Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


14.06.2013   |   Saara Moisio

Tanssintutkimus 2013, osa 3: Alexander-tekniikka koreografisessa prosessissa – Luopumista totutuista tuntemuksista

Soile Lahdenperä on taiteellisen väitöstutkimuksensa aikana löytänyt tavan hyödyntää Alexander-tekniikkaa tanssin opettamisessa ja koreografin työssä. Alexander-tekniikan käyttö vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä, minkä haateellisuus sai Lahdenperän aikoinaan kiinnostumaan taiteellisen tutkimuksen tekemisestä.

Tutkimuksen taustalla vaikuttaa myös Lahdenperän kiinnostus somaattisiin menetelmiin 1980-luvulta lähtien. Valmistuttuaan Alexander-tekniikan opettajaksi 1995, Lahdenperä halusi syventyä tekniikan käyttöön koreografin työssä. Ainoa mahdollisuus pitkäjänteiseen Alexander-tekniikan harjoittamiseen tanssijoiden kanssa oli kulkea tanssitaiteen maisteriopintojen kautta jatko-opiskelijaksi. Nyt tutkimuksen raportointi on esitarkastusvaiheessa.

Taiteellisen tutkimuksen tekeminen käytännön kautta on sopinut Lahdenperän työskentelyyn. Omien sanojensa mukaan hän edustaa uutta tanssia, jossa tapa tehdä on tutkivaa. Taiteellisessa tutkimuksessa ei pyritä väittämään mitään, vaan se on oman tutkimusmaaston kartoittamista. Kiinnostavaa on se, että koskaan ei voi tietää, mitä työstä lopuksi tulee.

Tutkimuksessaan Lahdenperä on työstänyt Alexander-tekniikkaa hyödyntävää työmenetelmäänsä esittämällä kysymyksiä, kuten miten tekniikkaa voi soveltaa koreografin työssä ja miten sen soveltaminen vaikuttaa koreografisiin valintoihin. Tarkemmin ilmaistuna tutkimuksen kohteena on ollut taiteellinen prosessi ja miten Alexander-tekniikan käyttö siihen vaikuttaa, niin Lahdenperän omaan työskentelyyn kuin koko taiteelliseen työryhmäänkin ja sen väliseen dialogiin.

Tutkimukseen sisältyy neljä taiteellista työtä: Aava (2003), The Ridge (2005), Hetken koreografiaa (2004-2005) ja Myrskyn ja myötätuulen terraario (2006). Näistä kolmessa Lahdenperä tutkii Alexander-tekniikan soveltumista koreografiseen prosessiin koreografin ja tekniikan opettajan näkökulmasta. The Ridge poikkeaa muista teoksista siinä, että Lahdenperän tutkimuskohteena on ollut tekniikan soveltaminen tanssijana toisen koreografin Deborah Hayn työhön.

Tekniikan soveltamisen kehittyminen taiteellisten töiden kautta

Taiteellisten töiden kautta Lahdenperä sanoo saaneensa sen, mitä on Alexander-tekniikasta koreografin työkaluna hakenutkin. Kaikissa töissä pyrkimyksenä on ollut dialogisuus eli kyky kohdata toinen ja kuulla häntä. Tämän suhteen kiinnostuksena on erityisesti ollut tanssijan tapa vastata koreografin ehdotukseen. Ensimmäinen taiteellisista töistä Aava sai ensi-iltansa Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa 18.11.2003. Lahdenperälle työ edustaa sitä, mistä tekniikan kehittämisessä lähdettiin liikkeelle. Tapaa, jolla hän siihen asti oli koreografiaa tehnyt.

Aavassa Alexander-tekniikkaa käytiin läpi viiden tanssijan Riikka Kekäläisen, Sari Lakson, Nina Viitamäen, Giorgio Convertiton ja Akseli Kaukorannan sekä kahden muusikon Jouko Kyhälän ja Outi Pulkkisen kanssa viikon mittaisen aloitusjakson aikana. Harjoitusprosessissa käytettiin myös havainnointi- ja kehotietoisuusharjoitteita, kontakti-improvisaatiota ja tila- ja ääniharjoitteita. Koreografiassa pyrittiin luomaan rakenne, jonka sisällä oli liikkumavaraa. Aavan kohdalla Lahdenperä kuitenkin kokee, että dialoginen työskentely haki vielä muotoaan.

