Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


01.10.2013   |   Pia Lindy

Nykytanssin opetusta pohtiva verkkosivusto rohkaisee vuoropuheluun

Itä- Suomen liikuntaopisto (ISLO) oli mukana kansainvälisessä 2-vuotisessa IDOCDE eli International Documentation of Contemporary Dance Education -hankkeessa, jossa pyrittiin kehittämään nykytanssin opetuskäytäntöjen dokumentoimista, nykytanssia opettavien verkostoitumista sekä edesauttamaan tanssin esilletuloa taidemuotona. 

EU:n tukema 2-vuotinen pilottijakso koostui eurooppalaisten nykytanssin opettajien ja toimijoiden tapaamisista, yhdessä työskentelystä ja tanssin opettamiseen liittyvän online-tietopankin kehittämisestä. Tavoitteena oli luoda avoin ja yhteisöllisesti toimiva työväline nykytanssin opetukseen ja opetuksen taltiointiin maailmanlaajuisesti. Hankkeen aikana syntynyt  IDOCDE – verkkosivusto/tietopankki avautui elokuussa 2013. 

IDOCDE -hankkeen keskeisessä roolissa oli 12 mentoria kahdestatoista eri eurooppalaisesta tanssiorganisaatiosta. Mentoreiden lisäksi mukana oli 7-9 opettajaa jokaisesta osallistujamaasta sekä hallinnointihenkilöt osallistuvista tanssi-organisaatioista. Suomen mentorina toimi Malcolm Manning. Elokuussa 2012 kaikki mentorit, opettajat ja  hallinnointihenkilöt tapasivat ja työskentelivät yhdessä Saksan Ponderosassa viiden päivän ajan. IDOCDE -projekti päättyi heinäkuussa 2013 Wienissä Impuls Tanz -festivaalin ohessa järjestettyyn tanssin opetuksen ja dokumentoinnin -symposiumiin.

Kuinka tanssia tänään - How to dance today? IDOCDE-hankkeen päättävä symposium kokosi Wieniin runsaat sata osallistujaa. Kuva: Emre Sökmen.

Kuinka tanssia tänään – How to dance today? IDOCDE-hankkeen päättävä symposium kokosi Wieniin runsaat sata osallistujaa. Kuva: Emre Sökmen.

IDOCDE-hanke sai tukea EU:n Leonardi Da Vinci -ohjelmasta. Suomessa Elinikäisen oppimisen ohjelman/Leonardo da Vinci -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio.

IDOCDE -henkkeessa mukana olleet: (mentori/organisaatio) 

Kerstin Kussmaul / Wiener Tanzwochen (Vienna, A), 

Eszter Gál / Workshop Foundation (Budapest, HU), 

Jan Burkhardt / K3 – Zentrum für Choreographie | Tanzplan Hamburg (Hamburg, D), 

Stephanie Maher / Ponderosa Tanzland / (Stolzenhagen, D), 

Iñaki Azpillaga / Ultima Vez (Brussels, B), 

Defne Erdur Bektik / Mimar Sinan Güzel Sanatlar Üniversitesi (Istanbul, TR), 

Charlotte Darbyshire (Former UK mentor: Gill Clarke/ Independent Dance (London, GB), 

Rasmus Ölme / Cullberg Ballet (Stockholm, S), 

Sophie Gérard / Le Pacifique / CDC (Grenoble, F), 

Malcolm Manning / ISLO Itä-Suomen Liikuntaopisto/ (Joensuu, FIN),

Maja Delak /Emanat (Ljubljana, SLO), 

John Taylor /ICKamsterdam (Amsterdam, NL)

Edellä mainittujen toimijoiden rypäs parilla uudella organisaatiolla ja maalla täydennettynä haki Leonardo da Vinci -rahoitusta toiseen projektiin. Kyseessä on opettajavaihtoihin ja –residensseihin sekä kansainvälisten konferenssien järjestämiseen paneutuva Leap-hanke (learn, exchange, apply, practice). Uusi LEAP-hanke hyödyntäisi IDOCDE-sivustoa vaihtoon lähtevien opettajien valinnassa ja toimisi julkaisukanavana uuden projektin opetusdokumenteille. Vaikka LEAP on selkeästi itsenäinen hanke, se myötävaikuttaisi IDOCDE-sivuston käytön yleistymiseen ja laadun kehittymiseen.

Jaettua asiantuntijuutta, tunnistanko ja tunnustanko opetukseni juuria tai arvoa?

Itävallassa asuvan koreografi, kuraattori/kouluttaja Kerstin Kussmauelin aloitteesta käynnistyneessä IDOCDE-hankkeessa syventymisen kohteena on ollut tanssin opettaminen. Minkälaista on tai mistä koostuu tanssin opettajan pääoma ja miten pääoma ja tanssilliset taidot, tyylit tai periaatteet siirtyvät eteenpäin erilaisissa käytännöissä? Tunnistammeko käyttämiemme harjoitusten alkuperiä? Kuinka aktiivisesti työstämme tai kehitämme itse vanhaa tai uutta opetusmateriaalia? Työstyykö materiaali vuoropuhelussa osallistujien tai muiden opettajien kanssa? Mitä tanssissa tai tanssin opetuksessa muuttuu ajan tai yhteiskunnan muuttuessa?

