Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


28.01.2008   |   Olli Ahlroos

Loppuunmyyty (Muilu) Zodiak 2008

Olli Ahlroos:Muilulla on selkeä visio taiteen rajattomista mahdollisuuksista ja tavoittamattomistakin voimavaroista. Lyhyesti: Muilu on taiteilija, joka antaa uutta merkitystä taiteelle.


Loppuunmyyty

Koreografia ja tanssi: Eeva Muilu
Videosuunnittelu: Anna Estarriola
Valosuunnittelu: Tuukka Törneblom
Pukusuunnittelu ja rekvisiitta: Monika Hartl
Dramaturginen assistentti: Milja Sarkola
Tuotanto: Zodiak, Liikkeellä marraskuussa -festivaali ja Eeva Muilu

25.1.2008, Zodiak


 

Taiteen merkityksen ylistys

Loppuunmyyty on soolo, joka jatkaa Eeva Muilun omaäänisten teosten sarjaa. Vaikka Muilun edellinenkin teos Teos siitä mitä on oli loistava, oli nyt erityisen hienoa nähdä Muilun itsensä olevan taas lavalla oman soolonsa kimpussa. Teosta on ehkä vaikea ja turhaa verrata muuhun kuin Muilun aiempaan Vermiculus -sooloon.

Loppuunmyyty vahvisti käsitystäni siitä, että Muilu on rohkeudessaan ja lahjomattomuudessaan yksi Suomen merkittävimmistä taiteilijoista. Muilulla on selkeä visio taiteen rajattomista mahdollisuuksista ja tavoittamattomistakin voimavaroista. Lyhyesti: Muilu on taiteilija, joka antaa uutta merkitystä taiteelle.

Loppuunmyyty ottaa teoksen alussa suorastaan kliinisellä otteella käsittelyynsä ”viattoman” ja ”arvovapaan” suhteemme mediaan (tai oikeastaan sen suhteen meihin) ja repii heti katsojan näkyville siinä vaikuttavat voimat ja osoittaa, ettei siinä ole kerta kaikkiaan mitään viatonta. Vaikka nykyihminen median kuluttajana pitääkin itseään niin medialukutaitoisena, ettei muka anna sen vaikuttaa suoraan omiin mielipiteisiinsä, osoittaa Muilu teoksessaan kuinka se kuitenkin vaikuttaa mielipiteiden, politiikan ja koko elämänmuodon perustalla piileviin käsityksiimme ihmisyydestä, rakkaudesta ja onnesta.

Tanssin ja Muilun vahvan kehollisen läsnäolon vaikutuksesta teoksen sanoma ei jää käsitteelliseksi saarnaksi, vaan kehon, liikkeen ja rytmin avulla Muilu osoittaa katsojalle hänen omien arkisen kokemisensa ja tuntemustensa ohjailtavuuden sekä sen vaikutukset ja oireet ihmiskehon toiminnassa. Teos purkaa sitä median hyväksikäyttämän dynamiikan peittona olevaa sumuverhoa, jota käytetään nykyään esimerkiksi ohjailemaan nykyihmisen kulutustottumuksia valheellisilla kauneusihanteilla ja perversseillä onnellisuuden standardeilla. Vapaassa yhteiskunnassa tämä dynamiikka ei olisi peitossa, eikä ihmisille näytettäisi TV:ssä miten ja mitä ostamamalla ja miltä näyttämällä kuuluu onnea tavoitella (tai jos näytettäisiin, he eivät uskoisi silmiään).

Mieleen painuvin kohta teoksessa oli Muilun hurmiollinen ja kauniin pimeä soolo Air -yhtyeen kauniiseen kappaleeseen, joka oli valaistu nerokkaasti vain kahdella katosta roikkuvalla jouluvalosarjalla ja (käsittääkseni) taskulampulla. Soolo katkaistiin kirkkailla valoilla, jolloin sekä Muilu, että katsoja revittiin median esittämien kuvien valheellisuudesta ja niiden ohjailemasta ja todellisuutta pakenevasta onnesta takaisin omimpaan läsnäoloon, jota alistamalla ainoastaan tehdään mahdolliseksi median kuvatodellisuus ja sen valheellinen onnellisuus.

Muilun teoksissa aiemminkin ja ehkä tässä aivan erityisesti huomaa niihin reagoivansa kuten usein outojen ja (kummallista kyllä) usein nimenomaan tietyllä tapaa kipeiden taideteosten äärellä luonnostaan nauramalla. Muilu ei siitä huolimatta tee pilaa, muttei myöskään yritä kitkeä teoksistaan pois tätä outouden, kipeidenkin asioiden esiin tuomisen ja kirkaskatseisuuden spontaania, koomista puolta.

Valittu näkökulma on tukahduttavan tehokas. Median suhde rakkauteen (ja tunteeseen rakkaudesta) ja tämän suhteen vaikutukset, joita Muilu kartoittaa, lävistävät jokaisen teoksen osatekijän. Vaikka teoksessa hyväksi käytetyt keinot olisivat helposti voineet saada aikaan hajanaisemmankin vaikutelman, tuntui siltä että pieninkin yksityiskohta (rekvisiitasta ja valaistuksesta teoksessa käytettyyn videokuvaan) oli tärkeä ajallisesti ja tilallisesti viimeiseen asti hallitussa kokonaisuudessa. Teos ei olisi kuitenkaan ollut mitään ilman Muilun itsensä läsnäoloa ja arkailematonta itsensä peliin laittoa. Tälle läsnäololle ja liikkeelle hallittu teoskokonaisuus toimi tarvittaessa vain visuaalisena taustana ja kehyksenä mutta myös elimellisenä osana Muilun liikettä ja läsnäoloa. Kaiken kaikkiaan siis ilmiömäinen ja uhrautuvan henkilökohtainen taideteos.

Mieleen tulee pakostakin ansioituneen amerikkalaisen kulttuurikriitikon Susan Sontagin sanat, kun hän vertasi Hans-Jürgen Sybergbergin elokuvia Richard Wagnerin oopperoihin. Sontagin mukaan Syberbergin elokuvissa on sama vika elokuvina kuin Wagnerin oopperoissa oopperoina: kun on nähnyt Syberbergin elokuvia, kaikki muut elokuvat lakkaavat vaikuttamasta hyviltä. Muilun teoksissa koreografioina saattaa piillä tämä sama vaara, joka on kuitenkin tämän sanottuani taiteen kannalta vaarana myös pelastuksen mahdollisuus.

Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comiin keväästä 2007 lähtien.

olli.ahlroos(at)liikekieli.com

Kuva: Johannes Romppanen

Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.