Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


29.05.2007   |   Sara Nyberg

Riemukupla (Helsinki Dance Company), Studio Elsa, Helsinki, ensi-ilta 26.4.2007

Sara Nyberg: Kupla venyy ja paukkuu
Helsinki Dance Companyn lyhytteosten illassa nousevat kyvyt tarjoilevat tunnelmia kepeästä hypnoottiseen. Lue

Olli Ahlroos: Vauhdikkaita vaihtoja
Monen pienen teoksen esittäminen samassa illassa tuo aina omat haasteensa. Helsingin Kaupunginteatterin Riemukuplassa lavastukset ja teokset vaihtuivat joutuisasti, eikä mitään välihöpinöitä varmasti kaivannut kukaan. Illan kokonaisuudesta jäi positiivinen ja täyteläinen mieli. Lue


Riemukupla

Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company

Puvut ja lavastus Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu Vesa Ellilä
Äänisuunnittelu Harri Ahponen

Riemukupla, Helsinki Dance Company
Prologi Riemukupla
Kariografia: Kari Heiskanen ja Helsinki Dance Company
Esiintyjät: Helsinki Dance Company
Musiikki: Dono Ke Vichkar Lagta / säv. Rai- Ludhianvi, esit. Asha Bosle

Urges, Teemu Kyytinen
Urges
Koreografia Teemu Kyytinen
Esiintyjät: Kirsi Karlenius, Mikko Lampinen, Jenni-Elina Lehto, Kaisa Torkkel
Musiikki: Volver / Carlos Gardel & Alfredo Le Pera, Urges B, Urges C / Harri Ahponen

Kaksi osaa, joista toinen esitetään, Inka Tiitinen
Kaksi osaa, joista ensimmäinen esitetään
Koreografia ja teksti: Inka Tiitinen
Esiintyjät: Inka Tiitinen, Kai Lähdesmäki
Musiikki: Speak softly love / Nino Rota (elokuvasta Kummisetä)

Act of Unknown
Koreografia: Harri Kuorelahti
Esiintyjät: Sofia HIlli, Mikko Lampinen, Jenni-Elina Lehto, Valtteri Raekallio
Musiikki: The ballad of Hollis Brown / Bob Dylan, Tuntematon / Harri Ahponen

Teos siitä mitä on, Eeva Muilu
Teos siitä mitä on
Koreografia: Eeva Muilu
Näyttämöllä: Sofia Hilli, Kaisa Torkkel
Musiikki: Poks / Harri Ahponen

Kajo, Mammu Rankanen
Kajo
Koreografia: Mammu Rankanen
Esiintyjät: Kai Lähdesmäki, Heidi Naakka, Valtteri Raekallio, Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel
Musiikki: Osat A, B, C, ja D / Harri Ahponen

Studio Elsa, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 26.4.2007

Kuvat: Charlotte Estman-Wennström


Kupla venyy ja paukkuu

Riemukupla on Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän kokeilu tehdä sirpaleohjelmasta kokonainen ilta. Tekijöiksi on kutsuttu nousevia kykyjä: Harri Kuorelahti, Teemu Kyytinen, Eeva Muilu ja Mammu Rankanen. Lisäksi tanssiryhmän tanssija Inka Tiitinen on luonut itselleen solistisen minigrafian.

Kupla oli puhjeta jo ennen ensi-iltaa tanssija Unto Nuoran loukkaantumiseen ja tanssija-näyttelijä Helena Haarasen sairastumiseen. Ammattiryhmä siirsi ensi-iltaa, kokosi illan uusiksi viikossa, eikä takaiskuja kolme viikkoa esitysten alkamisen jälkeen näy. Ennen harjoitusten alkua illalle annettu nimi Riemukupla kyllä viittaa johonkin ihan toiseen teokseen.

Kuten usein sirpale-esityksissä, illan helmi esitettiin viimeiseksi. Illan kokenein koreografi oli luonut illan kokonaisimman teoksen. Mammu Rankasen Kajoon kuin liikkuva maalaus, jonka maailmaan koreografi katsojat vie. Teoksen tulkitsevat Kai Lähdesmäki, Heidi Naakka, Valtteri Raekallio, Inka Tiitinen ja Kaisa Torkkel. Joogasta tuttu venyvä rauhallisuus kokoaa tanssijat kuin puhkeamattomaan kuplaan, joka muovautuu tanssijoiden hengityksen tahdissa. Muoto syntyy paitsi tanssijoiden kehoista, myös heidän välisestä tilastaan. Koko illan musiikeista vastannut äänisuunnittelija Harri Ahponen oli säveltänyt Kajon musiikin: Osat A, B, C, ja D. Osissa heleät kilahdukset värittävät äänimaiseman hengittävää kohinaa ja ilman virtauksen ääniä.

Illan aloitti prologi Riemukupla, jonka kariografian tekijäksi mainitaan Kari Heiskanen ja ryhmä. Ohjaaja Kari Heiskasen osuus jäi himmeäksi, muutama alun repliikki taisi olla hänen kirjoittamansa. Ryhmän itsensä tekemässä Bollywood-hauskutuksessa näkyi tilankäytössä Unto Nuoran mentävä aukko, mutta hetki meni pian ohi.

