Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


11.04.2013   |   Liisa Vihmanen

Dress-man

Vahvaa tanssia on ilo katsoa. Joona Halosen uusin koreografia Straight, jonka nimesin heti kättelyssä uudelleen Dress-man’iksi, piti otteessaan esityksen alusta loppuun.

Halonen kertoo teoksen olevan ”ylistys miessukupuolelle, ryhmien yksilölle”. Siinä kaikki. Loppu on tanssia. Ensiksikin oli kiinnostavaa, ettei teoksessa etsitty, pohdittu tai tutkittu sukupuolta. Se on jo nähty. Tässä teoksessa oltiin rinta röyheästi miehiä, sen kummemmin asiaa mutkistamatta. Alun huulipunakohtaus sai nimittäin pelkäämään, että kyse on sittenkin sukupuolten välisestä rajanvedosta ja sen koettelemisesta, mutta onnekseni siitä ei ollut kyse. Halosen koreografiassa miehet olivat aitoja dress-maneja. Kun tavarat oli saatu housuissa järjestykseen, meno käynnistyi.

Jokainen tanssija täytti tai jopa ylitti odotukset. Kuubalaiset Dayron Napoleon Rubant ja Guillermo Sarduy asettivat riman niin korkealle, että ennakkoluuloisesti hetken pelkäsin, että talven kalvamat suomalaistanssijat jäisivät taustalle, mutta Arttu Palmio, Sakari Saikkonen ja Jukka Tarvainen eivät jääneet kuubalaisten veljiensä varjoon. Miesten tanssillisuus ja tekniikan hallinta olivat niin vahvaa, että huokailin hiljaa mielessäni. Varsinkin alussa nähtiin uskomattomia sukelluksia ja akrobaattisia hyppyjä taaksepäin toisten syliin. Luottamus ja varmuus olivat kohdallaan. Tunnelmaa tiivisti Tuuli Kyttälän hieno äänimaisema.

Joona Halonen: Straight. Kuvassa vasemmalta: Arttu Palmio, Jukka Tarvainen, Dayron Napoles Rubant, Sakari Saikkonen, Guillermo Sarduy. Kuva: Timo Wright.

Joona Halonen: Straight. Kuvassa vasemmalta Arttu Palmio, Jukka Tarvainen, Dayron Napoles Rubant, Sakari Saikkonen, Guillermo Sarduy. Kuva: Timo Wright.

Pukumiesten keskinäinen kommunikointi toi mieleen tummiin koulupukuihin pukeutuneet eliittikoulu Etonin nuorukaiset, joiden välille on kehittynyt tiivis yhteys. Siihen kuuluu aimo annos eläimellisyyttä ja toisaalta syntyperäistä sivistystä. Kun välillä liike suuntautui animaalisesti kohti miehisyyden alkuaineita, seuraavassa hetkessä kuljettiin tyylikkäästi dressman -puvuissa julkisen katseen arvioitavana. Välillä olin näkevinäni viisi Tylypahkan opiskelijaa huispaamassa collegen nurmikentällä Oxfordissa. Mielleyhtymistä huolimatta Joona Halosen koreografia oli omalla tavallaan tuore ja raikas esitys miehisyydestä.

Teoksen lopun turvaseksikohtaus muovipussit päässä, joka päättyi kymmenien, ehkä sadan superpallon laukeamiseen katosta, ei ehkä ollut aivan niin vahva kliimaksi kuin olisin odottanut. Teoksessa oli pitkin matkaa niin monta tanssillisesti vahvaa kohtaa, että loppu ei aivan päässyt nousemaan niiden yläpuolelle. Mutta hauska se oli. Ensi-illassa tunnistin katsomosta monta henkilöä, jotka ovat paaluttaneet omilla töillään sen, mitä suomalainen miestanssi parhaimmillaan on. Paikalla olivat ainakin Ari Numminen, Tero Saarinen ja Tuomo Railo. Uskon, että Joona Halonen ottaa paikkansa – ellei ole sitä jo tehnyt – tässä top tenissä.

Liisa Vihmanen

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.

¤¤¤

Kantaesitys
STRAIGHT

Koreografia: Joona Halonen
Tanssijat: Arttu Palmio, Dayron Napoles Rubant, Sakari Saikkonen, Guillermo Sarduy, Jukka Tarvainen
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Valosuunnittelu: Hanna Käyhkö
Pukusuunnittelu: Minttu Vesala
Tuotantoapu: Anne Koutonen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Joona Halonen