Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


22.10.2006   |   Salla Juntunen

Ylämäkeen (Mirja Tukiainen/Tanssiboxi), Hällä-näyttämö, Tampere 1.10.2006

Salla Juntunen: Punaista lankaa etsimässä
Tanssiboxi-ryhmän uusin teos Ylämäkeen alkaa lupaavasti, mutta jää puolitiehen matkallaan kohti korkeuksia.


Ylämäkeen

Koreografia: Mirja Tukiainen
Tanssijat: Katriina Kantola, Tero Lehtimetsä, Sari Leppälä, Turo Mustakallio, Santtu Otsamo, Terhi Pinomäki-Lenick, Miika Riekkinen
Puvut: Helena Paakkinen
Juliste: Agata Szablovska
Musiikin kooste: Leena Puonti
Valot: Hannu Hautalahti

Tanssiboxi
Esitys 1.10.2006 Hällä-näyttämö, Tampere


Punaista lankaa etsimässä

Valot nousevat näyttämölle. Neljä miestä ja kolme naista kävelevät edestakaisin takanäyttämöllä ja puhuvat hiljaisella äänellä. Musiikkia ei ole, vain hiljainen puheen sorina. Tanssijat on puettu pehmeän luonnonsävyisiin vaatteisiin. Jokaisen vaate on erilainen. Tunnelma on pehmeä ja rauhallinen. Näin alkaa teos Ylämäkeen.

Teos esittää viisi kohtausta ajatuksena ”Onko elämä kiipeämistä ylämäkeen kohti hyviä näköalapaikkoja?” enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Heti alussa kävelevät ihmiset alkavat kiipeillä toistensa yli. ”Esteiden yli. Nuoret ja muut ihmiset”. Välillä esteenä on useampi kuin yksi ihminen. Se näyttää hyvin mielenkiintoiselta ja siltä, että edessäpäin on jotain vielä mielenkiintoisempaa. Mutta toisin käy.

Kaiuttimista alkaa kuulua kova rytminen musiikki ja tanssijanaiset alkavat huutamaan sanoja, joita solisti puhelaulaa nauhalla. ”Miesten kilpa, naisten nousu” Miehet alkavat poukkoilla ympäri näyttämöä kisaillen kuka on ensimmäisenä missäkin. Estävät toisten menoa ja niin edelleen. Minä olen tikahtua naurusta ja järkytyksestä. Miehet leikkivät apinoiden kuningasta ja naiset säestävät sitä totisin kasvoin. Oltiinko teoksen ajatuksellisessa ytimessä? Ainakaan kovin paljon syvemmälle ei menty muissakaan kohtauksissa.

”Kolilla. Korkean paikan kammo”. Naiset kävelevät varpaillaan ja horjuvat. Ajatusta ei voi olla ymmärtämättä! Miksi minua katsojana ei haasteta mihinkään? Kaksi naista oli huomattavasti suurimmissa vaikeuksissa kuin yksi joka osasi mennä toista reittiä aina oikeassa paikassa! Yksi miehistä sekoaa. Naiset leikkivät kukkoja tai kanoja? Ajattelen miten tämä liittyy mihinkään.

”Lentoharjoituksia. Nuorta lempeä” Välähdys alun nuoren miehen ja naisen suhteesta. Mutta nainen ei huomaa miestä. Hieno kohtaus, mutta jää kesken.

”Tanssien Lemmen seitsemänteen taivaaseen” Yksi miestanssijoista osoitti hallitsevansa seuratanssin askeleet. Mies pyörittelee kaikkia naisia tangon, valssin ja rockin tahtiin. Muut miehet taka-alalla haluaisivat mukaan, mutta eivät uskalla. Vähän näyttelijän työtä, vähän hienoja nostoja, mutta mitä?

”Eksyksissä… Pelastuspartio valmiina. Yhä ylemmäs…” Alkaa soololla, joka on lupaava, mutta sitten tulee pelastuspartio huutaen –Hälytys, kiire. Miehet kiipeilevät lattialla kömpelösti köysiensä kanssa. He rikkovat täysin tunnelman. Pelastuspartio kyyditsee tuupertuneen tanssijan turvaan. Matka taittuu hienosti. Tanssijatar pysyy rentona miesten käsillä vaikka häntä kuljetetaan välillä miten päin sattuu.

Yritin katsoa teosta koomisella silmällä, mutta siinä ei menty tarpeeksi pitkälle. Yritin katsoa teosta taiteellisella silmällä, mutta siinäkin on jääty jotenkin puolimatkaan. Katsomossa minun on vaikea olla. En näe teoksessa mitään uutta käsittelytapaa tutulle aiheelle. Antoisia hetkiä on toistuvasti joka kohtauksessa, mutta ne jäävät vain välähdyksiksi. Niihin ei tartuta. Löydän teoksesta useita punaisia lankoja, mutta matkan varrella hukkaan ne kaikki. Teoksen kokonaisuus on rikkonainen. Se ei johdu kohtauksista, jotka vaihtuvat selkeästi, vaan kohtausten sisällöistä, jotka eivät minun päässäni nivoudu yhteen. Olen hieman surullinen siitä, että käteeni ei jäänyt sitä mitä alku antoi luvan odottaa. Salla Juntunen

Salla Juntunen

Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.