Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


01.02.2013   |   Saara Moisio

Ihmisen sisäiset ja ulkoiset valtasuhteet

Petri Kekonin Miniatures: Ihminen pienoiskoossa -teoskokonaisuudessa, nimestään huolimatta, ihminen ei vaikuta kovinkaan pieneltä. Kaapelitehtaan Pannuhallissa duetosta, soolosta ja triosta koostuvassa teoksessa on pienimuotoisuuden sijasta niin liikkeellistä kuin musiikillistakin mahtipontisuutta. Yhden kokonaisuuden luominen kolmen pienemmän teoksen kautta on kiinnostava lähtökohta, mutta siinä on myös riskinsä.

Kokonaisuus alkaa intensiivisesti Satu Rekolan ja Pekka Louhion duetolla. Tanssijoiden valkoisiksi kalkituissa olemuksissa on epäinhimillisyyttä. Tätä korostetaan edelleen puvustuksen kautta lisätyillä epämuodostumilla. Liike on teknisesti vahvaa, melkein robottimaista, jännittynyttä ja ilmeetöntä, mikä saa tanssijoiden välisen kontaktin vaikuttamaan kylmältä. Taustalla Iiro Ollilan luomassa elektronisessa äänimaailmassa toistetaan englanniksi tieteellistä tekstiä perinnöllisyydestä, geenien ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta ihmiseen. Duetto on kuin tiededokumentti, jossa käsitellään teknologian eristävää vaikutusta ihmiseen. Fyysisessä kontaktissakaan kaksi ihmistä eivät näytä olevan läsnä toisilleen.

Petri Kekoni: Miniatures: ihminen pienoiskoossa, kuvassa: Pekka Louhio ja Satu Rekola, kuva: Pirjo Lempeä

Petri Kekoni: Miniatures: Ihminen pienoiskoossa, kuvassa: Pekka Louhio ja Satu Rekola, kuva: Pirjo Lempeä

Hyvin kehittymään lähtenyt tunnelma rikotaan siirryttäessä Esete Sutisen sooloon. Koreografi itse työntää näyttämölle ison hiekkalaatikon, jonka keskellä Sutinen on vyötäröön asti peitettynä. Intensiivisen, mukaansa tempaavan alun jälkeen tämä on yllättävä muutos. Kekonin astuessa näyttämölle alan väkisinkin hakea sille omia merkityksiä. Koreografin työntäessä vyötäröstään alaspäin liikkumaan kykenemätöntä tanssijaa houkuttelee analysoimaan näiden kahden välistä valtasuhdetta. Ehkä näyttämön illuusiota halutaan tarkoituksella rikkoa, mutta tapa, jolla se tehdään hämmentää. Illuusio onnistutaan hetkellisesti synnyttämään uudestaan Sutisen soolon alkaessa, kun äänimaailma ja valaistus muuttuvat lämpimämmäksi.

Alun duettoa vasten nähtynä soolokoreografian maailmassa korostuvat luonto ja maanläheisyys. Sutisen liikkeessä vuorottelevat pehmeys ja kulmikkuus. Liikkeeseen liittyy myös vahvemmin syvältä kumpuava ääni kuin Rekolan ja Louhion duetossa. Sutisen kaivautuminen hiekasta ja maahan suuntautuvan liikkeen jatkuminen muualla näyttämöllä vahvistaa edelleen mielikuvia juurevuudesta ja läheisyydestä luontoon. Tämän rinnastuessa alun vahvasti vertikaalisiin, valkoisiin miehen ja naisen kehoihin en voi välttyä mielleyhtymiltä, joissa teknologisen edistyksen turruttama valkoinen ihminen vertautuu luonnon kanssa edelleen yhteydessä olevaan tummaihoiseen ihmiseen. Teknologian ja luonnon välisen jännitteen voi toisaalta tulkita myös nykyihmisessä läsnä olevaksi jatkuvaksi ristiriidaksi. Eräänlaisesta valtasuhteesta on tässäkin kyse.

