Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


17.10.2007   |   Heini Tuoresmäki

Muotokuvia (A-K Hirvanen) ja Being Greta (M Hirvanen) Zodiak 2007

Heini Tuoresmäki:Illan teokset edustivat minulle toistensa vastakohtia, mikä syntyi varmaan myös tavastani vertailla niitä. Vastakohtia olivat kovuus ja pehmeys, joilla tarkoitan sekä liikkeen laatua että energiatasoa.

Karoliina Yli-Honko:Anna-Kaisa Hirvasen Muotokuvia ja Maija Hirvasen Being Greta tarjosivat omat tulkintansa inhimillisten piirteiden havainnoinnista liikkeellisesti. Sooloteosten aikana siirrytään yksittäisen ihmisen kuvaamisesta pohtimaan kollektiivista muistia ja luovuutta.


Muotokuvia
Konsepti, koreografia ja tanssi: Anna-Kaisa Hirvanen
Valokuvat: Tuukka Rönkkö
Valosuunnittelu: Ainu Palmu
Ääninauhojen koostaminen: Antti Viitamäki
Malleina: Raimo Auvinen, Maria Kananen, Merja Leinonen ja Petri Pellinen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Anna- Kaisa Hirvanen

Being Greta
Koreografia ja esitys: Maija Hirvanen
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Tuotanto: Zodiak- Uuden tanssin keskus ja Maija Hirvanen


 

Vastakohtien ilta

Muotokuvia on ”tutkimus ihmisten välisistä yhteneväisyyksistä ja kyvystä havainnoida ihmisen olemusta ilman selittelyjä ja erottelua. Esitys piirtää esiin enemmänkin ihmisen havaintoa kuin ihmisen kuvaa. ” Teos on neljän muotokuvan sarja, johon ovat osallistuneet neljä eri ihmistä malleiksi tanssijalle sekä valokuvaajalle muotokuvattavat ovat osallistuneet aktiivisesti koko projektiin, työskennellen tiiviissä dialogissa taiteilijoiden kanssa.

Muotokuva teoksessa tanssija oli keskittynyt näkemäänsä ihmiseen, joka ei kuitenkaan katsojalle näkynyt aineellisena eikä konkreettisena, mutta jonka hahmon ja rajat saatoimme tunnistaa tanssijan tekemistä liikkeistä. ”Liikkujan keho piirtää ilman kuvioita, joita emme tavallisesti näe.” Näkemästäni tuli mieleeni ajatus kontakti –improvisaatiosta näkymättömän parin kanssa. Kiinnostavaa vaihtelevuudessaan oli, että tanssija kuvasi itsensä kautta havaintoja toisesta ihmisestä, eikä ilmaissut omaa, sisäistä olemistaan. Tanssi kun kuitenkin aika usein on tanssijan omaan itseensä syventymistä, ja oman sisäisen kokemusmaailman kerrontaa. Huolimatta siitä, että tanssija havainnoi itsestään ulkopuolista asiaa, kontakti oli yleisöön vähäistä, ja tekeminen sisäänpäin kääntyneempää. Tämä vahvisti katsojan keskittymistä nimenomaan tanssijan ’piirtämään’ muotokuvaan, eikä tanssijaan itseensä. Tarkoituksellinen illuusio oli luotu onnistuneesti.

Tanssijan tekeminen oli erittäin keskittynyttä, tarkkaavaista ja rentouttavaa katsottavaa, joskin olisin kaivannut esitykseen vähän enemmän kontrasteja ja energiaa. Esityksen ’pehmeyttä’ lisäsi vielä teoksen äänimaailma leppeästä kesäpäivästä, jossa linnut lauloivat ja lapset polskivat rantavedessä..

Näin samalla kertaa kaksi eri teosta, mutta tarkastelen niitä yhdessä. Kahden teoksen esittäminen peräkkäin synnyttää minusta vääjäämättä jonkinlaisen dialogin esitysten välille, ja luo tilanteen, jossa vertailun keinoin pyrin ymmärtämään, synnyttämään merkityksiä ja arvottamaan omia näkemyksiäni taiteesta, sekä kyseisistä tanssiteoksista. Kyseiset teokset saivat minut pohtimaan, mikä on minulle tanssiteos, ja mikä fyysinen tai liikkeellinen installaatio. Taiteen syvintä ja yhteistä olemusta on vaikea määrittää, joten kai minä olen myös jäävi sanomaan, mikä on tanssia. Millä arvottaa tanssia tanssiksi? Kiinnittääkö huomion johonkin erityiseen? Ehkä arvioin tanssia sen mukaan, onko se minulle tekninen tai esteettinen taidonnäyte, sekä mitä ajatuksia tai tuntemuksia se minussa herättää.

