Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


17.06.2007   |   Karoliina Korpilahti

Mulla ei oo mitään päälle pantavaa (Tuukkanen ja Klevering), Paikallisliike 07, ensi-ilta 16.6.07

Karoliina Yli-Honko: Naiseuden asusteet. Kleevering ja Tuukkanen ovat tehneet syvää itsetutkiskelua, jonka perusteelta he osaavat olla itseironisia. Samalla he osuvat tarkasti länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa elävän naisen arkipäiväisiin ongelmiin.


Mulla ei oo mitään päälle pantavaa

Konsepti ja esitys: Johanna Tuukkanen ja Jaana Kleevering

Galleria Carree, Kuopio, 16.6.2007


Naiseuden asusteet

Itäsuomalaisista tanssiteoksista koostuvan Paikallisliike-festivaalin ohjelmistossa nähtiin Jaana Kleveringin ja Johanna Tuukkasen esitys Mulla ei oo mitään päälle pantavaa Galleria Carreen tiloissa. Aiheena on naisena oleminen, mikä saattaa kuulostaa hieman lattealta tai kuluneelta teemalta. Kleevering ja Tuukkanen ovat tehneet syvää itsetutkiskelua, jonka perusteelta he osaavat olla itseironisia. Samalla he osuvat tarkasti länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa elävän naisen arkipäiväisiin ongelmiin.

Esitys ei kuitenkaan ole saarnaava tai feministisen paatoksen saattelema. Se on täynnä hersyvää huumoria ja lempeää ivaa. Jaap Kleevering luo samassa tilanteessa teokselle äänimaailman erilaisten häiriöäänien ja luuppien avulla.

Japanilaisessa kabuki-teatterissa miehet esittävät naisten rooleja, koska heidän sanotaan osaavan parhaiten kuvata naiseden olemusta. Kleeveringin ja Tuukkasen esityksen nähtyäni voin olla tästä täysin eri mieltä. Miten tarkkanäköisesti ja yksityiskohtaisen tyylitellysti he osaavatkaan iskeä asian ytimeen! Ensin käydän tärkeänä shoppailemassa suuria paperikasseja heilutellen, kuin osoittaen tehneen osansa kansantalouden vaurauden edistämiseksi toimimalla kuten kunnon kuluttajan tulee toimia: ostamalla – ja paljon. Kotiin päästyään naiset ihastelevat uutta tavaraa, se on hetken ihmeellinen ja uudenhohtoinen. Aina siihen asti, kunnes hintalaput leikataan pois ja vaate päätyy muiden vaatteiden sekaan täyteen vaatekaappiin.

Teoksen alun vaatekokonaisuuksien sommittelu lattialle teki niistä jotenkin veistoksellisia. Tämä tunne saattoi johtua myös ympäröivästä galleriatilasta. Kleevering ja Tuukkanen ”kokeilivat” eri asuja makaamalla niiden päällä. Asuja sovitettiin villisti liikkuen tilassa myös oikeasti päälle, kunnes löydetään tilanteeseen sopiva ja asiallinen vaate. Prosessia saattelevat kommentit ovat hauskoja, ehkä siksi, että ne osuivat ainakin omaan nilkkaan. Naurusta päätellen ne osuivat muidenkin kohdalla.

Esityksessä tuodaan huumorin kautta esille ristiriitoja (aikuisen) naisen eri rooleissa. Johonkin tilaisuuteen tai vaikkapa työpaikkalle menoa voi edeltää kaoottinen prosessi kotona, kun valitaan juuri sitä sopivaa asua. Yksityisesti voi hullutella ja olla ”hysteerinen”, mutta sen jälkeen kun lähdetään ovesta ulos, niin omaksutaan se asenne, mitä muut (tai mitä nainen ajattelee, että muut) odottavat. Menestyvä jakkupukuinen nainen kaivaa käteensä macbookin, laittaa silmälasit päähän ja alkaa suoltaa asiallisia ajatuksia. Hän käy tehokkailla ja vaikeasti nimetyillä ohjatuilla liikuntatunneilla ja pilateksessa.

Erittäin kutkuttavaa esityksessä ovat sarkastiset kuvaukset naisen pätevyydestä. Tuukkanen yrittää esittää tietokoneeltaan erään esityksen rahoitusmallia, kun Kleevering samalla ikään kuin yrittää auttaa häntä kuljettamalla ja kieputtelemalla mikrofonia minne sattuu. Tuukkanen yrittää pitää avonaista mekkoa jotenkuten toisella kädellä päällään ja pitää tietokonetta saman käden varassa samalla kun hän yrittää selviytyä mikrofonijohdon kiemuroista. Teos on osa Jaana Kleeveringin taiteellista tohtorin tutkintoa tanssitaiteesta. Jään mielenkiinnolla odottamaan tutkinnon kirjallista osaa.

Pienessä ja valoisassa galleriatilassa esitys toimii hyvin. Parasta tilassa ja siellä esitettävässä teoksessa on se, että joku ohikulkija saattaa yllättäen nähdä jotain täysin odottamatonta, joka tuo särön arkipäivään.

Karoliina Yli-Honko
Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti myös estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).