Sutisen poistuminen näyttämöltä hiekkalaatikon päälle lyhistyneenä ei onnistu ilman kommelluksia. Kekonin on tarkoitus vetää raskas hiekkalaatikko sivuun, mutta vetomekanismi jumittuu ja laatikko ei hievahda mihinkään ennen kuin äänimies tulee avuksi. Esityksen flow ja jännite tietysti kärsivät tästä. Toisaalta hetkellinen epätoivon pilkahdus Kekonin kasvoilla tuo myös kiinnostavan lisäulottuvuuden teokseen. Mielestäni tähänastinen esitys tuntui hetkittäin vaivalloiselta ja olisi hyötynyt liikemateriaalin tiivistyksestä. Tätä vasten koreografin jumittuminen näyttämölle raskaan elementin kanssa luo vaikutelman siitä, että ehkei taiteellinen prosessi ole ollut helpoimmasta päästä. Herääkin kysymys, onko kaikkia teoksen osia ehditty ajatella ja työstää loppuun asti. ”Kill your darlings” -kortti vaikuttaa jääneen käyttämättä.

Petri Kekoni: Miniatures: ihminen pienoiskoossa, kuvassa: Maija Kiviluoto, Satu Rekola,  Kaisa Niemi, Esete Sutinen ja Jouni Majaniemi, kuva: Pirjo Lempeä

Petri Kekoni: Miniatures: Ihminen pienoiskoossa, kuvassa: Maija Kiviluoto, Satu Rekola, Kaisa Niemi, Esete Sutinen ja Jouni Majaniemi, kuva: Pirjo Lempeä

Tämän välikohtauksen jälkeen näyttämölle tulevan trion on haastavaa palauttaa teoksen intensiteettiä. Maija Kiviluodon, Jouni Majaniemen ja Kaisa Niemen koreografiassa voi liikkeellisesti nähdä yhtymäkohtia niin dueton kuin soolonkin liikemateriaaliin. Tähän on kuitenkin vaikea saada enää otetta. Taustalla soiva Ollilan sävellys ja Kamarikuoro Alkun klassinen laulu tuntuvat etäännyttäviltä. Näyttää myös siltä, kuin tanssijoilla olisi vaikeuksia saada jännitettä tekemiseensä.

Kun kaikki viimein tulevat näyttämölle ja pienoisteosten liikemateriaali sekoittuu, tuntuu tämä enää vain viimeiseltä suoritukselta ennen esityksen loppua. Teoksessa oli alussa kaikki ainekset intensiiviseen ja mukaansa tempaavaan kokemukseen; kuvaukseen ihmisyyden eri puolista ja valtasuhteista. Hiekkalaatikon jumittumisesta huolimatta mielestäni liikemateriaalia oli kuitenkin liikaa, mistä syystä esityksen rytmi ja jännite kärsivät. Omalla kohdallani tämä johti siihen, että alussa teoksesta saatu ote kirposi esityksen edetessä. Tietysti täytyy myöntää, että epäedullisen välikohtauksen vuoksi esityksestä on myös vaikea kirjoittaa. Väkisinkin ajattelee millainen teoksen olisi pitänyt olla, jos kaikki olisi mennyt putkeen. Toisaalta välikohtaus on kiinnostava osoitus live-tilanteeseen sisältyvästä jännityksestä, joka helposti unohtuu sujuvasti toimivissa esityksissä.

Saara Moisio

Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka on viime aikoina perehtynyt jälkikoloniaaliin feministiseen tanssintutkimukseen, mikä myös heijastuu tähän kirjoitukseen.

***

Petri Kekoni: Miniatures: Ihminen pienoiskoossa
Koreografia, konsepti & lavasuunnittelu: Petri Kekoni
Sävellys & ohjelmointi: Iiro Ollila
Pukusuunnittelu: Monika Hartl
Tanssi: Maija Kiviluoto, Kaisa Niemi, Pekka Louhio, Jouni Majaniemi, Satu Rekola ja Esete Sutinen
Laulu: Kamarikuoto Alku / Julia Lainema, Sanna Sundström, Vilma Talvitie, Matti Laaksonen, Lauri Hongisto, Joona Hasan
Avainviulu: Emilia Lajunen
Valokuvat: Tanja Ahola, Pirjo Lempeä
Pukujen valmistus: Elina Riikonen
Lavasterakennus: Heikki Rosti
Tuottaja: Tuija Lindholm
Tuotanto: Petri Kekoni Company / Liikkeen puolesta ry, JoJo – Oulun Tanssin Keskus, Zodiak – Uuden tanssin keskus
Kantaesitys: 23.1.2013, Oulun kaupunginteatteri
Ensi-ilta, Helsinki: 31.1.2013, Zodiak – Uuden tanssin keskus