Illan teokset edustivat minulle toistensa vastakohtia, mikä syntyi varmaan myös tavastani vertailla niitä. Vastakohtia olivat kovuus ja pehmeys, joilla tarkoitan sekä liikkeen laatua että energiatasoa. Teokset koin aika mustavalkoisina toteamuksina, mutta myös vastakohtina musta ja valkoinen. Muotokuvia oli pehmeä ja valkoinen, ja Being Greta kova ja musta. Eri värit johtuivat yksinkertaisesti jo esiintyjien puvustuksesta, mutta myös teoksista syntyneistä tuntemuksista.

Kykenen luomaan käsityksen taiteesta ja tietyistä taideteoksista, kun katson taaksepäin, ja pohdin, mitä se on minulle tähän asti ollut, ja mitä olen tähän asti nähnyt. Taiteessa elää jokin yhtenäisyys, uudistuminen ja jatkumo. Erityisesti Being Greta teoksessa oli nähtävissä taiteen ja yksilönkin uudelleenmuotoutuminen ja jatkumo. Se käsitteli uuden, populaarin kulttuurin, median tuottamaa sisältöä ihmisessä, sekä pohti joksikin tulemista. Valokuvataide (’Muotokuvia’ teokseen yhdistetty) tai multimedia eivät tietenkään ole mikään uusi ilmiö tanssiteoksissa, mutta esitykset ovat taas vain todiste siitä, miten taide uudistuu, miten taiteenlajit sekoittuvat, miten se elää kiinni yhteiskunnassa ja omassa ajassaan. Being Greta käsitteli sitä, miten roolimme muuttuvat, ja miten median tuottamat sisällöt asuvat meissä vain hetken, kunnes siirtyvät toiseen ihmiseen ja muuttavat muotoaan. Kysymys kuuluu, mihin tämä meitä johdattaa, ja miksi me itse haluamme tulla? Teoksen aihe teki sen, että kokemus esityksestä oli rauhaton ja hieman ahdistava. Tarkoitus oli ilmeisen onnistunut, ja se oli tunnelmaltaan myös täysin vastakkainen ensin nähdylle esitykselle Muotokuvia. Being Greta:ssa oli liikkeellistä energiaa, jolla tarkoitan liikkeiden räjähtävyyttä ja dynaamisuutta.

Molemmat sooloteokset synnyttivät ajatuksia omista näkemyksistä tanssiin, ja yleensä taiteeseen, sekä tapaan muodostaa tulkintoja. Katsojan kokemukseen liittyen minun on mainittava katsomossa ollut vauva, joka kävi mielenkiintoista dialogia Being Greta teoksen tanssijan kanssa. Hän seurasi tanssijan liikettä, tapaili sitä, hymyili ja hamuili tanssijaa käsillään, sekä ilmensi näkemäänsä ja kokemaansa vahvasti ilmeillään. Mitä hän koki, ja mihin hän keskittyi? Miten hän saattoi olla niin vastaanottavainen, kun taas minun ajatus harhaili pois esityksestä. Onko minun tiedollisuus ja analyyttisyys tuhonnut autenttisen katsojakokemukseni? Onko ajatuksieni harhailu merkki esityksen mielenkiinnottomuudesta vai nimenomaan esityksestä inspiroitumisesta ja ajatuksien heräämisestä?

Heini Tuoresmäki

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston opiskelija, ja opiskellut siellä pääasiassa
viestintätieteellisiä ja kulttuurintutkimukseen liittyviä aineita. Tanssi ja
kirjoittaminen ovat hänelle tärkeitä, ja siitä hän saa innoituksen toimia niiden
asioiden parissa.


 

Ihmisen jäljillä

Anna-Kaisa Hirvasen Muotokuvia ja Maija Hirvasen Being Greta tarjosivat omat tulkintansa inhimillisten piirteiden havainnoinnista liikkeellisesti. Sooloteosten aikana siirrytään yksittäisen ihmisen kuvaamisesta pohtimaan kollektiivista muistia ja luovuutta.

Muotokuvia on teosten sarja, josta välittyy projektin ainutlaatuisuus ja hienous. Anna-Kaisa Hirvanen on houkutellut ”malleikseen” keskisuomalaisia ihmisiä: siivooja Petri P:n, kulttuurintuottaja Maria K:n, koulukeittäjä Merja L:n ja kulttuurin sekatyöläisen Raimo A:n. Ainoa alle nelikymppinen on 27-vuotias kulttuurituottaja Maria K. Jokaisen henkilön muotokuva esitetään eri kerralla, jokaista kaksi kertaa Zodiakissa. Projektissa on lisäksi ollut mukana valokuvaaja Tuukka Rönkkö, jonka maagisen kiehtovat Liikkeen piirroksia -kokonaisuuden muodostavat valokuvat ovat esillä Zodiakin aulassa.

