Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


03.04.2013   |   Saara Moisio

Tanssintutkimus 2013, osa 2: Kehopsykoterapiasta voimavaroja tanssijan työhön

Tämänhetkiseen vuorovaikutukseen ja reagointiin, ympäristön ja kanssaihmisten havainnointiin pohjautuva työskentely asettaa uusia vaatimuksia tanssijan muuntautumiskyvylle ja itsesäätelylle.
Taiteellisen tutkimuksen professori ja Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen johtaja Leena Rouhiainen haluaa kehopsykoterapian menetelmiä sekä taiteellista työskentelyä ja tutkimusta yhdistämällä luoda uusia työkaluja nykytanssijan esiintyjyyden tukemiseen. Havainnosta ilmaisuun: Merleau-Pontyn fenomenologia ja Wilhelm Reichin luonneanalyysi nykytanssijan ruumiillisten prosessien fasilitaattoreina -tutkimushanke käynnistyi Teatterikorkeakoulussa 2010.

Ennen professuuria ja laitosjohtajan virkaa hankeessa toteutettiin Kuka sinä olet – hengitystä, askelia, sanoja ja muuta? -esitys (2011). Esityksestä ja tutkimushankkeesta Rouhiainen on tähän mennessä kirjoittanut kaksi artikkelia Journal of Dance & Somatic Practices sekä Dancing Spaces -julkaisuihin. Kevään 2013 aikana Rouhiainen pyrkii yhdistämään taas tutkimustyötä professuuriinsa. Hanke on jatkoa väitöskirjalle freelance-tanssitaiteilijuudesta. Sitä tehdessään Rouhiainen koki, että tanssijan työn tutkimiselle on tarvetta. Maailmanlaajuisestikin tanssijoiden työ on jäänyt vähemmälle huomiolle taiteellisessa tutkimuksessa.

Performatiivinen koreografia, luonneanalyysi ja fenomenologia teoreettisina lähtökohtina

Rouhiainen käyttää tutkimuksessaan käsitettä performatiivinen koreografia, jonka hän on löytänyt André Lepeckin ja Kirsi Monnin teoretisointien kautta. Rouhiaisen mukaan käsitteenä se mahdollistaa argumentoinnin esiintyjyyden puolesta, joka vaatii reagointia hetkessä, kykyä vuorovaikutukseen muiden esiintyjien, yleisön ja esiintymisympäristön kanssa.

Artikkelissaan An investigation into facilitating the work of the independent contemporary dancer through somatic psychology Rouhiainen lainaa Lepeckin ja Monnin antamia määritelmiä performatiiviselle koreografialle. Toisaalta se asettaa kehon jatkuvan uudelleenarvioinnin kohteeksi ja toisaalta se korostaa sekä esityksen kokemusperäisiä, käsitteellisiä ja materiaalisia piirteitä että tapahtumallisuutta. Näihin määritelmiin perustuen Rouhiainen tutkii tanssijan osallisuutta performatiivisen koreografian luomisprosessissa.

Esiintyjältä tämänhetkinen reagointi ja vuorovaikutus vaatii erityistä kykyä läsnäoloon, jota taas Rouhiaisen mukaan somaattiset menetelmät ja kehopsykoterapia kehittävät. Wilhelm Reichin luonneanalyysista ja Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiasta Rouhiainen on löytänyt kiinnostavan yhteyden, jota tutkimuksessaan pyrkii hyödyntämään. Kummatkin kehottavat tarkastelemaan toista ihmistä ja maailmaa avoimesti ihmetellen, antaen ”hämmenyksen kuljettaa”.

Lisäksi kummallakin on yhteneväisiä näkemyksiä ruumiillisuudesta. Reichilla esimerkiksi ruumiin tuntemukset kertovat asennoitumisesta maailmaan ja Merleau-Pontylla jo se, miten ja mitä havaitsee kertoo sen hetkisestä asenteesta. Merleau-Pontyn mukaan esimerkiksi nyrkin lyöminen pöytää ruumiillisena eleenä ei ilmennä vain eleen takana olevaa tunnetta vaan on itse tunne. Toisin sanoen kummallakin maailmaan suhtautuminen tapahtuu ensisijaisesti tunnetasolla ja ruumiin kautta havainnoiden.

