Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


09.11.2013   |   Liisa Kontunen

Vinksahtanut sinfonia

Yleisö kuuntelee Dmitri Šostakovitšin Leningrad-sinfonian allegrettoa paahtavien punaisten spottivalojen alla istuen. Muuta ei tapahdu noin kuuteen minuuttiin. Sen jälkeen Elina Pirisen teoksessa tapahtuu sitten senkin edestä. Voi kyllä!

On savua. On hirmuisen suuri sinfonia. On dramaattista ja provosoivaa liikekieltä. On kolme tanssijaa, Kati Korosuo, Katja Sallinen ja Pirinen itse, jotka esiintyvät valovoimaisen häiritsevästi ja vangitsevasti tuoden lavalle häpeän, pelon, vihan, sorron, seksuaalisuuden ja riemun teemat. On kauko-ohjattava mikroauto, soikollinen jääpaloja, kaasupoltin ja valkoista ainetta, joka tuoksuu vaniljalta. Tanssijoiden vaatetuksen värit, Pirisen keltainen, Sallisen hailakanturkoosi ja Korosuon vaaleanpunainen, toistuvat lavalle vedetyissä, viritetyissä hiirenloukuissa, jotka teoksen loppupuolella laukaistaan jääpalojen avulla. Päälle valutettu valkea vanilja-aine vain roiskuu.

Kuva: Timo Wright.

Kuva: Timo Wright.

Tummasävyisen Personal Symphonic Moments -esityksen persoonallisia, sinfonisia hetkiä yhdistävät uhma ja ilkikurisuus. Kohtausten aikana tanssitaan hiukset naamalla, räkätetään mielipuolisesti tai upotetaan pää jääpaloilla täytettyyn vatiin. Täräyttävällä punk-asenteella ryyditetyn esityksen hienous piilee ennen kaikkea sen arkailemattomuudessa yllättää ja yhdistellä eri kerrontakeinoja.

Esitykseen sisältyy myös intermezzo, humoristinen väliesitys keskellä esitystä, jota käytettiin 1700-luvun oopperassa keventämään, täydentämään tai avaamaan varsinaista teosta. Intermezzot voivat olla eri iltoina erilaisia. Ensi-illan intermezzossa tanssijat lauloivat entisestä poikaystävästä, ärsyyntymisestä Nietzscheen ja siitä, kuinka olisi ihanaa olla suuri säveltäjä ja juoda kaljaa menestyksen huipulla. Intermezzon yhteys muuhun teokseen jäi mietityttämään. Olivatko nämä lauletut asiat jotain sellaista, mikä nostattaa teoksessa nähdyn vihan, vai oliko niiden tarkoitus vain keventää?

Työryhmän sulatusuunissa tanssi, teatteri, musiikki, ääni- ja valotaide pääsevät kukin tärkeään rooliin. Tomi Humaliston valot ovat upeat. Elementtien käyttö on anarkistisen kekseliästä ja intensiteetti läpi teoksen on huima.

Musiikillisena pohjana toimiva Šostakovitšin sinfonia on todella iso, mutta Personal Symphonic Moments ponnahtelee oivallisesti tuolla suurella pohjallaan siitä välillä etääntyen ja välillä kaiken sen mahtipontisuuden hyödyntäen. Lopputulos on maagisesti otteessaan pitelevä.

Liisa Kontunen

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelija, jonka intohimon kohteina ovat tanssi ja kirjoittaminen.

¤¤¤

Personal Symphonic Moments

Koreografia: Elina Pirinen

Tanssi: Kati Korosuo, Katja Sallinen, Elina Pirinen

Valosuunnittelu: Tomi Humalisto

Teksti: Heidi Väätänen

Sävellys: Dmitri Šostakovitš

Valokuvat: Timo Wright

Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Liikkeellä marraskuussa -festivaali ja Elina Pirinen