Toisessa taiteellisessa työssään Lahdenperä tutki Alexander-tekniikan soveltamista esiintyjänä Deborah Hayn koreografiassa The Ridge. Teos sai ensi-iltansa Zodiakin näyttämöllä 17.3.2005. Koreografian tekeminen oli kiinnostavaa, koska Hayn lähestymistapa on päinvastainen Alexander-tekniikan kanssa. Kun Alexander kehottaa pysähtymään ja luopumaan totutusta, niin Hay kannustaa olemaan jatkuvassa liikkeessä ja pysymään hereillä. Teoksen työstämisen aikana Lahdenperä pohti omaa suhtautumistaan ja reaktioitaan Hayn hänelle luovuttamaan materiaaliin.

Eroavaisuuksista huolimatta kummankin ajattelusta löytyi yhteneväisyyksiä. Lahdenperälle Hayn tapa kysyä ”mitä jos” tarjosi herkullisen lähtökohdan Alexander-tekniikan soveltamiseen. ”Mitä jos” -kysymyksellä luovutaan siitä, mitä tanssin ajattelee olevan. Tästä Lahdenperä löysi yhteyden Alexanderin ajatteluun jatkuvasta muutoksen tilassa olemisesta. Molemmissa niin Alexander-tekniikassa ja Hayn työtavassa on mahdollisuus kasvattaa spontaania reagoimista ärsykkeisiin. Lahdenperän kokemuksen mukaan tämä lisää nyt-hetkessä tapahtuvia valinnan vaihtoehtoja. Hayn ajatukset ja tapa tehdä vaikuttivat seuraaviin tutkimuksen taiteellisiin töihin tukemalla niitä koreografisia menetelmiä, joita Lahdenperällä oli käytössään. 

Kolmannessa Hetken koreografiaa -työssään Lahdenperä halusi nähdä, mitä Alexander-tekniikka tuo jo toimintansa vakiinnuttaneen ryhmän työtapoihin. Onko mahdollista lisätä esiintyjän kykyä olla spontaanisti läsnä hetkessä? Teos tehtiin yhteistyössä Suomussalmi-ryhmän kanssa ja se koostui kahdesta osasta. Työn ensimmäisen osan Välitön tila – hetken koreografiaa –esitykset tapahtuivat Helsingin taidemuseo Meilahden näyttelyssä Paratiisin puutarha 9. – 13.6.2004. Siinä Lahdenperän lisäksi esiintyjinä olivat tanssijat Riikka Theresa Innanen, Sari Lakso, Päivi Rissanen ja Nina Viitamäki sekä muusikot Ville Hukkinen, Kristiina Ilmonen ja Jouko Kyhälä.

Työn toisen osan Nyt – hetken koreografiaa -esitykset tapahtuivat Helsingin taidemuseo Tennispalatsin näyttelyssä Tuntematon taivas aikavälillä 19. – 25.8.2005. Tähän työhön osallistuivat tanssijoina Giorgio Convertito, Ville Hukkinen, Kristiina Ilmonen, Riikka Theresa Innanen, Akseli Kaukoranta, Jouko Kyhälä, Sari Lakso, Päivi Rissanen, Leena Rouhiainen ja Nina Viitamäki. Kummatkin teoksen osat luotiin siis kahteen eri näyttelytilaan, joissa yleisö sai vapaasti liikkua ja valita, mitä katsoo. Keskeiseksi tässä työssä nousi havainnointi ja tiedostaminen omasta suhteesta tilaan ja toisiin liikkujiin. Lahdenperää myös kiinnosti, mitä esiintyjä läsnäolollaan välittää katsojalle kinesteettisenä kokemuksena ja tunnelmana.