Empatiakyvystä rikkautta esiintyjyyteen

Teorioiden lisäksi tutkimushankkeen taustalla vaikuttaa Rouhiaisen omat kokemukset tanssijuudesta ja esiintyjyydestä sekä kiinnostus kehopsykoterapian metodien hyödyntämiseen esiintyjän itsesäätelykyvyn kehittämisessä. Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa esittävien taiteiden alueella tapahtunut murros kohti vuorovaikutteisempaa, yhteisöllisempää ja esiintymishetkessä syntyvää tekemistä vaatii Rouhiaisen mukaan tanssijalta erilaista esiintyjyyttä. Omalla kohdallaan hän on huomannut, että erilaiset kehopsykoterapian metodit ovat tukeneet esiintymistä, jossa toimitaan tehtäväpohjaisesti ja keskittymällä kyseiseen hetkeen.

Pilatesohjaajana ja somaattisten menetelmien opettajana Rouhainen päätyi noin kuusi vuotta sitten kehopsykoterapiakoulutukseen. Tähän johti oma halu syventää ymmärrystä kehon merkityksestä olemassaololle. Käytännössä kehopsykoterapia on herkistymistä sille, mitä omassa ruumiissa tapahtuu tällä hetkellä. Rouhiainen jakaa kouluttajansa Markku Välimäen näkemyksen, että mitä enemmän ihminen herkistyy omille tuntemuksilleen ja tunteilleen niin sitä enemmän hänen on mahdollista olla empaattisesti läsnä toiselle. Tanssijan työssä taas herkkyys läsnäololle on keskeistä.

Kehopsykoterapiassa hengityksellä on keskeinen rooli kehon jännitteiden purkamisessa. Koulutuksessa tehdyt harjoitteet olivat Rouhiaiselle ennestään tuttuja tanssijan työstä ja esityksen tekemisen prosesseista. Erona oli se, että harjoitteissa kiinnitettiin enemmän huomiota itseen ja pohdittiin, mitä kokemukset omasta kehosta ja hengityksestä kertovat itsestä siinä hetkessä. Esiintyjänä Rouhiainen koki, että keskittyminen itseen auttoi tutkimaan, miten ottaa omat reaktiot ja olotilansa käyttöön esiintymisessä. Tämä taas toi lisää elävyyttä ilmaisuun.

Kokemukset kehopsykoterapian menetelmistä ovat herättäneet oletuksen empatiakyvyn merkityksestä esiintyjyydelle. Rouhiainen ei ole tätä ajatusta vielä teoreettisesti käynyt läpi, mutta uskoo, että kyky empatiaan ja sen hyödyntäminen rikastaa esiintymistä, joka perustuu hetken havainnointiin ja vuorovaikutukseen.

Professuurinsa aikana Rouhiainen on jatkanut hengityksen tutkimista ja sen vaikutusta oman olotilan tiedostamiseen osallistumalla psykoterapeutti Maila Sepän ja Minna Marttiinin puolivuotiseen Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena -koulutukseen. Rouhiaisen tarkoituksena on ottaa koulutuksen kokemukset osaksi tutkimusprojektiaan ja tehdä autoetnografinen matka siitä, mitä hengitys voi antaa esiintyjälle.

Taiteellinen prosessi teorioiden kokeilualustana

Taiteellisessa tutkimuksessa Rouhiainen pyrkii yhdistämään teorioita käytäntöön ja kokeilemaan, mitä siitä seuraa. Tämä on tähän mennessä tarkoittanut erilaisten tiedostamista kehittävien harjoitteiden tekemistä. Taiteellista prosessia ei kuitenkaan pidä sekoittaa terapiaan. Terapian sijaan erilaisia tiedostamisharjoitteita käytetään taiteellisen ilmaisun löytämiseen ja tuottamiseen.

Kuka sinä olet – hengitystä, askelia, sanoja ja muuta? -esitys syksyllä 2011 oli tutkimuksessa ensimmäinen kokeilu näiden harjoitteiden soveltamisesta taiteelliseen työskentelyyn. Esityksessä työryhmä, johon Rouhiaisen lisäksi kuuluivat Tomi Humalisto, Riikka Theresa Innanen, Helka-Maria Kinnunen, Antti Nykyri ja Hansku Kurkela, loi ympäristön, jossa yleisön osallisuus ja omat kokeilut olivat pääroolissa. Rouhiainen ja Kinnunen olivat teoksessa esiintyjiä, mutta heidän esiintymisensä ei ollut pääasia.