IDOCDE-verkkosivusto mahdollistaa opetustiedon ja materiaalien kollektiivisen jakamisen nykyteknologiaa hyödyntäen.  Video-ja äänitallenteista, kirjoituksista, valokuvista ym. koostuvat idoc- dokumentit muodostavat aarreaitan kaikille nykytanssin opettajille ja opettamisesta kiinnostuneille. IDOCDE- verkkosivusto tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua paikallisesti ja kansainvälisesti, kerätä tietoa ja tutustua erilaisiin tapoihin opettaa tanssia ja dokumentoida opetusta. Myös nykytanssista kiinnostuneet tai tanssin opiskelijat, koreografit ja tutkijat voivat käyttää sivustoa.

Itä-Suomen liikuntaopisto (ISLO Tanssin ja somatiikan koulutus) haki IDOCDE-hankkeeseen halukkaita tanssin opettajia tanssin tiedotuskeskuksen ja muiden toimijoiden kautta vuoden 2012 alussa. Suomen IDOCDE-tiimissä ovat olleet mukana Malcolm Manningin lisäksi Anu Rajala-Erkut, Riikka Lindström, Ulla Mäkinen, Katariina MacAlester, Kira Riikonen, Riikka Kuoppa, Anna Venäläinen, Sally DavisonPia Lindy (Islo) ja Elina Ikonen (hallinnonti, Islo).

Osa Suomesta osallistuneista opettajista mainitsi odotuksissaan pitävänsä erilaisia tapoja työstää ja jakaa opetusmateriaaleja merkittävänä apuna ja tervetulleena lisänä omassa opetustyössään.  Verkkosivuston mahdollistama toisten työskentelyn seuraaminen voi olla monelle erityistä tanssin opettamisen ollessa usein työtä, joka tapahtuu erillään muista opettajista. Ulla Mäkinen, Outokummun tanssijan koulutuksen johtaja, näkee tanssin eri suuntausten, kulttuurien ja opetustyylien olevan IDOCDE-tietopankin rikkaus: ”Monenlaisuus turvaa  yhden totuuden vaarasta. Tanssin opiskelijat voivat tutustua sivustolla erilaisiin opettajiin, tanssin metodeihin ja tanssin dokumentointiin”. Ulla Mäkinen mainitsee myös, että  IDOCDE -sivusto tarjoaa keinon pohtia eri tanssin koulutusten profiileja ja olla dialogissa toisten koulutusten kanssa, ja se voi edesauttaa opettaja- ja opiskelijavaihtoa, opetussuunnitelmien luomista ja yhteisten projektien suunnittelua.

IDOCDE-verkkosivustolla yksilöllinen lähestymistapa asioihin korostuu yhteisöllisen ollessa kuitenkin jatkuvasti läsnä. Tanssija ja tanssinopettaja Anna Venäläinen nostaa esille tasaveroisuuden: ”Jokainen on tasa-arvoinen tuottamaan omasta työstään idoc-dokumentteja ja osallistumaan sivustolla käytäviin keskusteluihin. Verkkosivusto avaa ovia erilaisiin työskentelytapoihin ja prosesseihin. Tieto ulottuu tasa-arvoisesti kenelle tahansa kiinnostuneelle riippumatta sivuston käyttäjän maantieteellisestä sijainnista, valtasuhteista tai sosiaalisista suhteista. Taidemaailmassa voi  ajoittain kohdata tiedon pimittämistä ja ajatusta siitä, että ei voi jakaa tietoa koska muut ovat kilpailijoita. IDOCDE toimii päinvastoin ja pyrkii osoittamaan, että kun tietämystä tanssialalta jakaa, niin se vahvistaa ja syventää tanssin kenttää kokonaisuudessaan. Hyötyjinä ovat kaikki siellä toimivat.” Anna toivoo myös löytävänsä IDOCDE-sivuston kautta opettajia, joilla on sama opetusintressi ja halu jakaa kokemuksia.