Hetken koreografiaa -teoksessa Lahdenperä pyrki Alexander-tekniikan avulla ohjaamaan esiintyjiä kohti entistä tietoisempaa itsen käyttöä ja esityksessä olemista. Keskeiseksi tekniikasta nousi kysymys ”Mitä tapahtuu ennen kuin jotain tapahtuu?”. Lahdenperän mielestä tämä erityisesti lisäsi kykyä tiedostaa esitystilanteessa olevia valinnan mahdollisuuksia, varsinkin kun tilana ei ollut perinteinen näyttämö ja yleisö sai vapaasti liikkua esiintyjien joukossa.

Viimeisessä työssään, Myrskyn ja myötätuulen terraariossa, Lahdenperä kokee tehneensä tutkimuksensa löydön. Teos sai ensi-iltansa Zodiakissa 8.9.2006. Se on neljän tanssijan Giorgio Convertiton, Riikka Theresa Innasen, Veli Lehtovaaran ja Nina Viitamäen hetkessä koreografioima, jonka harjoittamista Lahdenperä on ohjannut. Teoksen prosessiin sisältyi tanssijoille aiempaa pidempi yksityisten Alexander-tekniikan tuntien jakso. Lahdenperä kokee, että tämän myötä tekniikan soveltaminen koreografiseen prosessiin ja tanssijan työhön syveni teoksen aikana. Teoksen tekemiseen osallistuneista neljästä tanssijasta kolme oli ollut Lahdenperän aiemmissa töissä mukana.

Myrskyn ja myötätuulen terraariossa improvisoiminen vaati tanssijoilta koreografista ajattelua, läsnäolevaa mieltä ja löytöjen hyödyntämistä. Lahdenperälle hetkessä koreografioimisessa on paljon hyötyä kontakti-improvisaatiosta ja Alexander-tekniikasta. Näiden harjoittamisen kautta tietoinen toiminta suhteessa toisiin ja tilaan vahvistuu. Kontakti-improvisaatio herkistää dialogiin toisen kanssa. Tällöin tanssijan valinnat ovat jatkuvasti suhteessa toisen valintoihin, mikä saa kuuntelemaan toista.

Lahdenperälle koko tutkimusprosessin tärkein tulos on ollut huomata, että Alexander-tekniikkaa hyödyntävien harjoitteiden kautta esiintyjät luottivat esitystilanteessa itseensä ja toisiinsa. Näin ei ollut tarvetta luoda rakennetta tai sääntöjä esityksen toimintaohjeiksi. Harjoitteet ja harjoitusjaksot loivat tarpeeksi tukevan pohjan esitystilanteille ja niissä tehtäville valinnoille. Parhaiten tämä toteutui viimeisessä taiteellisessa työssä, jossa Lahdenperä sanoo koko työryhmän yhteisenä asenteena olleen tietoisuus valinnoista, vastuun ottaminen itsestään ja parhaiden mahdollisten keinojen löytäminen kyseiseen hetkeen.

Taiteellisten töiden yhteisomistajuus

Lahdenperä kokee, että jokaisessa neljässä taiteellisessa työssä koreografin ja tanssijoiden välinen suhde teoksen tekemisessä myös kehittyi. Koreografin ja tanssijoiden roolia pohtiessaan Lahdenperä viittaa Jo Butterworthin didaktinen-demokraattinen -malliin. Siinä koregrafi voi ottaa asiantuntijan, tekijän, ohjaajan, edistäjän tai yhdessä toimijan roolin. Vastaavasti tanssija voi olla välikappale koreografin ajatuksille, niiden tulkitsija, myötävaikuttaja, luoja/tekijä tai yhteisomistaja. Lahdenperä on 70-luvulta lähtien käynyt läpi mallin kaikki vaiheet ja nyt kokee, että hänen taiteellisissa töissään toteutuu yhteisomistajuus.

Teokset luodaan yhdessä tanssijoiden kanssa, jolloin koreografin rooli on olla yhdessä toimija ja tanssijat ovat luojia/tekijöitä tai yhteisomistajia. Tutkimuksensa viimeisessä taiteellisessa työssä, Myrskyn ja myötätuulen terraariossa, Lahdenperä kutsuu itseään koreografiksi ja teoksen tanssijoita tanssija-koreografeiksi. Teoksen koreografina Lahdenperä on tarjonnut improvisaatiotehtäviä ja Alexander-tekniikan työskentelymenetelmänä tanssijoiden käyttöön ja toiminut menetelmän ohjaajana. Toisin sanoen Lahdenperä on työmenetelmiensä kautta yhteistyössä tanssijoiden kanssa vaikuttanut siihen, minkälaisia koreografisia valintoja tanssija-koreografit teosta luodessaan tekevät.

