Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


10.06.2013   |   Maija Karhunen

Takakansitekstiä, hienostelevaa tyyliä ja tanssin hajua

Klassikossaan Tyyliharjoituksia vuodelta 1947 Raymond Queneau kirjoittaa saman arkisen sattumuksen 99 eri tavalla. Kuinka Queneaun tyyliharjoitukset taipuvat tanssista kirjoittamiseen? Testin kohteena Martin Nachbarin Animal Dances.

Osa Queneaun tyyliharjoituksista on puisevaa kielitieteellistä kikkailua ja eri retoristen keinojen kokeilua. Toiset harjoitukset taas herättävät havainnoimaan tanssiteosta eri tavoin sekä pohtimaan taiteesta käyttämäämme kieltä. Kokeilen muutamia tyyliharjoituksia Martin Nachbarin Animal Dances -teoksesta kirjoittamiseen.

UNI

Minua kohti oli suunnattu kirkas ja häikäisevä valo. Silti minun oli jostain syystä pakko katsoa suoraan valoon. Joku oli unohtanut huoneen keskelle vaatteita ja puisia keppejä. Eteeni tuli erilaisia hahmoja. Yksi liikkui kontaten, en tiedä miksi. Hahmoilla alkoi jonkinlainen leikki esineiden ja toistensa kanssa. Olin tarkkailijana tilanteessa, jossa noudatettiin sääntöjä, joita en tiennyt. Yhtäkkiä olin ravikilpailuissa. Siellä oli myös tuttavani, jota en ollut nähnyt tai edes ajatellut moneen vuoteen. Hevonen, josta pidin eniten, hävisi kilpailun. Sitten tapasin miehen, jolla oli leopardikuvioiset trikoot sekä karvaiset korvasuojat, jotka hän oli kuitenkin pukenut päälleen väärin eivätkä ne peittäneet hänen korviaan. Miehen eleet olivat hyvin tarkkoja. Huoneessa oli muitakin hahmoja, mutta en muista enää millaisia. Lopuksi jouduin niitylle, jossa lehmät söivät heinää. Yksi lehmä näytti siltä, kuin se olisi halunnut puhua. Silloin heräsin.

HAJU

Tässä esityksessä tuntui navetan, lehmänlannan, teurastamon, veren, kylpyhuoneen muovisen kissanvessan, yksittäispakattujen koiranruoka-annosten, muurahaisen pissan, entrecôten, hamsterin häkin, eksoottisiin safariajeluihin käytetyn rahan, ammutun ruudin, korkeasokerisen luonnonmukaisen hevosen heinän, ihmisen ja koiran karvojen, mikrossa lämmitetyn eineslasagnen, vanhojen villavaatteiden, suoraan pakkauksesta pesemättä päälle puettujen mikrokuitulegginssien, näyttämön yli pyyhityn saippuaveden, sähkön, pölyn, hien ja rasituksesta kiihtyneen hengityksen hajua. Esityksen jälkeen tuoksui parfyymiltä, luonnonmukaisilta ihovoiteilta, punaviiniltä ja tupakalta.

SUBJEKTIIVINEN PUOLI

Tämähän alkaa lupaavasti, tanssijalla on ilmaisu hallussaan ja jotakin eläimellistä hänen liikkeessään todella on. Näkisinpä Berliinissä vihdoinkin laadukasta nykytanssia! Nyt en kyllä pidä yhtään tuosta kun tanssija on laitettu imitoimaan eläintä, lastenteatterimaista! Eikö koreografi tajua että siinähän vain nähdään kuinka ihminen projisoi omaa itseään eläimeen, eikä pääse lähellekään eläimen todellista olemusta? Ja eikö hän todella tajua, että tämä eläin-teema on nyt kaikkialla muotia, luuleeko hän todella olevansa jonkinlainen edelläkävijä niin kuin jostain luin hänen sanoneen? Tämä meni nyt kyllä aivan sekavaksi leikiksi vaatteiden ja keppien kanssa, eivätkä he tunnu edes hallitsevan tilannetta, koko ajan saa pelätä että joku saa kepistä silmäänsä. Kyllä haluaisin nähdä viimeisen päälle harjoiteltua taituruutta enkä keskinkertaista haparointia, joka saa miettimään, että mitä varten? Enkä tajua käsiohjelman viittausta Franz Kafkan Odradekiin. Huhhuh. Ja miksi teos on pitänyt pilkkoa neljään keskenään erilaiseen osaan, onko se merkki päättämättömyydestä ja epävarmuudesta? Entä näenkö minä oikein, onko tuo tanssija teeskenteleväinen, suorastaan omahyväinen soolonsa aikana? Mutta nyt, nämä hevosethan ovat aivan hauskoja, kyllä tanssijoilta löytyy energiaa kun sitä vain osataan pyytää! Aivan oivallisesti rytmitetty kohtaus, kyllä heissä on jotain varsamaista. Mainiota, kerrassaan mainiota. Ja tuo yksin jäänyt varsa, häntä minä symppaan, vaikka aiemmin huomasin että hän kyllä yritti liikaa, muut olivat luontevampia. Tämä hyönteisjuttu, tämähän toimii myös. Kyllä tässä on komposition taituruutta nähtävissä, ja jälleen kerran todistettiin se, että yksinkertaisuus on valttia. Ja kertakaikkisen hauska tuo koppakuoriaisen värikäs koppa, ja entäpä nuo korvalaput, jotka on leikkisästi puettu väärin päin! Olihan tässä jo nautintoa, kuinkahan tämä päättyy. Nyt en kyllä aivan ymmärrä, käsiohjelmassa viitataan iloisiin ja suloisiin lehmiin, mutta minusta nuo mollottavat tampiot näyttävät lähinnä tyhmiltä. Ketä tässä nyt pilkataan? Hauskaa tämä näyttää olevan joidenkin mielestä. Onko tuo tuolla takarivissä Moritz? Minua kyllä harmittaa tämä lopun lehmäkohtaus, aivan kuin he olisivat nyt tehneet sen erheen että väittäisivät lehmien olevan tyhmiä. Kyllä minä vaan olisin tehnyt tästä paljon paremman teoksen!