Itä-Suomen Liikuntaopiston Tanssin ja somatiikan koulutuksen johtaja Elina Ikonen toimi IDOCDE-hankkeessa hallinnointihenkilönä.  Elinan mukaan IDOCDE-sivusto toimii ISLOn Tanssin ja somatiikan opiskelijoille esimerkkinä siitä, kuinka luovilla aloilla oman opetuksen suunnittelussa ja kollegiaalisessa vuorovaikutuksessa voi hyödyntää internettiä. ISLO:n jo ennestään kansainväliset yhteydet ja verkostoituminen ovat hankkeen myötä vahvistuneet ja koulutuksen näkyvyys ja tunnettavuus on kasvanut. ”Tanssi-ja taidekoulutus ovat kansainvälisiä ns. luonnostaan pääosin ihmisten henkilökohtaisten kontaktien kautta. IDOCDE-nettisivuston kautta verkostot tulevat myös julkisiksi, jokaisella tanssin alan ammattilaisella Suomessa on mahdollisuus liittyä osaksi verkostoa ja omalla panostamisellaan tehdä itsensä näkyväksi ja vaikuttavaksi osaksi laajempaa nykytanssin opetuksen kenttää”.  Elina Ikonen sanoo myös saaneensa hankkeen kautta lisää henkilökohtaisia kontakteja kansainvälisesti ja on samalla kokenut yhteenkuuluvuuden tunteen eurooppalaisen nykytanssinopetuksen ja tanssin toimijoiden kenttään vahvistuneen.

IDOCDE Symposiumissa heinäkuussa 2013 tanssin opetusta ja opetuksen dokumentaatioita pohdittiin monissa  työpajoissa. Kuva: Emre Sökmen.

IDOCDE Symposiumissa heinäkuussa 2013 tanssin opetusta ja opetuksen dokumentaatioita pohdittiin monissa työpajoissa. Kuva: Emre Sökmen.

Kohtaamisten rikkautta Wienin symposiumissa

Heinäkuussa Wienissä Impuls Tanz -festivaalin yhteydessä järjestetetyn IDOCDE Symposiumin ja yleensäkin koko hankkeen suurinta antia oli erilaiset mahdollisuudet vuoropuheluun ja osallistumiseen sekä osallistujien monimuotoiset taustat. Se, että osallistujat olivat merkittävistä nykytanssiryhmistä, eri kokoisista tanssiorganisaatioista ja koulutusohjelmista sekä freelance-kentältä tuki symposiumin moniäänisyyttä ja näkökulmien rikkautta. Paneelikeskusteluissa pohdittiin nykytanssin koulutusten rakentumista, sisältöjä tai tavoitteita ja dokumentaation käytäntöjä. 

IDOCDE -hankkeeseen osallistuneiden opettajien ja mentorien ehdotuksista luotu viikonlopun muu ohjelma koostui yksittäisten tekijöiden, työparien ja työryhmien vetämistä tunneista, työpajoista, laboratorioista ja keskusteluista. Tuntien ja työpajojen  sisällöt vaihtelivat aamulämmittelyistä somaattisten menetelmien integroimisesta tanssiin ja opettamiseen ja tarjosivat inspiraatiota ja ideoita niin dokumentointiin kuin improvisaatioon.  Avoimissa keskusteluissa pohdittiin muun muassa opetussisältöjen kierrättämistä sekä koulutusten muutoksia yhteiskunnan ja sen rakenteiden muuttuessa.

IDOCDE Symposium, Wien, heinäkuu 2013, How to dance today -paneelikeskustelun puheenjohtaja  Michael Wimmer (AT) sekä panelistit Kirsty Alexander (UK), Sebnem Aksan (TR), Rick Nodine (UK/US) ja Eva Karczag (NL/HU) Kuva: Emre Sökmen.

IDOCDE Symposium, Wien, heinäkuu 2013, How to dance today -paneelikeskustelun puheenjohtaja Michael Wimmer (AT) sekä panelistit Kirsty Alexander (UK), Sebnem Aksan (TR), Rick Nodine (UK/US) ja Eva Karczag (NL/HU) Kuva: Emre Sökmen.

IDOCDE -verkkosivustolta löytyy taltiointeja ja idoc-dokumentteja Wienin IDOCDE Symposium-tapahtumista ja työpajoista. Lisäksi verkkosivustolta löytyy keskustelupalstoja, opettajien profiileja ja runsas kirjo erilaisia idoc-dokumentteja. IDOCDE on rakenteeltaan ja toimintatavoiltaan yhteisöllinen, sisältö muokkautuu toimijoiden sivustolle tuottamista sisällöistä. Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan!

http://www.idocde.net/

Kiitokset Elinalle, Ullalle ja Annalle ajatuksista ja kommenteista.

Pia Lindy

Kirjoittaja on improvisoidun tanssin ja esityksen tekijä, joka yhdistää työssään niin huumoria ja vakavuutta, oivaltavaa tanssillista toimintaa kuin kriittistä yhteiskunnallista ajattelua. Valmistuttuaan Amsterdamin The School for New Dance Development -laitokselta 1995 hän on toteuttanut useita sooloteoksia ja yhteistyöprojekteja Suomessa ja ulkomailla. Taiteilijana hän on syventynyt improvisaatioon ja prosessikeskeisyyteen työskentely- ja esitysmuotona sekä opettamiseen ja toimintaan erilaisissa ympäristöissä/konteksteissa.