Ensi-illassa nähtiin Petri P:n muotokuva. Anna-Kaisa Hirvasella on yllään violetti satiinikauluspaita ja pitkät, hopeiset satiinikäsineet. Materiaalit viittaavat juhlaan, luksukseen ja pynttäytymiseen. Hopean väriseen satiiniin verhotut sormet kietoutuvat kuitenkin juurevasti lattiankuivausvälineen teleskooppivarteen. Siivousväline telakoi esiintyjän paikoilleen, se on henkinen kainalosauva, jonka kaltevuutta myös liike ajoittain myötäilee. Anna-Kaisa Hirvanen liikkuu lähes minimaalisen vähän. Hänen kasvonsa ilmehtivät, sormet liikkuvat ja keho taipuu hieman. Hän katselee kaukaisuuteen, hymyilee ja kohottaa katseen kattoon. Liike on rajoittunutta ja käsitteellistä, hän yrittää tehdä jotakin monta kertaa, edetä hitaasti ja palata takaisin. Liiketapa muistuttaa neurootikon pakonomaisia reittejä ja toistoja, mutta ei silti anna sitä kuvaa, että liikkeiden tekijä olisi neurootikko. Kyse on pikemminkin runollisuudesta. Anna-Kaisan läsnäolo on intensiivinen ja hän osaa taikureiden tavoin ohjata huomion pienen pieniin liikkeisiin. Siivousvälineen pieni liikuttaminen tuntuu kestävän minuutteja ja kiinnostavan koko ajan. Todellisuudessa hetki oli ohi nopeasti, mutta siinä oli illuusio rauhallisesta ajankulusta. Lisäksi esityksen kontekstissa tuntuu radikaalilta, kun Anna-Kaisa astuu muutaman askeleen pois paikoiltaan tai kun hän nostaa siivousvälineen nurinperin ilmaan. Käsiohjelmassakin mainitaan mielestäni kuvaavasti, että ”esitykset piirtävät esiin enemmänkin ihmisen havaintoa kuin ihmisen kuvaa”. Juuri siksi Muotokuvia -teossarja on erityisen mielenkiintoinen. Esityksessä on käytetty Rönkön kahta valokuvaa taustana. Zodiakissa pidettävässä työpajassa voi itse kokeilla liikeratojen piirtämistä kameralle. Apuna kuvissa on käytetty tulitikkuja ja fosforimaalia, jotka tekevät pitkällä valotusajalla liikkeen ”jäljen”.

Maija Hirvanen on puolestaan ottanut oman soolonsa lähtökohdaksi oman ja yhteisen pohtimisen julkkisten kautta. Hän tarkastelee matkimista, kulttuurisia ikoneita (kuten Greta Garboa) ja oman persoonan suhteuttamista niihin ja niiden kautta. Itse esitys on mielestäni hyvin käsitteellinen. Being Greta onkin sellaisenaan hyvä esimerkki teoksesta, jossa tekijän tarkoittama sisältö ei paista suoraan läpi, vaan ikään kuin verhojen välistä. Kun teoksen ajatukset ovat tiedossa, niitä on kiinnostavaa pohtia esityksen valossa. Itse esityksessä päähuomio kiinnittyy liikkeeseen ja kokonaisvaltaiseen painavaan olemiseen, jossa voiman käyttö on läpinäkyvää ja jopa korostunutta. Kuuluisuuksiin tuntuvat viittaavan suuret mustat aurinkolasit, jotka Maija Hirvasella on päässään koko esityksen ajan.

Tanssimatto on valkoinen ja ainoana visuaalisena elementtinä on takaseinässä oleva välillä tilaa valaiseva neliö. Tila on mahdollisimman puhdistettu merkityksistä, jotka nousevatkin siten esiin ainoastaan liikkeen voimalla. Maijan olemus on sporttinen ja pirteä. Rytmillistä rakennetta korostavat raskaat jalaniskut lattiaan korkealta, jolloin lattiaan osuva tennari aiheuttaa kunnon kumauksen. Rytmiä vaihdellaan ja varioidaan. Koreografia luo koko ajan uusia kerroksia itseensä ja kerrokset alkavat pikku hiljaa laskostua toistensa päälle hieman epäsymmetrisesti. Hirvanen viittaa koko ajan enemmän johonkin jo tekemäänsä ja samaa tukee myös melkein huomaamaton äänimaailma. Tanssilla luodaan erilaisia tilanteita ja liikelaatuja, joita Maija Hirvanen myöhemmin toistaa – siis matkii itseään tai itse tekemiään liikkeitä, jotka ovat oikeastaan tulleet jostain muualta hänelle mieleen. Ehkäpä hän pyrkii ikonisoimaan itsensä tekemällä liikkeet mahdollisimman dynaamisesti, päättäväisesti ja tarkasti, vaikka jo vähän väsyttäisikin. Being Greta on teos, joka saattaa jäädä myös kylmäksi tai pitkästyttäväksi kokemukseksi ja sen yhteydessä pitäisi olla tilaisuus keskustella.

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti myös estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).