilyttänyt täyden kimmoisuutensa hiukan lyhempänäkin.

Kymmeneen laskemisen käyttämistä tanssin rytmittäjänä on oivaltava veto koreografilta. Yleensä ääneen lasketaan vain harjoitussalissa, ja näyttämöllä lukuja luettelee korkeintaan tanssija mielessään. Mutta nyt luvut yhdestä kymmeneen muodostavat jännittävän rytmin, jonka merkitys ja mielenkiinto kasvavat kasvamistaan, mitä pidemmälle laskuissa edetään.

Kaiken kaikkiaan Kansallisbaletin tanssijat näyttävät olevan hyvässä vedossa. Läpi illan kulkeva dynaamisen ja välillä hysteerisenkin liikkeen sekä täydellisen liikkumattomuuden vuoropuhelu vaatii tiukkaakin tiukempaa kehonhallintaa, mistä tanssijat selvisivät kiitettävästi.

Ilta ei varmasti jätä kovinkaan monta yleisössä istujaa – tai tanssijaa – kylmäksi. Se on täynnä hikeä, mutaa, lantion hetkutusta ja sataprosenttista antautumista.

Emma Vainio

Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja, jolle tanssin katsominen on elämän suola ja itse tanssiminen elämän sokeri.