Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


23.01.2007   |   Olli Ahlroos

Par Cour (Jaakko Simola), Teatterikorkeakoulu, Helsinki, ensi-ilta 20.1.2007

Olli Ahlroos: Koreografista ja fenomenologista arkkitehtuuria
Jaakko Simolan teos Par Cour ei yritä täyttää mitään annettua taidetanssin, teatterin, esitystaiteen tai installaation muotoa. Teoksessa ei ”jorata”, eikä kuulla musiikkia. Teos luo oman anteeksipyytelemättömän muotokielensä ja se saattaa ärsyttää sovinnaisuuksiin tottunutta katsojaa.


Par Cour, kor. Jaakko Simola
Kuva: Minna Kurjenluoma

Par Cour
Rakkaudesta kahteen seinään

Koreografi: Jaakko Simola (taiteellinen opinnäyte)
Valosuunnittelija: William Iles (VÄS, taiteellinen opinnäyte, TeM)
Visuaalinen suunnittelija: Kaisa Illukka (E)
Äänisuunnittelija: Heidi Lind (VÄS)
Pukusuunnittelija: Kati Rantalainen
Esiintyjät: Noora Dadu (N), Johanna Ikola (vier.), Jaakko Jokio (T), Leila Kourkia (T)

Ensi-ilta 20.1.2007
Teatterikorkeakoulu, Helsinki

 


 

Koreografista ja fenomenologista arkkitehtuuria

Jaakko Simolan teos Par Cour ei yritä täyttää mitään annettua taidetanssin, teatterin, esitystaiteen tai installaation muotoa. Teoksessa ei ”jorata”, eikä kuulla musiikkia. Teos luo oman anteeksipyytelemättömän muotokielensä ja se saattaa ärsyttää sovinnaisuuksiin tottunutta katsojaa. Lopulta se, että teos saattaa ärsyttää, on mitätön sivuseikka. Kyseessä on nimittäin vaikuttava esimerkki taideteoksesta, joka ei tähtää halpaan viihdyttämiseen, vaan joka tähtää kaiken kokemisen lävistämiseen, luoden ja vahvistaen uutta tapaa kokea ja olla. Tämän teos tekee tekemällä näkyväksi rajoittuneen tapamme olla tilassa ja tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden ymmärtää tila ja tilallisuus.

Teos vie katsojan matkalle omaan tilan kokemisen tapaan. Äänimaailman toteutuksessa käytetyt kuulokkeet korostavat juuri tätä kokemuksen omuutta. Par Courin voima piilee kuitenkin siinä, että se ei vie katsojaa matkalle omimpaan sisäisyyteen, sillä mitään sisäisyyden tilaa ei erikseen ole, vaan kokeminen tapahtuu tässä kaikille yhteisessä teoksen tilassa: Teatterikorkeakoulun teatterisalissa.

Tätä sisäisen kokemisen tilan ja ulkoisen ”kohteena pidetyn” seinien välisen tilan kiasmaattista yhteenlankeamista voisi nyt kutsua yksinkertaisesti (teoksen avaamaksi) tilaksi. Vieläpä teoksessa alleviivataan tilan aukenemisen tapahtumaa Johanna Ikolan tilan lävistävän diagonaalisoolon aikana raastavilla rikki repeytymisen äänillä. Tuntuu kuin soolon aikana katsoja revittäisiin omasta arkisesta (tilallisesta) ajattelemattomuudesta ja hänestä tehtäisiin melkein väkisin fenomenologi.

Par Courissa kajahtelee ranskalaisen filosofin Gaston Bachelardin tilan ajattelu. Uudenlainen tilan ajattelu syntyy teoksessa juuri Noora Dadun, Johanna Ikolan, Jaakko Jokion ja Leila Kourkian kurinalaisesta ja herkän aistivasta liikkeestä. Lopulta koko tila liikkuu William Ilesin loistavan valosuunnittelun voimalla. Tekisi mieleni sanoa, että teos lahjoittaa Bachelardin ajattelulle juuri liikkeen, jolloin se olisi ikään kuin liikkeen avulla tapahtuvaa fenomenologista topos-analyysia Bachelardia mukaillen.

Kun esitys päättyy, tuntuu kuin teos olisi jäänyt päälle. Katsojien jo poistuessa ja loisteputkien poksahtaessa päälle, teatterisali on edelleen se tila, jossa teoksen aikana yhdistyy kokemus ja tila yhdeksi ja samaksi. Vielä kadullakin lähestyessäni suojatietä talojen välissä teos ja sen tuore tilallisuuden hahmottelu lävistävät kokemisen. Todella tuntuu siltä, kuin olisin vain ”tilojen sarja”…Olli A. Ahlroos

Olli A. Ahlroos

Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.
olli.ahlroos@helsinki.fi

Kuva: Johannes Romppanen