Teemu Kyytisen Urges kertoo impulsiivisuudesta ja piilossa olevista tarpeista. Näyttämöllä tanssii kaksi miestä ja kaksi naista. Viides tanssija, Kaisa Torkkel, istuu taustalla mietiskelevän näköisenä kuin muistelemassa nuoruuden huumaa, jota toiset esittävät. Kirsi Karlenius, Mikko Lampinen, Jenni-Elina Lehto ja Valtteri Raekallio kohtaavat intohimoisissa välähdyksissä. Liikemateriaali on ilmavaa, mutta kaipaisi tanssijoilta improvisatorisuutta.

Tanssiryhmän tanssija Inka Tiitisen soolo Kaksi osaa, joista ensimmäinen esitetään jatkoi Kyytisen muistelevaa teemaa. Mies, Kai Lähdesmäki, istuu tuolissa selkä vinottain katsomoon, ja muistelee ääneen iltaa, jolloin mies ja nainen erosivat. Nainen, Inka Tiitinen, muistelee tanssien. Aihe on käytetty, mutta puheen ja tanssin tarkka rytmitys niin Tiitisen kirjoittamassa tekstissä kuin tanssissakin pitivät teoksen kasassa.

Harri Kuorelahden Act of Unknown -teoksessa päähenkilö Valtteri Raekallio tanssii dueton kolmen eri partnerin kanssa Bob Dylanin luomassa tunnelmassa, joka vie Yhdysvaltojen keskilänteen. Tilassa empivän oloisena viipyilevä Raekallio tanssi aluksi Mikko Lampisen, sitten Sofia Hillin ja lopuksi Jenni-Elina Lehdon kanssa. Tanssijat ja liikemateriaalin kehittely olivat erinomaisia, mutta jotain uupui. Liikemateriaalista tai tanssijoista en kyennyt päättelemään näiden ihmisten keskinäisiä suhteita. Vain tilankäyttö kertoi suhteista, miehen kanssa Raekallio tanssi kylki kyljessä samaan suuntaan ja yhtä aikaa kuin kaverukset konsanaan. Naisten kanssa välimatkat, suunnat ja rytmitykset vaihtelivat. Aika ajoin mies ja nainen tanssivat eri puolilla näyttämöä, sitten lähekkäin, jopa kiinni.

Eeva Muilu on vuosi sitten Teatterikorkeasta valmistunut koreografi, jonka performanssimaiset soolot ovat jo kiertäneet maailmaa. Riemukuplaan hän on saanut käyttöönsä kaksi tanssijaa, Sofia Hillin ja Kaisa Torkkelin. Teos siitä mitä on on valmistunut yhteistyössä sen esittäjien kanssa.

Muilu on huomioinut illalle annetun nimen, hän tarkastelee kuplaa, jossa elämme. Teoksen kaksi siivoojanaista havainnoi ja yrittää ymmärtää, vaikka luettelemalla automerkkejä, limsamerkkejä, tavaramerkkejä loputtomina listoina. Naisten yksityinen elämä, ilot ja surut kuvataan miimisesti minuutissa. Kasvojen äärimmäisyyksiin viedyt ilmeet naurattavat katsojaa ja luovat kepeää tunnelmaa. Kun tarkastelussa on koko maailma, tanssijat ampuvat ympäriinsä kuvitteellisilla aseilla. Muilulla on asiaa, silti teos jää luonnosmaiseksi. Harri Ahposen Poks on tosiaankin Poks, kupla puhkeaa.

Sara Nyberg

Kirjoittaja on tanssijan koulutuksen saanut kulttuuritoimittaja ja kriitikko, joka vuodesta 1991 lähtien on kirjoittanut tanssista eri välineisiin.

 


Vauhdikkaita vaihtoja

Riemukupla koostui viidestä irrallisesta koreografiasta, jotka sidottiin hauskasti yhteen Kari Heiskasen prologilla, siis kariografialla. Monen pienen teoksen esittäminen samassa illassa tuo aina omat haasteensa liittyen lavanvaihtoihin ja yleisön jakomielisyyden ehkäisemiseen. Riemukupla-prologi oli kuitenkin juuri sopivan kummallinen ja lyhyt sitoakseen koko illan jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi. Lavastukset ja teokset vaihtuivat joutuisasti, eikä mitään välihöpinöitä varmasti kaivannut kukaan. Aplodit, valot pois ja uutta kehiin. Illan kokonaisuudesta jäi positiivinen ja täyteläinen mieli.

