Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


31.05.2007   |   Olli Ahlroos

Public – Julkinen (Sanna Kekäläinen), Teatterikorkeakoulu, ensi-ilta 24.5.2007

Olli Ahlroos: Vaativa oppitunti siitä, mitä on esittää jotain
Sanna Kekäläisen vanhojen teoksien liikemateriaalista koostettu teos toimi loistavasti opintojensa ehtoopuolella oleville tanssinopiskelijoille haasteellisena kulmakivenä sekä katsojille mahdollisuutena nähdä pieni läpileikkaus Kekäläisen tuotannosta.



Kuva: Minna Kurjenluoma

Public – Julkinen

Koreografia, konsepti ja äänisuunnittelu: Sanna Kekäläinen
Tanssijat: Elina Hauta-aho, Leila Kourkia, Laura Norppa, Sanni Tirri, Aino Voutilainen, Laura Vesterinen
Valosuunnittelu: William Iles
Tuotanto: Teatterikorkeakoulu / Tanssitaiteen laitos

Teatterikorkeakoulu, Helsinki
Ensi-ilta 24.5.2007


Vaativa oppitunti siitä, mitä on esittää jotain

Sanna Kekäläisen vanhojen teoksien liikemateriaalista koostettu teos Public – Julkinen oli Teatterikorkeakoulussa tanssitaiteen maisteritutkintoa suorittaville opiskelijoille taiteellinen opinnäyte. Se toimi loistavasti opintojensa ehtoopuolella oleville opiskelijoille haasteellisena kulmakivenä ja katsojille mahdollisuutena nähdä pieni läpileikkaus Sanna Kekäläisen tuotannosta 1990- ja 2000-luvuilta. Liikemateriaalia kierrätettiin teoksista Autuaiden lauluja (1994), Faunin iltapäivä (1998), Rakkauden vangit (1999) ja UHRI – Sacre (2001). Esiintyville tanssijoille, samoin kuin katsojille teos antoi myös vaativan haasteen lähestyä esittämistä ja sitä kautta julkisen käsitettä Kekäläiselle ominaiseen tyyliin.

Kierrätyksestä huolimatta teos tuntui itsenäiseltä ja perustellulta kokonaisuudelta, vaikka tietenkin valehtelisin jos sanoisin, ettenkö olisi mieluimmin nähnyt enemmän myös uutta materiaalia. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä. Materiaalin kierrätys vanhoista teoksista pakotti teoksen muodon fragmentaariseksi. Paikoittain kierrätetyt osiot ja materiaalit olivat toisiinsa nähden hyvinkin erityyppisiä. Tätä ei yritetty turhaan peitellä, vaan vaihdot olivat vaivattomia ja koruttoman toimivia. Teos tuntuikin tästä syystä ikään kuin lajitelmalta erilaisia näkökulmia julkisen, yhteisen ja poliittisen ihmisenä olemisen tutkailuun.

Kaikenkaikkiaan Kekäläisen liikemateriaali tuntuu vuosikymmenenkin jälkeenkin edelleen tuoreelta ja teosten tematiikka on edelleen viiltävän ajankohtaista. Fragmentaarisuus palveli myös teosta siinä mielessä, ettei lavalla ollut kerrallaan kuin muutama tanssija. Kokonaisuus pysyi väljänä ja hengittävänä. Teatterisalin haasteellinen muoto ja koko onnistuttiin myös käyttämään näin paremmin hyväksi.

Vaikeaa teemaa lähestyttiin niin erilaisten naamioiden, naurun, häpeän, kosketuksen, riisuuntumisen, paljastamisen ja myös lapsena olemisen viattomuuden kautta. Nuoret tanssijat onnistuivat hienosti leikittelemään erilaisilla valmiilla rooleilla ja naamioilla ja vapautumaan niistä seuraavassa hetkessä ja jäämään paljastettuina katseiden eteen. Naamioiden turvallisuudesta vapautuminen ja alastomuus sanan kaikissa merkityksissä vaativat rohkeutta, eikä sen onnistuminen varmastikaan ole – varsinkaan nuorelle esiintyjälle – itsestään selvää. Kokenutkin tanssija tai esiintyjä saattaa helposti löytää itsensä esittämässä ei-esittävää. Silloin ollaan pahasti metsässä (tai teatterissa). Kaikki teoksessa mukana olleet tanssijat onnistuivat kuitenkin vaikean haasteen edessä mielestäni mainiosti. Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.

olli.ahlroos(at)liikekieli.com

Kuva: Johannes Romppanen

Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.