Luopuminen ja ”ei tietävä” -asenne hetkessä koreografioimisen työkaluina

Lahdenperä toteaa, että Alexander-tekniikassa on kyse reaktion ehkäisystä tai pysäyttämisestä valinnan mahdollistamiseksi. Totutun reaktion ehkäisemisestä Alexander-tekniikassa käytetään nimitystä inhibitio. Koreografin ja tanssijan työmenetelmänä tekniikan hyödyntämisessä olennaiseksi nousee luopuminen totutuista tuntemuksista ja koreografisista valinnoista. Käytännössä tämä tarkoittaa luopumista siitä, että jatkuvasti tietäisi, missä ja miten oman kehonsa kanssa on, miltä tietty asento tai liike itsestä tuntuu. Tämä vaatii kriittisyyttä omien tuntemuksiensa suhteen. Alexander-tekniikkaa soveltaessaan improvisaation tekemiseen Lahdenperä kannustaa olemaan jatkuvasti ”ei tietävä”.

Improvisaatiossa minkä tahansa liikkeen tulisi olla mahdollinen. Tanssijan ja koreografin on siis pyrittävä luopumaan ennakkokäsityksiensä mukaan improvisoimisesta. Lahdenperä myöntää, että tämä ei ole täysin mahdollista, koska ihmiseen aina vaikuttaa aiemmat kokemukset ja totutut tavat tehdä. Alexander-tekniikan myötä opittu ”ei tietävä” -asenne kuitenkin auttaa spontaanimpaan reagointiin improvisaation hetkessä.

Omissa töissään Lahdenperä puhuu improvisaation sijaan enemmän hetkessä koreografioimisesta. Kun vapaassa improvisaatiossa, jossa ei ole asetettu rakennetta tai sääntöjä voi täysin sattumanvaraisesti tapahtua asioita, niin hetkessä koreografioimiseen on harjoiteltu komposition tai koreografisten elementtien tekemistä. Siinä tanssijoille annetaan työvälineitä, joilla koreografia luodaan. Harjoitellaan esimerkiksi ajallisia ja tilallisia asioita ja toisen kohtaamista. Tällöin esitystilanteeseen mentäessä on yhteisesti luotua käsitteistöä, josta koreografiaa lähdetään tekemään. Tähän verrattuna improvisaatiossa on väljemmät säännöt.

Lahdenperälle yksi tärkeimmistä tutkimusprosessin anneista on ollut työtavan kehittyminen, jossa Alexander-tekniikan soveltaminen tanssiin on tullut mahdollisemmaksi. Alexander-tekniikalle olennaisen inhibition eli reaktion estämisen harjoittamisen Lahdenperä on tuonut tanssin harjoitusten tekemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos perinteisesti Alexander-tekniikan yksityistunnilla käytetään istumaan menemistä ja seisomaan nousemista omien reaktioiden tutkimiseen, niin tanssijoiden kanssa tähän käytetään esimerkiksi pliétä, tenduta tai kävelemistä ja pysähtymistä.

Lahdenperälle tekniikan käyttö improvisaatiossa tai hetkessä koreografioimisessa on osoittautunut hedelmälliseksi. Tutkimuksen tuloksena hän nostaa viisi asiaa, jotka ovat keskeisiä hetkessä koreografioimisessa: tietoinen itsen käyttö, kontakti itseen, toiseen ja tilaan, havainnoiva ja tiedostava asenne niin itseä kuin toista kohtaan ja rohkeus kohdata tuntematon reaktio, tilanne tai impulssi.

Saara Moisio

Tanssintutkimus 2013 -artikkelisarjassa nostetaan esiin suomalaisia tanssintutkijoita ja esitellään, minkälaista tutkimusta tällä hetkellä tehdään ja missä. Artikkelisarja toteutetaan Suomen tiedetoimittajain liiton tuella.