Prologia seuranneet Teemu Kyytisen Urges ja Inka Tiitisen Kaksi osaa joista ensimmäinen esitetään olivat sekä liikekieleltään että tematiikaltaan yllätyksettömiä teoksia. Ihmissuhdekiemurointi ja -tuskailu tuntuvat jotenkin liian helpoilta teemoilta ja motiiveilta nähdynkaltaiseen mitäänsanomattomaan ja yllätyksettömään liikkeeseen. Lopputulos oli molemmissa vaisu. Teoksissa kokonaisuudessaan luotettiin liikaa pelkkään – sinänsä onnistuneeseen – visuaaliseen ilmeeseen ja iänikuisen sentimentaalisuuden koskettavuuteen. Koskettaahan se, mutta niin se koskettaisi Kauniissa ja Rohkeissakin, jos se näyteltäisiin edes jotenkin siedettävästi.

Teemu Kyytisen kappaleessa tanssijat huokuivat varmuutta ja loihtivat paikoittain loistavasti tunnelatausta sekä ilmavaa ja raikasta ilmaisua muutoin hieman vaisuun koreografiaan, vaikka muutamassa hetkessä mielessä kävikin, olisikohan Kaupunginteatterin tanssijoiden käsittämätön työmäärä näkynyt myös pienenä väsymyksenä ja terän puutteena.

Harri Kuorelaheden teoksessa Act of Unknown Sofia Hillin lisäksi Kyytisenkin kappaleessa tanssineilla Mikko Lampisella, Jenni-Elina Lehdolla ja Valtteri Raekalliolla väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan. Liikekieli ja kaikkinainen ilmaisu oli kaunista ja väkivaltaisuuteen asti rajua. Liikemateriaalia teoksessa ei loppujen lopuksi paljoakaan ollut, mutta sen toistoa käytettiin sitäkin ansiokkaammin hyväksi tukemaan ja välittämään aggressiivisen liikemateriaalin läkähdyttävää kokemusta. Jos nyt ei Kuorelahden teos saavuttanut aivan täydellistä omaäänisyyttä, niin ainakin kokenut tanssija-koreografi onnistui välttämään pahimpia kliseitä ja tuomaan jotain todella tuoreen tuntuista teokseensa ja yleisön riemuksi.

Varsinaiset herkut oli säästetty loppuun, ja hyvä niin. Väliajan jälkeen nähtiin puhtaimmin koreografisista ansioistaan tunnetun Eeva Muilun Teos siitä mitä on. Ja sitähän se olikin. Jos illan ensimmäisissä teoksissa keho ja liike tukahdutettiin pelkiksi tunnetilojen visuaalisiksi representaatioiksi ja sentimentaalisuuden välikappaleeksi, niin riuhtaistiin ne Muilun teoksessa representaatioiden liejusta siksi mitä ne ovat. Kysymys ”Mitä on?” on tietysti koomisuuteen asti yksi filosofian ikuisista kysymyksistä. Tätä kysymisen komiikkaa teos oli ihanasti pullollaan. Mm. Aristoteleen ja Derridan nimet latistettiin niiden marmorisesta glooriasta Spriten ja Fantan rinnalle pelkiksi nimiksi loppumattomassa ja katkeamattomassa luettelossa, mutta silti tämä kysymys jäi. Ja siihen vastattiin hyvin puhdistetulta pöydältä (siis tanssimatolta) hauskan ”muilumaisesti”: on lava, on yleisö, lavalla on joku toinen tyyppi, on jalka jonka pohjaan on jäänyt jotain, asento josta on vaikea liikkua, on keho joka liikkuu monilla tavoin ja lopulta kottikärryllinen värikästä teatterirekvisiittaa valkoisella tanssimatolla, ihmisen toiminnan mielettömyys ja kieli, joka ei oikein pysy sen perässä. Ja se, että kaikki tämä on niin hauskaa. Tärkeä, tuore, älykäs, hauska ja omaääninen teos.

Mammu Rankasen Kajo oli puolestaan muodoltaan perinteisempi ja esittävämpi teos. Teos oli oikeastaan teos (jooga)hengityksestä ja sen oleellisuudesta. Hengityksen asema nostettiin teoksessa, aivan kuten joogassakin, länsimaisen biologismin ja lääketieteen funktionalismin ylittävään merkitykseen. Hengitys voidaan käsittää joksikin muuksikin kuin vain hapen saannin välineeksi. Teoksessa hengitys nähtiin olennaisena tapana olla läsnä kehossa (tai paremminkin kehona) ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (aivan kuten tanssikin). Teoksen rytmikin jäljitteli hengitystä: liikkeestä palattiin aina istumaan ja hengittämään ja josta palattiin taas uudestaan liikkeeseen. Rytmi oli suorastaan hypnoottinen: tuntui kuin koko teos ja tila olisivat hengittäneet tanssijoiden liikkeen mukana. Verenkiertoelimiä jäljitellyt puvustuksen väri sai tanssijat vaikuttamaan kuin pieniltä punasoluilta. Samaa teemaa tuki vielä lavastekuvio, jonka muoto näytti samaan aikaan lehdettömältä mustalta puulta ja pystyyn nostetulta verisuonistolta. Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.

olli.ahlroos(at)liikekieli.com

Kuva: Johannes Romppanen

Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.