Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


17.06.2013   |   Liisa Vihmanen

Koreografisia kokeiluja à la Paris

Incidence Chorégraphique -ryhmän esitys ei pettänyt katsojien odotuksia Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Pariisin oopperasta tuli juuri niin hyvää tanssia kuin sieltä pitääkin tulla. Silloin, kun on varaa valita, valitaan vain parhaat tanssijat.

Incidence Chorégraphique on itsenäinen ryhmä, jonka tanssijat ovat Pariisin oopperan tanssijoita ja esiintyvät sen produktioissa. Oopperan näytäntöaikataulu määrittelee ajan, joka ryhmällä on käyttää omien teostensa valmistamiseen ja esittämiseen. Etusijalle menevät kuitenkin aina oopperan produktiot. Monimutkaista, sillä oopperan kanssa heillä on sopimus, ettei ryhmä esiinny Pariisissa, ei missään pariisilaisessa teatterissa.

Esiintyessään muualla Ranskassa tai ulkomailla, he voivat – itsenäisenä ryhmänä – käyttää nimensä yhteydessä Pariisin oopperaa, jonka tanssijoita he todellisuudessa ovat. Kaikilla Incidence Chorégraphique -ryhmän tanssijoilla on lisäksi halu olla synnyttämässä uusia koreografioita, sanoo Bruno Bouché. Bouchéta naurattaa, kun hän yrittää selittää minulle, mikä heidän ryhmänsä oikein on. Kysyn, voisiko sitä pitää laboratoriona, jossa tanssijat saavat kokeilla siipiään koreografeina, ja Bouché hyväksyy ajatuksen. Siitäkin huolimatta, että Incidence Chorégraphique esittää myös muiden, kuin ryhmän tanssijoiden teoksia.

Bruno Bouché, kuva: Petri Laitinen

Bruno Bouché, kuva: Petri Laitinen

Bouché sai ajatuksen omasta koreografiasta, kun Pina Bausch valitsi hänet teokseensa Kevätuhri. Pina Bausch muutti täysin Bouchén käsityksen tanssista. Bouché pitää itseään kuitenkin klassisena tanssijana, jolla on akateemisen tanssitradition tekniikka. Siltä perustalta hän luo ja tanssii. Hänelle koreografiassa – oli se klassista balettia tai nykytanssia – on tärkeää tunne, jonka tanssi välittää. Laatu merkitsee hänelle sitä, että tanssi onnistuu tavoittamaan jotakin ihmisenä olemisesta. ”Liikkeen kautta voi ilmaista itseään syvältä, ilman sanoja. Toisaalta tanssi voi olla myös abstraktio, joka kertoo paljon. Kuinka koreografia kulkee, millä tavalla tilaa on käytetty. Se puhuu minulle, minun keholleni”, sanoo Bruno Bouché. Bouché on johtanut Incidence Corégraphique ryhmää sen alusta saakka, yhteensä yli kymmenen vuotta.

On silmiinpistävää, kuinka maskuliinisia Incidence Corégraphique’in teokset ovat. Kaikki Kuopiossa nähdyt koreografiat olivat miesten käsialaa ja niiden tärkeimmät roolit oli tehty miehille. Bouché myöntää ongelman. Hän sanoo, ettei yksikään naistanssija ole koskaan tullut hänen luokseen ja kertonut haluavansa tehdä koreografian. Kun kysyn miksi, Bouché epäilee, että naisilla on kovempi itsesensuuri kuin miehillä, joka taas johtuu pikemminkin yhteiskunnallisista asenteista kuin itse tanssin maailmasta.

Bouché myöntää, että tanssin kentällä miehet ovat vallanneet näyttämön ja johtotehtävät. Tämä on erikoista, koska tanssiva poika on edelleen ihmetyksen aihe. Mutta kun mennään itse ammattiin, miesten johtoasema ja miehinen tapa käyttää valtaa ovat havaittavissa. Bouché ottaa taas esimerkiksi Pina Bauschin, kun hän hakee toisenlaisesta tapaa johtaa. Pina Bauschin ei tarvinnut omistaa valtaa, hän halusi tehdä asioita yhdessä. Samanlaista johtamistapaa Bouché haluaa toteuttaa myös omassa ryhmässään.

Ryhmän tanssijat ovat vakuuttavia. Koreografiat kuitenkin mietityttävät. En voi sanoa, että innostuin kaikista. Illan aloitti kappale Ouverture, joka oli hyvä johdatus ryhmän tyyliin ja osaamiseen. Sen sijaan väliajan jälkeen nähty Fugitive ei jättänyt muistijälkiä.

Bruno Bouchén tulkinta Jaakobin painista enkelin kanssa oli herkkä ja kaunis kahden miehen tanssi. Juuri miehessä piilevää herkkyyttä Bouché haluaa teoksissaan etsiä. Toisin kuin arjessa, jossa miehen on säilytettävä kasvonsa, tanssissa mies voi näyttää haavoittuvan puolensa, sanoo Bouché. Valkoiseen ja mustaan puettujen tanssijoiden paini päättyi lopuksi Eugène Delacroix’n maalaukseen samasta aiheesta. Tässä teoksessa haavoittuvuus näkyi esimerkiksi siinä, kuinka hentorakenteisempi enkeli silmin nähden teoksen edetessä väsyi, nostaessaan raskaamman Jaakobin kerta toisensa jälkeen harteilleen. Bouchén teoksessa Bless – ainsi soit IL tanssivat Aurélien Houette ja Erwan Leroux.

Incidence Choreographique: Bless - ainsi soit IL, kuvassa Aurélien Houette ja Erwan Leroux, kuva: Petri Laitinen

Incidence Chorégraphique: Bless – ainsi soit IL, kuvassa Aurélien Houette ja Erwan Leroux, kuva: Petri Laitinen

Käsiohjelmasta poiketen illassa nähtiin myös William Forsythen koreografia In the Middle. Vaativan pas de deux’n tanssineet Aurelia Bellet ja Yann Saiz ovat tanssijoina saavuttaneet sellaisen täsmällisyyden ja teknisen osaamisen tason, että on vaikea sanoa mihin heidän taiteensa enää kehittyy. Bellet on esimerkki siitä, kuinka maksimaalinen jalan nosto ei ole enää 180 astetta vaan lähempänä 200 astetta. Kun lähes kaikki développéet viedään tuohon pisteeseen, liikkeen teho alkaa laskea. Itse en kaipaa akrobaattisuutta hipovia jalan nostoja teoksen alusta loppuun, vaikka ne kieltämättä tämän parin esittämänä kauniita olivatkin.

Nicolas Paulin 4 Figures dans un piece eteni jännittävästi neljän miehen liikkuessa omissa pienissä ruuduissaan, jota he pikkuhiljaa rajasivat kirjoittamalla sen liidulla täyteen tekstiä. Lopuksi heille itselleen jäi vain pieni nurkkaus, jossa olla. Teoksen idea oli saatu Francis Baconin maalauksista, mutta jostain syystä valmis koreografia ei antanut vastausta siihen, miksi miehet olivat omissa ruuduissaan ja miksi he rajasivat omaa liikkumisvapauttaan. Ehkä miksi-kysymys on väärä, ehkä pitäisi vastata itse, eikä odottaa teoksen vastaavan. Joka tapauksessa odotin, että teos olisi lopuksi tiivistänyt ja kirkastanut ydinajatuksensa, mutta jäin sitä paitsi. Teoksessa tanssivat Bruno Bouché, Stephane Bullion, Simon Valastro ja Adrien Couvez.

Liisa Vihmanen
Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.