Kuka sinä olet –esityksessä lähdettiin kehopsykoterapian teemoista ja päädyttiin tarjoamaan yleisölle osallistava kokemus, jossa heidän oli mahdollista tehdä erilaisia tiedostamisharjoitteita. Taiteellisessa prosessissa on aina kiinnostavaa, että sitä aloittaessaan ei voi tietää mihin se päättyy. Toisaalta taiteilija-tutkijalle prosessi aika-ajoittain aiheutti epävarmuutta siitä, miten esitys liittyy omaan tutkimukseen. Lopulta valmis taiteellinen työ osana tutkimusta tarjoaa oivalluksia teorian ja käytännön yhdistymisestä. Taiteellinen tuotos on oma tuloksensa ja esimerkki siitä, miten kehopsykoterapian menetelmät hyödyntävät taiteellista tekemistä.

Rouhiainen on käsitellyt toisessa artikkelissaan From body psychotherapy to a performative installation environment: a collaborating performer’s point of view tutkimuksen taiteellista prosessia ja yleisön kokemuksia esityksestä. Rouhiainen toteaa artikkelissa, että esityksessä käsiteltiin esiintyjien ja yleisön roolien purkamista, heidän välistä kontaktia sekä yksilön ja yhteisön, yksityisen ja julkisen välistä suhdetta. Yleisön palautteessa korostui niin henkilökohtainen kuin jaettukin kokemus. Yhä useammin nykytanssin piirissä esitykset ottavat performatiivisen installaation muodon. Rouhiaisen mukaan olisikin tarvetta keskustelulle siitä, miten nämä esitykset syntyvät ja vaikuttavat esiintyjiin ja yleisöön.

Itsesäätelystä keinoja tanssitaiteilijan jaksamiseen

Sen lisäksi, että Rouhainen pyrkii tutkimustyöllään tukemaan nykytanssijan muuntunutta esiintyjyyttä, hän tuo myös esiin näkökulmia tanssijan työn haasteista ja miten vastata niihin itsesäätelyn keinoin. Toiveena on tarjota työkaluja ja tukea esiintyjille omassa työssään kasvamiseen ja voimavarojensa säätelemiseen. Rouhiaisen oma kokemus tanssijan työn koulutuksesta ja ammatista on suorituspainotteinen.

Tanssijan on pystyttävä ylittämään tunne omasta väsymisestään. Lisäksi työssään tanssija on arvioinnin kohteena. Vallalla tuntuu olevan mentaliteetti, että tanssijan pitää olla sellaisessa kunnossa, että jaksaa. Kärjistetysti tanssija voi puskea itsensä ylikuntoon tai olla hieman huonokuntoisempi tanssija, joka ei pysy perässä. Keskustelu väsymisestä on edelleen vähäistä.

Jaksamisen lisäksi freelance-tanssijalta vaaditaan muuntautumiskykyä siirtyessään toisen koreografin teoksesta työstämään uutta lähtökohdiltaan erilaista teosta. Jokaisen uuden koreografin ja teoksen kohdalla tanssijan pitää käytännössä muokata kehonsa kyseisen koreografin ilmaisulle sopivaksi. Rouhiaisen mielestä on tarpeen luoda tilaa ja keskustelua, jossa tanssijan on lupa olla väsynyt ja levätä voidaakseen kehittyä työssään ja ilmaisussaan.

Saara Moisio

Tanssintutkimus 2013 -artikkelisarjassa nostetaan esiin suomalaisia tanssintutkijoita ja esitellään, minkälaista tutkimusta tällä hetkellä tehdään ja missä. Artikkelisarja toteutetaan Suomen tiedetoimittajain liiton tuella.

Tutkimushankkeesta julkaistut artikkelit:

Rouhiainen, Leena 2012. ”From Bodypsychotherapy to an Installation Environment. A Collaborating Performer’s Point of View”. In Susanne Ravn and Leena Rouhiainen (eds.) Dance Spaces: Practices of Movement, 131-154. Odense: University of Southern Denmark Press.

Rouhiainen, Leena. ”An Investigation into Facilitating the Work of the Independent Contemporary Dancer through Somatic Psychology.” Journal of Dance & Somatic Practices. Volume 3 Numbers 2 and 2, 2011: 43-60.