TAKAKANNEN TEKSTI

Koreografi Martin Nachbar (s. 1971) tarjoilee lukuisten menestysteosten jälkeen riemukkaan eläintarharetken, muttei päästä katsojiaan tälläkään kertaa liian helpolla. Animal Dances kysyy, mitä merkityksiä nykyihminen, tuo 2000-luvun urbaani eläin, antaa toisille eläimille? Teos etsii eläimen ja ihmisen välistä rajaa hakeutumalla kohti eläimellistä käyttäytymistä, ajattelemista ja tuntemista. Nachbar tarttuu aiheeseensa ennakkoluulottomasti, kliseitäkään pelkäämättä.

Teoksen neljä osaa vievät katsojan kohtaamaan niin kiihkeäsieluisia hevosia kuin sympaattisen huvittavia lehmiä. Nachbar ammentaa esitykseensä aineksia kirjallisuudesta ja tanssin historiasta, sekä menneiltä mestareilta Franz Kafkalta ja Merce Cunninghamilta, että jo modernien klassikkojen aseman saavuttaneilta Cormac McCarthylta ja Xavier Le Roylta. Ominaiseen tapaansa Nachbar onnistuu kuitenkin luomaan monipuolisista aineksista ja polttavan ajankohtaisesta teemasta omaa, persoonallista kädenjälkeään mukailevan tulkintansa. Loistelias äly kohtaa jälleen kerran onnistuneesti kutkuttavan huumorin. Väreillä ilakoiva puvustus ja taitavat esiintyjät täydentävät eläimellisen eläväisen tanssi-illan.

”Martin Nachbar on jo vuosien ajan osoittanut, ettei ’käsitetanssi’ ole vain älykästä, vaan se voi olla myös äärimmäisen hauskaa.” – Franz Weigand

HIENOSTELEVASTI

Nachbarin hyvinkin fyysillisessä ja täten kohtalaisen poikkeuksellisessa nykykoreografiateoksessa manifestoituu ensisijaisesti antropomorfismi huolimatta sen tavoitteista pyrkiä lähentymään animaalisia eksistenssin muotoja. Nachbarin metodologisiksi välineiksi olennoituvat miiminen imitointi mutta myös abstraktimman, joskin oletetusti mahdottoman eläimeksi tulemisen (ransk. devenir) tavoittelu. Eräässä kohtauksessa päästään lähelle kantorilaisen alimman tason todellisuuden ilmenemistä, kun teatterin, tuon ikiaikaisen dionyysisen hetken taiteen tyyssijan, sydämeen saapuu joukko Insecta-lajiin kuuluvia olentoja. Kohtauksen cunninghamilaisessa tunnelmassa tilallis-ajallisen ulottuvuuden täyttävät Insecta-tematiikkaan nähden intentionaalisen paradoksaalisesti kaksijalkaiset, vähintään tanssitaiteen Bachelor-tutkinnon saavuttaneet, kinesteettisen kapasiteettinsa äärirajoille edellisessä kohtauksessa joutuneet ja täten perspiraationaalisten ilmentymien kastelemat professionaaliset toimijat. Kohtauksessa, kuten myös koko Nachbarin teoksen (mikä on ”teos”? kuka on ”tekijä”?) dramaturgisen rakenteen lävitse, on havaittavissa postmoderneja tendenssejä lähdemateriaalien ja viittausten sateenkaarimaisen kirjavasta diversiteetistä. Teoksessa ilmenee myös keveyden vivahteita ja ehkäpä jopa tietynkaltaisesta anarkismista vaikutteita saaneita kapinoinnin muotoja – eräs miespuolinen olemisensa performatiivisia ulottuvuuksia esiin tuova henkilö on jopa humoristisesti pukenut ylleen isoäitimäisen orvokinsävyiset (värisävy viitannee trash-estetiikan traditioon) kuuloelinten lämmittimet väärin päin ja täysin ao. lämmittimien funktionaaliset ominaisuudet huomiotta jättäen! Voi hyvänen! Täten todettakoon, että fyysisen kaunotaiteen edustajat vaikuttavat siis kykeneväiseltä myös omaan toimintaansa kohdistuvaan itseironiaan ja koomilliseen veijarimaisuuteen.

Maija Karhunen

¤¤¤

Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia (1947). Suomentanut Pentti Salmenranta, Otava 1993.

Martin Nachbar: Animal Dances

Koreografia: Martin Nachbar yhdessä tanssijoiden kanssa

Tanssi: Jule Flierl, Coralie Meinguet, Benjamin Pohlig, Noha Ramadan ja Jochen Roller

Dramaturgia: Jeroen Peeters

Musiikki: Boris Hauf

Valosuunnittelu: Bruno Bocheron

Pukusuunnittelu: Marion Montel

Tuotanto: Sophiensaele Berlin ja Martin Nachbar, yhteistyössä UP TO NATURE (Brut Wien, Black Box Theatre Oslo, Inbetween Time Bristol, ANTI – Contemporary Art Festival Tampere) sekä Dock 11/Eden Berlin

21.-24.3.2013 Sophiensaele, Berliini