Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


21.11.2007   |   Olli Ahlroos

While We Were Holding It Together (Müller) Liikkeellä Marraskuussa 2007

Olli Ahlroos: Müllerin teoksessa tanssijat eivät katsojien nähden liikkuneet kasvoja lukuun ottamatta lainkaan. Tunnin tanssijapatsaita tuijotettuaan iskostui tajuntaan heidän kehoistaan ja lavanäkymästä todella vahva kuva, visuaalinen representaatio. Tämä kuva on päässäni edelleen.


While We Were Holding It Together

Konsepti, koreografia ja teksti: Ivana Müller
Esitys ja teksti: Katja Dreyer, Pere Faura, Karen Roise Kielland, Jefta van Dinther, Jobst Schnibbe
Taiteellinen neuvonantaja ja teksti: Bill Aitchison
Äänisuunnittelu: Steve Heather
Tekniikka ja valosuunnittelu: Martin Eberlein

30.10.2007 Stoa/Liikkeellä marraskuussa


 

Kehon liikkumattomuus / kuvan liike

Alkuasetelma teokselle – niin kuin se muotoillaan käsiohjelmassa – on mielenkiintoinen. Jos tällainen puhe sallitaan, se on koko modernin kehotaiteen ytimessä majaileva, käsitteelliselle kielelle ratkaisematon mörkö. Teoksessa on käsiohjelman mukaan kyse kehon ja sen representaation suhteen ilmaisemisen ongelman kanssa peuhaamisesta provosoiden ”jatkuvasti muutoksia havainnoissa” ja luoden ”lavalle vastakkainasettelun kehon ja sen representaation kanssa”. Ivana Müllerin biografia vielä johdattelee teokseen kertomalla hänen työskentelymetodinsa koostuvan muun muassa filosofiasta innoittuneiden sekasikiöisten, poikkitaiteellisten muotojen luomisesta. Melko jännittävän kuuloista.

Olen täydellisen yllättynyt siitä, että tällainen korkealentoinen taidejargon todella saa teoksessa lunastuksensa. Vielä yllättyneempi olen siitä, miten tämä lunastus toteutetaan. Voin esitysten jo Suomessa päätyttyä varmasti paljastaa, että se toteutettiin tekemällä ei-mitään ja samalla tekemällä koko se asia, joka oli lunastettava. Kyse ei todellakaan ollut sen kaltaisesta teoksesta, jossa ensin käsiohjelmassa julistetaan melkeinpä mielivaltaisilta tuntuvia ja mahdollisimman korkealentoisia aatoksia ja sitten lavalla asia ikään kuin kuvitetaan jonkinlaisen yleisesti tanssiksi tunnistettavan liikkeen avulla.

Müllerin teoksessa tanssijat eivät katsojien nähden liikkuneet kasvoja lukuun ottamatta lainkaan. Salin pimetessä välillä täysin, saivat tanssijat – näin luulisin – aina pienen lepotauon paikalleen puutuneille jäsenilleen. Valojen välillä pimetessä saatiin aikaan myös teokselle muutoinkin ominaista kitkaa tanssijoiden kehollisen läsnäolemisen ja heistä koostuvan ”näyttämökuvan” välille. Tämä kitka kaikissa muodoissaan olikin teoksen ominta antia. Tunnin tanssijapatsaita tuijotettuaan iskostui tajuntaan heidän kehoistaan ja lavanäkymästä nimenomaan todella vahva kuva, visuaalinen representaatio. Tämä kuva on päässäni edelleen, samoin se oli teoksen aikana salin ollessa pilkkopimeä. Vaikka tanssijoiden vahvasta läsnäolosta ja tiukasta takaisintuijotuksesta ei ole mitään jäljellä, siitä on jäljellä mieli-, ja muistikuva.

Nämä esiintyjien läsnäolosta riippumattomat kuvat revittiin (tai paremminkin vieteltiin) teoksessa katsojien päästä ja ne pakotettiin teoksen tapahtuessa ja tanssijoiden läsnä ollessa peittämään tätä läsnäoloa, jolloin katsoja ikään kuin näki oman katseensa osatekijöitä. Tämä viettely tapahtui tanssijoiden kertomuksilla siitä, mitä he kuvittelivat tässä näyttämökuvassa tapahtuvan. Välillä taas tanssijoiden repliikit pakottivat katsojan keskittymään takaisin vain tanssijoiden ”puhtaaseen” fyysiseen läsnäoloon lavalla. Syntyi ”illuusio”, jossa katsoja – ainakin allekirjoittanut – näki teoksessa pilkahduksen siitä, kuinka valtava määrä aktiivista kuvanluomista ja tuottamista liittyy siihen prosessiin, jota liian helposti ajatellaan vain passiivisena katsomisena. Sanat ”puhdas” ja ”illuusio” ovat tietysti lainausmerkeissä, koska tässä ”illuusiossa”, joka ei siis ole mikään illuusio, paljastuu se, että mitään puhdasta näkemistä, sen enempää kuin puhdasta fyysistä läsnäoloa ilman havaintoa ei ole (ainakaan havaittavissa). Lopputulos oli jonkinlainen katseen sisällä tapahtuva käsitteellinen ja kategorinen sykli, jota katsoja vieteltiin itse seuraamaan.

Jos tanssitaide halutaan ajatella (pelkän kauniin tanssiksi tunnistettavan liikkeen lisäksi) toiminnaksi, joka paljastaa jotain ennennäkemätöntä; murtaa arkisen kokemis-, näkemis-, ja olemistapamme läpi jotain uutta ja samalla tietysti luo jonkin uuden kokemis-, näkemis- ja olemistavan, oli Müllerin teos taidetta taas sillä kuuluisalla isolla T:llä. Teos nimittäin mursi esiin juuri sen minkä se kehuu tekevänsä. Jos edelleen halutaan ajatella tanssitaidetta jonain laajempana ja avarampana kuin vain kauniin, tanssiksi tunnistettavan liikkeen tuottamisena, olisi ensiarvoisen tärkeää nähdä fyysisen teatterin ja tanssitaiteen kahtiajako myös Suomessa yhä enemmän vain ja ainoastaan taiteen tekemistä rajoittavana ja köyhdyttävänä elementtinä. Tästä rajoittuneisuudesta irti pääsemisestä Müllerin teos oli loistava esimerkki.

Olli Ahlroos
Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comiin keväästä 2007 lähtien.

olli.ahlroos(at)liikekieli.com

Kuva: Johannes Romppanen

Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.